Eikö teidän mielestänne ulkonäkö kerro ihmisestä aika paljon?
Ei yksityiskohdat kuten ylipaino, silmälasit, hiustenväri, vaan kokonaisuus. Johon myös käytös kuuluu.
Kommentit (13)
Jo pelkkä ulkonäkö kertoo aika paljon sosiaalisesta asemasta ja minkälaisessa työssä voi olla. Käytös kun lisätään niin kertoo vielä enemmän.
Ulkonäköään harvemmin voi valita. Painon nyt ehkä mutta esim. näkökyky, nenän muoto, hampaiden laatu yms. eivät ole vapaasti valittavissa.
Puheet ja teot ratkaisevat, ei se miltä näyttää.
Tietynlainen ulkonäkö voi kertoa valinnoista ja arvoista ja siitä, mitä haluaa viestiä ympäristölleen. Että vetääkö päälleen bossin jakkupukua vai pilottitakin ja maiharit vai oranssit pellavatunikan jostain ekokierrätyskeskuksesta. Toisaalta tämä sama ei välttämättä kerro mitään siitä, mikä on kyseisen ihmisen potentiaalinen kehitys tästä eteenpäin, jos/kun ympäristötekijät vaihtuvat.
En myöskään ole koskaan onnistunut näkemään ihmisen ulkonäöstä - enkä edes käytöksestä ennen kuin pitkien aikojen kuluessa ihmisen tuntemaan oppiessani - sellaisia ominaisuuksia kuin ystävällisyys, positiivisuus, lojaalisuus, sen enempää kuin esimerkiksi ilkeyttä, ahneutta, kielteisyyttä tai selkäänpuukottajuuttakaan.
Ei mikään muu käytös. Sekä jos on epäsiisti, haiseva ja hampaat on mädät ja/tai niitä puuttuu.
Sitten on todennäköisesti alkoholisti, narkkari tai muuten syrjäytynyt.
ei se ulkonäkö paljon kerro, sitä ei voi itse valita. Henkilön käytös ja suhtautuminen omaan itseensä ja muihin ihmisiin kertoo paljon enemmän.
jos perushygienia ei ole hoidossa niin on jotain vialla
Ja kyse ei ole siitä, onko puku vai verkkarit. Jostakin syystä pukumiehistäkin erottaa auto- tai kännykkäkauppiaan herrasta heti. Samoin lenkkipolulla sivistyneet ovat sivistyneen oloisia virttyneissä tuulipuvuissakin.
Nuorista eroa on vaikeampi sanoa, mutta vähänkin vanhemmista sen huomaa heti.
että tuosta vaan voisi päätellä, että toi lihava nainen on laiska ja huonosti kouluttautunut, toi iso mies on johtaja, huonohampainen on työtön juoppo luuseri, silmälasipäinen on nörtti, tuulipukumamma on köyhä kotiäiti jne.
Ei se nyt sentään noin yksikertaista ole! = D
Tottakai ulkonäkönsä voi valita ja jokainen meistä valitsee, joka ainoa päivä!
Voi meikata yhdellä tyylillä tai toisella tai olla meikkaamatta. Voi värjätä hiuksiaan ja valita, millaisen leikkauksen niihin ottaa ja vielä sen jälkeenkin joka aamu, miten ne kampaa. Jokainen valitsee vaatteensa, jotka vaikuttavat ulkonäköön todella paljon. Silmälaseja harva ostaa miettimättä, miltä ne naamalla näyttävät ja nykyään on jo mahdollista käyttää värillisiä piilareita vaikka ei edes olisi lasien tarvetta. vaatteet ja varsinkin kengät vaikuttavat myö sliikkumisen tapaan ja se taas vaikuttaa koko olemukseen.
Perustavammalla tasolla jokainen valitsee sellaisia elintapoja, jotka vaikuttavat ulkonäköön ja sitä kautta valitsee myös ulkonäkönsä. Minä esimerkiksi tiedän, että joka kerta kun menen ulos pakkassäällä, saan ruusufinnityyppistä ihottumaa silmieni alle, mutta haluan silti ulkoilla - valitsen siis sen, että olen naamastani kirjava. Toisaalta pyrin nukkumaan tarpeeksi, enkä polta tupakkaa, ja yksi tämän valinnan osa on se ulonäöllinen puoli, että tuo mainittu kirjavuus on kuitenkin vähemmän harmaata sorttia.
Me todellakin vaikutamme ja valitsemme ulkonäkömme joka ainoa päivä. Kyllä se meistä jotain kertoo - mutta ei tietenkään läheskään kaikkea.

Lue tämänpäiväinen HS:n artikkeli ihmisistä, joista kaksi ei ole voinut vaikuttaa ulkonäkönsä keskeisimpiin seikkoihin.
ulkonäkö kertoo todella paljon mm. elintavoista. Käytöstä voi hallita nopeastikin ja "näytellä" tarvittaessa kohteliaampaa kuin onkaan, mutta mahdoton häivyttää 30 + kiloa minuutissa. Että läskit ovat vaikka kuinka hymyilisit.
Lue tämänpäiväinen HS:n artikkeli ihmisistä, joista kaksi ei ole voinut vaikuttaa ulkonäkönsä keskeisimpiin seikkoihin.
jos kuvittelet että joku erityistapaus jotenkin mitätöisi edellisen kirjoittajan kirjoittamat asiat...
Käytös sen sijaan paljonkin.