"Ketään ei saa lyödä", olen hokenut impulsiiviselle 5-vuotiaalle useamman vuoden

vaikka en tekoasi hyväksykään - ethän itsekään sitä hyväksy. Voi olla, että tuosta teostasi koituu jotain hyvääkin: ehkä lapsi tajuaa, että lyömisen kohteena oleminen onkin kamalaa, ja ehkä voi tätä kautta oppia hillitsemään itseäsi edes vähän.



Mun 1-vuotias on kova vetämään tukasta, ja mä olen vetänyt takaisin. En kovaa "tukistamalla" tai vihaisesti, mutta niin, että vähän tuntuu, ja sanonut, että huomaatko, tukasta vetäminen tuntuu pahalta.

Lapsi oli tapansa mukaan hereillä aiemmin kuin kukaan muu (ei ole silti nukkunut hyvin, silmänaluset tummat) ja metelöi mm. kolistelemalla puisia rakennuspalikoita laminaattia vasten kielloistani huolimatta. Asumme kerrostalossa ja lapsen metelöintiä on ollut haastavaa saada kuriin; hän unohtaa säännöt yörauhasta ym. jatkuvasti tai rikkoo niitä vain rajoja testatakseen (kertaakaan emme ole antaneet periksi). Raivostuu helposti vaikka mistä ja sitten suuttuneena paiskoo ovia, tavaroitaan, kolistelee ja polkee jalkaansa + yrittää lyödä muita. Jatkuvasti pitää mennä väliin, vaikka tuntuu että oma pää räjähtää kun ei saa rauhoittua ensin.



No, kuitenkin: lapsi oli tapansa mukaisesti hakannut lattiaa palikoilla jne. ärsyttävää ja kun häntä kielsin, laittoi ovensa kiinni ettei joutunut kuuntelemaan. Marssin huoneeseen ja korotin ääntäni, selitin miksi sunnuntaiaamuna ei todellakaan aleta kukonlaulun aikaan metelöimään. Lapsi ärsyyntyi lisää ja alkoi tömistelemään, huutamaan jne. ja uhmasi minua yrittämällä kulkea ohitseni hakemaan lisää palikoita, joilla metelöidä. Jotain kiehahti sisälläni ja läimäytin. Tunne oli poissa niin nopeasti kuin se oli tullutkin, pyysin anteeksi ja selitin että joskus aikuiseltakin voi mennä hermo jos lapsi on kovin tottelematon.

Miksi vanhemman pitää näyttää, kuinka tukistaminen sattuu? Jossain vaiheessa kun joku lapsi kuitenkin sen oman lapsen tukasta vetää? Perusteletko samalla tavalla kaiken: lyön näytiksi, että tietää; potkaisen näytiksi, että tietää...

Kärjistettyä: kyllä, mutta selityksesi on naurettava! 1-vuotias ei vedä tukasta vahingoittaakseen, sinä vedät.

vaikka en tekoasi hyväksykään - ethän itsekään sitä hyväksy. Voi olla, että tuosta teostasi koituu jotain hyvääkin: ehkä lapsi tajuaa, että lyömisen kohteena oleminen onkin kamalaa, ja ehkä voi tätä kautta oppia hillitsemään itseäsi edes vähän.

Mun 1-vuotias on kova vetämään tukasta, ja mä olen vetänyt takaisin. En kovaa "tukistamalla" tai vihaisesti, mutta niin, että vähän tuntuu, ja sanonut, että huomaatko, tukasta vetäminen tuntuu pahalta.

Viimeinen lauseesi sisälsi totuuden siemenen lisäksi pienen uhkauksen. Tämä tapahtuu uudestaan, jos et ole kiltisti.



Lapsen pitäisi olla kiltisti siksi, että hän tajuaa aiheuttavansa pahaa mieltä muille, ei siksi, että hän välttää rangaistuksen.



Itse asiassa koko totuus olisi ollut, että aikuiselta voi mennä hermo joskus, jos hän oikein suuttuu, mutta se ei ole ikinä hyväksyttävää, koska aikuisen pitää kyetä hillitsemään itsensä. Aikuisen lyöminen on paljon pahempi juttu kuin lapsen, koska jos aikuinen lyö aikuista, hän saa syytteen ja jos hän lyö lasta, hän lyö pienempäänsä. Teit siis pahemmin kuin mitä lapsi.



Ymmärrän sinua mutta se ei tee teosta yhtään sen parempaa tai oikeutetumpaa. Ymmärrän senkin takia, että itsekin olen tukistanut lastani ja saanut siitä todellisen morkkiksen ja pohdittavaa tähän päivään asti. Minäkin selitin asian noin, pelästyneenä teostani. Tajusin vasta pitkän ajan kuluttua, että syyllistin lapseni teosta eikä hän voi ottaa vastuuta minun, aikuisen, valinnoista. Syypää tekoon olin vain minä. Eihän poliitikotkaan mäiski toisiaan, vaikka hermo toisen mielipiteisiin menee varmaan päivittäin.



Aikuisen on oltava aikuinen myös suhteessa lapseen ja silloinkin kun hermo menee.

jokaisesta lyönnistä. Väkivaltaan nollatoleranssi.



Lapsi tarvitsee ehkä jonkin tällaisen oikeasti "tuntuvan" palautteen käytöksestään, jotta oppii säätelemään impulssejaan. Pientä behaviorismia kehiin :)

Se pitää tehdä "kiertokautta" ja ennaltaehkäisevästi.



Paljon aikaa ja positiivista huomiota lapselle, luottamus kasvaa, ja hän alkaa kuunnella myös vähempiä sanomisia kuin huutamista (ja lyöntiä).

Miksi vanhemman pitää näyttää, kuinka tukistaminen sattuu? Jossain vaiheessa kun joku lapsi kuitenkin sen oman lapsen tukasta vetää? Perusteletko samalla tavalla kaiken: lyön näytiksi, että tietää; potkaisen näytiksi, että tietää...

Kärjistettyä: kyllä, mutta selityksesi on naurettava! 1-vuotias ei vedä tukasta vahingoittaakseen, sinä vedät.

vaikka en tekoasi hyväksykään - ethän itsekään sitä hyväksy. Voi olla, että tuosta teostasi koituu jotain hyvääkin: ehkä lapsi tajuaa, että lyömisen kohteena oleminen onkin kamalaa, ja ehkä voi tätä kautta oppia hillitsemään itseäsi edes vähän.

Mun 1-vuotias on kova vetämään tukasta, ja mä olen vetänyt takaisin. En kovaa "tukistamalla" tai vihaisesti, mutta niin, että vähän tuntuu, ja sanonut, että huomaatko, tukasta vetäminen tuntuu pahalta.

lapsi ei ymmärrä, miksi tukistaminen on kiellettyä! Hän ei ymmärrä, että se tuntuu pahalta. Mun mielestä tukistaminen on sitä, mitä tehdään rangaistukseksi, vihaisena. Mä en vedä lasta tukasta, koska olisin vihainen, vaan sanon samalla ihan normaaliin sävyyn, että tältä tuntuu, kun vetää tukasta, se tuntuu pahalta. Lapsi lopettaa aina tukasta vetämisen. Minusta kyllä se, että vedän vähän hiustupsusta alaspäin, ei ole vahingoittamista.

Enkä todella aio lyödä tai potkia lasta, mutta kun lapsi ei osaa käsitteitä "ottaa kipeää", "tuntuu pahalta", olen sitten tuota tukasta vetämistä demonstroinut. Lapsi tykkää tosi paljon pörröttää mun tukkaa, mutta monesti ottaa sitten kovat otteet käyttöön, joten ongelma ei ole ihan pieni. Multa on lähtenyt tukoittain hiuksia tuon kiskomisen seurauksena.

Lapsi on myös oppinut, ettei kannata koskea kuumaan, kun poltti kerran sormensa puuhellaan, mutta täytyy mun siitä joka kerta edelleen erikseen muistuttaa.

Niin kotona kuin päiväkodissakin, muutosta ei vaan tule. Yhtään lyöntiä ei ole hyväksytty, on tehnyt myös muuta väkivaltaa muille ja siitä on annettu ihan rangaistus (jonkun mieluisan jutun menettäminen). Mikään ei tunnu menevän lapsen kalloon, samaa sanovat päiväkodissa. Syy-seuraussuhteet ovat aivan hakusessa vieläkin ja esim. lyömisen jälkeen lapsi on itse sitä mieltä, ettei hän mitään tehnyt. Ei siis "muista" koko välikohtausta, vaikka hetkeä aiemmin raivosi pää punaisena. Tämän(kin) vuoksi on ollut tutkittavana...



Positiivinen huomio, no juu. Kun aamu alkaa sillä että toinen tekee kiellettyjä juttuja eikä nätisti sanominen pari kertaa auta pitkäksi aikaa, niin kieltämättä alkaa olemaan positiviisuus vähissä jo tähän aikaan. Lapsen piti lähteä uimaan isänsä kanssa vaan alkoi riehumaan ja haastamaan riitaa, puhui rumasti jne. joten menetti uimahallireissun. Ja ennenkuin kukaan tulee minulle kertomaan että "aikuinen määrää, lapsi pompottaa teitä, olisitte lähteneet uimaan": aiemmin on tehty se virhe että ollaan lähdetty uimaan lapsen käytöksestä huolimatta ja lopputulos on sitten se, että tämä on pilannut koko reissun. Samaa lyömistä, uhmaamista jne. koko aika. Ihan turha maksaa siitä ilosta enää.

ap, mulla on ihan samanlainen viisivuotias poika.

Meillä tosin poika ei sillä tavalla tahallaan tehnyt mitään mekkalointia tms. mutta raivarit oli jotain järisyttäviä monta vuotta. Ja samalla mä jouduin suojelemaan sisaruksia pojan raivolta, kun itse yritin jotenkin hillitä poikaa. Ei jätkä kattonut yhtään mihin tavarat lensi tms.



Jäähyllä istuttiin varmaan monta kuukautta elämästä, jos yhteensä laskettiin. Mä rakensin pojalle rauhoittumispaikan (pienen majan huoneen nurkkaan) ja rauhallisena hetkenä selitin, että se on paikka, jonne saa mennä rauhoittumaan, kun alkaa raivostuttamaan. Ja sinne työnsin/komensin pojan "rauhoittumaan" (eli jäähylle), kun pojalla keitti yli. Lopulta poika oppi menemään sinne jo ennen kun kuppi meni totaalisen nurin.



Nyt poika on eskarissa (tosin tehostetun tuen turvin) ja enimmäkseen möksähtelee - ja hakeutuu johonkin rauhoittumaan. Elämä huomattavasti helpompaa. Vaikka mua tietty jännittää kamalasti, mitä käy, kun koulu alkaa. Siellä kellään oo aikaa vartoilla, että yks lopettais mykkäkoulun...

erityislapselta.



Jos on sairauskuluvakuutus, niin suosittelen yksityiselle menemistä, saatnopeammin apua.



Lapsesi käytös muistuttaa esikoistani, jolla touretten syndrooma. Siihen liittyy siis myös erilaiset pakko-oireet, mutta tuo käytös on aikalailla samanlaista.



Jatkuvasti tuntuu, että tekee kiusaa tahallaan ja yltyy tekemään lisää vain, kun kielletään. Ja nauraa, kun huudan lopulta pää punaisena. Jäähyistä ei ollut apua, niitä kokeiltiin lukuisia kertoja. Ruokapöydässä ei kyennyt pienempänä istumaan paikallaan, heilutteli jalkoja, potki pöydän/tuolin jalkoja eikä lopettanut kielloista huolimatta.



Monesti mietin, että olenko minä todella kasvattanut näin huonikäytöksisen lapsen. Kun oli tehnyt jotain väärin ja rangaistus annettu ja tilanne ohi, niin jos yritin rauhallisesti keskustella jälkeenpäin tapahtuneesta, lapsi oli kuin ei olisi mielestään tehnyt mitään väärää. Ei muistanut koko asiaa. Ja tuntui myös tilanteen ollessa päällä, että lapsi ei tajua tekevänsä väärin, vaikka uhkailen ties millä ja lopulta toteutan (lelu pois tai jäähy tms.)



Koulun alettua hain lopulta apua, kun pakko-oireet paheni niin, että haittasivat päivittäistä elämää. Diagnoosin myötä selvisi minulle myös käytöksen syy. Harmitti, etten älynnyt hakea apua aikaisemmin. Olis päästy ehkä helpommalla.