Laitoshoito? Onko niin hirveää kuin miltä kuulostaa?

Meidän INCL-lapsi on muutaman kerran vuodessa laitoshoidossa, useimmiten vain päivän, pari kerrallaan, pisimmillään on tainnut olla kuusi tai seitsemän päivää meidän vanhempien ollessa matkoilla. Meille vanhemmille iskee kauhea ikävä melkein saman tien, lapsikin kyllä ymmärtää ympäristön vaihdoksen ja on aina ollut tosi iloinen päästessään taas isin ja äidin kanssa kotiin vaikka ihan tyytyväisen oloisena on ollut hoidossakin. Kyseinen yksikkö on aika pieni ja yleensä meidän lapsi on ollut siellä keskellä viikkoa jolloin siellä on ollut ehkä vain pari, kolme muuta lasta, mutta varsinkin kesäloma-aikoina kaikki paikat ovat täynnä. Makuuhuoneita on kaksi, joissa on sitten useampia lapsia. Tilat on yritetty tehdä kodinomaisiksi, koska osa lapsista todella asuu siellä vakituisesti ja käy kotona vain silloin tällöin, mutta laitos on silti aina laitos. Hoitajat ovat mukavia mutta käsipareja per lapsi on sitli paljon vähemmän kuin kotona, samoin hälinää on paljon enemmän mikä pitemmän päälle stressaa meidän lasta. Mieluummin pidetään lapsi kotona jos suinkin mahdollista, koska olemme kaikki sillä tavalla onnellisempia :) Mutta tilapäiseen hoitotarpeeseen, jollaista väkisinkin joskus tulee, se on ihan OK.

Lähinnä poika on siellä loma-aikoina. Kesällä on 5 päivää ja talvella noin 2-3 päivää.

Tämä paikka on omakotitalossa ja poika sanoo, että hyvä paikka. Itkeskelee kuitenkin välillä. Jää sinne kiltisti.

Ainahan se äidille tulee paha mieli, mutta olen ajatellut, että voi siellä joskus käydä.

Poika on nyt 7v. ja on kaksi vuotta nyt siellä käynyt. Ei kannata lopettaa nyt, kun on tottunut paikkaan.

jotka eivät tätä asiaa ymmärrä. Meillä tytteli 6 v. 2xkk (2vrk kerrallaan) Sofianlehdon Visiitissä ja on ainakin meidän perheelle lepoaikaa ja muut lapset saavat huomiota, koska kehitysvammainen tyttömme vie sen tehokkaasti muilta lapsilta...

Itse olen työskennellyt sekä ryhmäkodeilla, että palvelukeskuksessa (ent. keskuslaitos). Mulla on semmoinen tunne, että varsinkin lasten osastoilla on kyllä ihan hyvä hoito, vaikka ei tietenkään vedä vertoja kotioloille. Kyllä sinun kannattaa laitoshoidon palveluja käyttää, jos niihin on mahdollisuutta ja ne tukevat sinun jaksamista. Voimia!!

On ollut hyvää ja lapsille siitä on ollut hyötyä. Lyhyt kokemus on lapsen avosijoittamisesta perhekotiin "pitkän" osastojakson päätteeksi, mutta se oli aivan väärin ja liikaa kaikille:-(. Ei ikinä sellaista! Siinä sähläsivät sekä osasto että kunnan sossu. Kotona siis ei ollut syytä, miksei lapsi olisi voinut tulla, oli vain oletus, että 9 kk hoitojakson jälkeen lapselle on liian suuri järkytys tulla suoraan kotiin;-(. Täyttä sontaa, onneksi se uskallettiin parin viikon jälkeen sanoa! Nyt lapsi (siis ASperger) on ollut vuoden osastohoidossa, tulee kotiin joskus kevätpuolella. Luojan kiitos Kokkolassa siitä ei tehdä Numeroa! Täällä tuetaan enemmän kuin kotipaikkakunnalla. JOs jaksaisin, tekisin tulikiven katkuiset valituskirjelmät muutaman vuoden takaisista tapahtumista...:-/!

Laitoshoitoa on varmasti monenlaista, kannattaa käydä tutustumassa ensin aina paikkoihin.

Poikani käy nyt 7-vuotiaana lähes joka viikko tilapäishoidossa ja on siellä 2 yötä. Se on lisännyt mun jaksamista ihan merkittävästi. Lapsi alkoi käydä tp-hoidossa ensimmäisiä kertoja vajaa 3v sitten.



En pitänyt siitä paikasta, missä poika aluksi kävi, osin senkään takia, että hän oli aina ihan poikki sieltä tullessaan ja kuumeili. Tilat olivat lisäksi kovin pienet eikä lapsia viety ulos lainkaan.



Myöhemmin vaihdoimme kuntaa ja lapsi alkoi käydä säännöllisessä hoidossa. Hän oli silloin 5,5v.



Hän käy hoidossa vain niinä päivinä, kun hoitopaikassa on väljää (eli keskellä viikkoa), näin pystyn mm. käymään itse harrastuksissa ja tapaamaan silloin tällöin kavereita. Se oli ennen oikeastaan melkein mahdotonta. Hoito on hyvää ja osastolla käy myös lääkäri. Tämä on vähentänyt tosi paljon meidän sairaalassa/polilla käyntejä, kun tp-hoidon yhteydessä voidaan ottaa pvk, tarkistaa lääkityksiä, tutkia korvia yms.



Säännöllisyys on meillä avainsana. Poika tietää, miten pitkään on tp-hoidossa ja tykkää kyllä kotiin tulemisesta. Mulla on itselläni varmempi olo, kun tiedän, että jos vaikka itse joutuisin sairaalaan tai venäyttäisin selkäni tms. niin, etten pystyisi lasta nostamaan vähään aikaan, lapsella olisi hätähoitopaikka, joka olisi jo tuttu.



Olen pojan yksinhuoltaja, joten en voi niin helposti siirtää hoitovastuuta. Poika on jo niin isokokoinen, ettei oma pieni ja iäkäs äitini häntä oikein jaksa. Lisäksi hän tarvitsee säännöllisesti hoitoa myös öisin ja se on vanhalle ihmisellä rasittavaa.



Pojan tp-hoitopaikassa käydään lasten kanssa ulkona ja kuntoutetaan, osastolla on oma fysioterapeutti, joka jumppaa lapsia.