Että tällainen päivä

Herään puolikuolleena. Sää on harmaa, ei ole kylmä eikä erityisen lämmin. Puoliso lähtee töihin, hän on taas melkein myöhässä. Juon mautonta yrttiteetä. Vien lapset kouluun ja käyn samalla kaupassa. Ostan niitä tavallisia tavaroita. Otan päiväunet. Luen uutisia, käyn keskustelupalstoilla. Mitään ei ole tapahtunut, ihmiset ovat edelleen typeriä. Teen ruokaa. Yritän saada mauttomaan ruokaan sävyä chilikastikkeella. Nyt se on mautonta mutta väkevää.

Ainoa radioasema, joka tänne kuuluu, soittaa vuoronperään Eppuja, Hectoria, Roxettea ja Suurlähettiläitä, ja aloittaa sitten soiton alusta. Lähes yhtä täydellisesti olen kyllästynyt levyihini. Otan kaksi pilleriä yhä yltyvään pääkipuun. Ulkona pimenee, lämpötila pysyy samana. Taivas olisi harmaa, jos se näkyisi. Hakemastani työpaikasta ei ainakaan tänään vastattu.

Teen iltapalaa. Tiskaan, jotta huomenna ei olisi sen sotkuisempaa kuin tänäänkään. Puoliso tulee kotiin tehtyään 12-tuntisen työpäivänsä. Hän on liian väsynyt keskustellakseen järkevästi. Jos hän ei olisi väsynyt, hän istuisi tietokoneellaan, tekisi töitä eikä keskustelisi. Puoliso menee nukkumaan ensimmäisenä, lapset pitää pakottaa sänkyihinsä.

Illalla teevee tarjoaa jälleen sitä samaa huttua. Pitäisi mennä nukkumaan, mutta en tiedä olenko väsynyt vai pirteä. Oikeastaan ei tunnu miltään, kuten ei koko päivänä, paitsi aamulla kun olin väsynyt.

Ehkä huomenna on erilainen päivä.