Lue keskustelun säännöt.
En ymmärrä erästä äitiä
18.01.2013 |
jolla aina niin rankkaa ja väsyttävää elämä lasten kanssa, jotka koko ajan ovat sairaana jne. Silti äidillä on aikaa raportoida joka sairaudesta fb:Ssä. Epäilen, että tässä on takana sympatioiden ja niiden "jaxuhalien" kalastelu kavereilta. Nytkin kun oma tyttö oli teholla, niin äiti raportoi siitä lennokkain sanakääntein fb:Ssä. En ymmärrä tuota. Samoin kuin en myöskään ymmärrä, että jos joku läåheinen kuolee, niin heti ollaan fb:Ssä laittelemassa runoja sun muuta.
Kommentit (16)
että onko empatiakykyä, ei liity mitenkään siihen, että omista murheistaa pitää toitottaa koko maailmalle ja kalastella huomiota. Tuonkin ajan voi viettää sen sairaan lapsen vierellä, tai kerätä niitä voimia, tavata oikeasti niitä ystäviä, joilta sitä tukea ja voimaa saa ilman ruikutusta fb:Ssä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että onko empatiakykyä, ei liity mitenkään siihen, että omista murheistaa pitää toitottaa koko maailmalle ja kalastella huomiota. Tuonkin ajan voi viettää sen sairaan lapsen vierellä, tai kerätä niitä voimia, tavata oikeasti niitä ystäviä, joilta sitä tukea ja voimaa saa ilman ruikutusta fb:Ssä
silloin ihminen tajuaa, että erilaiset ihmiset reagoivat elämänkriiseihin eri tavoin.
Joku ihminen käyttäytyy noin, ei se tee meistä jotka emme laita murheitamme julkiseen jakoon, parempia.
en voi sietää ruikuttavia mammoja fb:ssä, jotka kalastelevat niitä jaxu/voimahaleja. Aaargh!
Minullakin on kaveri joka on halunnut kolme lasta pienellä ikäerolla ja silti jaksaa valittaa siitä kuinka rankkaa on. Vastapainona sitten tulee näitä olen äiti postauksia jne. Ja joka toinen viikko hän on alottamassa uutta elämää laihduksineen ja herkuttomuuksineen. Joo toisinaan se ärsyttää. Mutta sitten jätän vain huomioimatta nämä tekstit.
Jos hänelle on apua siitä että kertoo ne fb:ssä niin minun puolesta saa kirjoittaa. Ei se minulta ole poissa.
Mielestäni myös jokainen saa surra haluammallaan tavallaan läheisiään, vaikka sitten toitottamalla siitä fb:ssä, puhumatta ollenkaan tms.
joka on sairastanut paljon.
Kun se lapsi sairastaa, minun koko sosiaalinen verkostoni kaventuu tietokoneelle.
Eli minäkin saatan silloin päivittää Facebookia. Kun en moneen päivään välttämättä tapaa ketään oikeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ystäväni elää fb.ssa paljon vauhdikkaampaa elämää kuin luonnossa.
Onhan tuo facebook jo useille sellainen paikka missä saa seuraa ja tukea tarvittaessa,en näe siinä väärää että myös surraan siellä.
Mulla myös siellä eräs facebook-kaveri jolla useampi lapsi,tää henkilö päivittää ihan kaiken.
Lapsensa syntymät ja yhden heistä kuolema :(
Ihan hirveä juttu, älkää käsittäkö väärin en halua olla julma....mutta mutta,näitä lapsia neljä ja kaikilla on kokoajan joku ihmeellinen "sairaus" siis ei mtn. normi flunssailuja tms.
Mulle on vaan tullut olo että onkohan tuo äiti jotenkin osallinen noihin lasten sairasteluihin.
Milloin kukakin heistä päivystyksessa ja usein sellainen "outo sairaus johon ei lääkäritkään löydä syytä".
Ei ole siis kyse yhdessä monisairaasta lapsesta vaan neljästä joista tosin yksi kuoli (sekin tietty lääkärin syy).
Kaikilla on todettu adhd ainakin kuulema,milloin on jollain lapsella yhtäkkiä ilmaantunut outo kyhmy jonnekin ja kuumeilee...Eräskin kerta päivitti että pienin lapsista alkoi oksentamaan vaahtoa?!! Että "voi voi kun pitää taas päivystykseen mennä". Tuo vaahtoa oksentava vauva oli myös saanut jostain kerran käsiinsä pesuainetta...kerran suht.vakava aivotärähdys jne. Lista on lohduton ja loputon.
Tuntuu että tämä mamma hakee kyseenalaista huomiota lasten moninaisilla sairauksilla.
Ei varmaan tarvise edes kertoa kuinka monta kissaa heiltä on "ihmeellisesti kadonnut" ja yksikin tuli jostain metsästä kotiin selvistä kidutettuna!!
Kaikki kommentit joita hän saa on juuri noita jaksuhaleja tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sen oloinen, että tärkeysjärjestys on hukassa.
Myönnetään:)
oma lapsi olisi teholla, niin silloinhan OIKEASTI olisi jo hengenvaara kyseessä. Ei tulisi silloin MIELEENKÄÄN alkaa informoida asiasta julkisesti. Ehkä sitten kun koko tilanne olisi ohi ja lapsi kunnossa, saattaisin jotain laittaa. Tuskin sittenkään. Tärkeysjärjestys hukassa tosiaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
moni äiti on varmaan ihan hirvittävän yksin. Pienten lasten kanssa kotona, mies painaa pitkää päivää on väsynyt kuuntelemaan äidin murheita työpäivän jälkeen tai ei yksinkertiasesti vaan kiinnostu.
Ei siis ole mitään muuta verkostoa omia murheita jakaa kuin facebook.Suku saattaa olla kaukana, sukua ei kiinnosta tai sitten on tiukasti päätetty, että isovanhemmat eivät saa meidän elämään sekaantua. Ystävät ovat kiireisiä töissä, oman perheensä kanssa tai niitä ei vaan ole. Juuri oli eilen uutisissa juttua myös siitä, että pienten lasten äideissä on paljon masennuksesta kärsiviä. Kun taas netin vauvapalstoja lukee niin, ei se keskustelu sielläkään ole sellaista, että se kenekään voimavaroja lisäisi tai mieltä piristäisi. Päin vastoin.
Kertomisen, asioiden jakamisen ja keskustelun tarve voi olla hirvittävän suuri. Yksi ja helppo väline on facebook.
Se että joku ärsyyntyy niin kovin jonkun kertoessa facessa että lapsi on oksennustaudissa tai muuten sairaana ja ajattelee että no niin tuo vaan huomiota kalastelee niin kertoo kyllä enemmän ärsyyntyjästä itsestään.
Toisaalata miä pahaa siinä on jos haluaa huomiota ja hakee muilta tsemppausta. Toisten tsemppaus voi kohentaa omaa mielialaa ja antaa taas uutta potkua arkeen.
Oisko niin hirveää antaa tuolle äidille "jaxuhali" facebookissa. Hän voisi todella olla sen tarpeessa. Todennäköisesti hän kerjää huomiota noilla viesteillään, mutta eikös kaikilla facebookiin kirjoitetuilla viesteillä kerjätä jonkinnäköistä huomiota. Ihme valittamista itseltäsi, ap. Poista kavereista tai poistu itse facebookista, jos et kestä.
Laitoin itsekin noita "taas lapsi sairastaa" - viestejä, kun olin tosi uupunut ja vietin kaiken aikani neljän seinän sisässä. Ois ollut ihanaa, jos joku olisi laittanut fb:ssä jaxuhaleja. Mutta ei. Tajusin, että kaikenmaailman pahansuovat korppikotkat vaan ilakoivat, jos tuollaisia erehtyy kirjoittamaan. En kirjoita sinne enää muutenkaan mitään, koska kaikilla viesteillä kerjätään huomiota tai sääliä tai kateutta. Ainakin ilkeiden ihmisten mielestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taivastellaan ja ihmetellään miksi on perhesurmia, muita hirmutekoja ja miksi vaikeuksista vaijetaan. Sitten kun joku raukka erehtyy purkamaan mieltä vaikkapa facessa niin heti ollaan sutena repimässä tätä henkilöä.
En tosiaankaan ymmärrä äitejä, vaikka äiti olen itsekin.
kunnes oma lapsi kuoli ja huomasin että istuin tietokoneella ja katsoin telkkaria ja vuoroteltiin miehen kanssa.
En ollut silloin Facessa mutta jos olisin ollut niin ihan varmasti olisin laittanut jo sairaalassa että lapsi on teholla ja syyt ja siitä avautuisin.
Niin minä vaan silloin toimin. Sillä ei ole minulle mitään merkitystä mitä muut sanoo, koska en muista yhtään mitään mitä joku minulle sanoi niin kovin ylentävää varmasti kuin keksi kun lapsi hautaan laitettiin.
Nyt minun pitäisi olla puhumatta lapsestani, koska en ole "päässyt muuten yli" tai olen "katkera" tai mitä muuta paskaa kukakin päässään keksii minun olevan. Kun ainoa mitä on, on se ettei minulla enää ole sitä lasta.
Te voitte tulla luokseni, kuuntelen mitä sanotte ja unohdan sen silti koska muistini pätkii. Te menette hyvällä omallatunnolla takaisin kotiin, huokailette miten minulla on varmasti vaikeaa ja menette nukkumaan ilman pelkoa että lapsenne kuolee sänkyynsä nukkuessaan.
Kuolemasta tuli minulle kaveri. En enää pelkää. Lapset on elämäni merkitys ja pelkään että he kaikki kuolee.
Tämäkin vuosi on mennyt niin ettei siitä mitään muista.
Naamakirjassa katselen miten tuttuni elää elämäänsä, ilman pelkoa. Ei he siis tajunneet.
Sen ymmärtää vasta kun oma lapsi on siellä teholla ja jos lapsi siitä kuolee niin silloin vasta oikeasti tuntee mitä koitan selittää.
Joskus olin katkera että te läheiset ette vaan tunne tätä. Menette kotiin ja unohdatte hetkessä kipuni. Mutta se on minun kipu, ei teidän. Ette te voikaan ymmärtää. Ettekä te voi ymmärtää mitä se silloin on oikeasti elää sitä.
Jos toistamiseen lapseni joutuisi teholle ja siitä mahdollisesti kuolisi niin en voisi sanoa että tiedän mitä tuntisin silloin tai miten toimisin. Tai jos lapsi siitä selviää niin tuntisinko kuitenkaan sitä ylitsevuotavaa onnea jota kuvittelisin tuntevani vai synnyttääkö se kokemus lisää pelkoa? Lisää tähän ennestään koettuun lapsen kuolemaan negatiivisia tunteita?
Ei sitä tiedä miten toimii.
Mutta itsestäni tiedän että olin kokoajan puhumassa lapsestani kun hän oli onnettomuudessa ja kuoli. Ei ollut päiviä etten sitä tehnyt. Ja silti, se kaikki tuntuu hidastetulta, kauhun lamaannuttamalta. Ajalta etten vaan muista miten elin eteenpäin.
Sinä et tiedä mitä on palata kotiin kun lapsi on teholla, mennä suihkuun ja ajatella vaan että lapsi jää eloon. Koska oikeasti ei siinä ajattele että se pahin tapahtuu.
Kun minulle sanottiin että tämä oli nyt elämä tässä ja tahdotko lääkityksen kun pidät lasta sylissä kun hän kuolee niin ei se silloinkaan kai mennyt jakoon. En ottanut lääkkeitä, mikään ei vaan tuntunut enää missään.
Älä ikinä arvostele noin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä niitä joiden on pakko lukea sellaisia jotka ärsyttävät. Poistakaa kavereista. Yksinkertaista .
Tämä voi olla tämän äidin keino selvitä. Ehkä hän ei pysty puhumaan kenenkään kanssa . Sairaalasta on helppo äkkiä postata sen sijaan että ihmiset soittelevat että kuulin että teillä jne. Se on usein rasittavaakin kerta toisensa jälkeen selittää .
Asioihin on yleensä syynsä - vaikka se empatiaan haku. Miksi emme voi antaa sitä? Mieti miksi se ärsyttää? Onko se sinulta jotain pois?
Otan osaa. En voi kuvitellakaan, mitä olet joutunut käymään läpi ja miltä elämäsi nyt tuntuu.
Kukaan ei voi toisen elämää elää eikä hänen tunteitaan kokea. Eikä arvostella toisen tapaa surra. Se, mikä muista näyttää oudolta, voi olla toiselle se ainoa tapa selviytyä.
asettua toisten tilanteeseen.