Runo AV -palstalle

"Oi, antaos, Herra sa auringon,

mulle armosi kultaiset kielet,

niin soittaisin laulua sovinnon,

ett' yhtehen sais eri mielet.

Ei tuomitse se, joka ymmärtää.

Mut laulukin syömiä selittää

ja ihmiset toistansa lähemmä vie.

Sen kautta käy Jumalan tie.



Oi, onnellinen, joka herättää

niitä voimia hyviä voisi!

Oi, ihmiset toistane ymmärtääkää,

niin ette niin kovia oisi!

Miks emme me kaikki yhtyä vois?

Ja yksi jos murtuis, muut tukena ois.

Oi, ihmiset toistanne suvaitkaa!

Niin suuri, suuri on maa.



Tääll' on toki tilaa kaikillen.

On ketoja auran kääntää,

on lehtoja laulella neitojen

ja saloja sulhojen vääntää.

Kas, lempi se maailman levittää.

Oi, ihmiset toistanne lempikää

ja kohti taivasta tavoittakaa!

Niin pieni, pieni on maa.



Niin pienet, pienet on piirit maan,

mut taivas on suuri ja laaja

ja taivas on kuultava korkeuttaan

ja taivas on tähtinen, taaja.

Yks vaan on taivas, yks Jumala vaan,

on jokaisella se sielussaan,

ja taivas on rauha täytetyn työn.

Se estävi aavehet yön.



Kuka tietävi, mistä me tulemme

ja missä on matkamme määrä?

Hyvä että me sitäkin tutkimme.

Ei tutkimus ole väärä.

Mut yhden me tiedämme varmaan vaan;

M eolemme kerran nyt päällä maan

ja täällä meidän on eläminen,

miten taidamme parhaiten.



Mut emmehän tuiskussa kuljekaan,

kun oikein me aattelemme.

Vaikk' elämme kaikki me päällä maan,

niin maassa tok' kiinni emme.

Tääll' onhan niin paljon muutakin

kuin multaa, on kaunista, kultaakin,

kun oikein, oikein me etsimme vaan.

Niin kaunis, kaunis on maa"





Eino Leino: säkeitä runosta Hymyilevä Apollo