murrosikä on vain huonon kasvatuksen tulosta

rinnat ja pojilla mulkku, vaikka kasvattaisi kuinka hyvin... Sille ei voi mitään.

Mutta se, miten henkinen puoli hoituu nuoren aikuistuessa, on eri juttu ja siihen voi vaikuttaa kasvatuksella. Oletettavasti tarkoitit tätä, vai mitä ap?

tiedä sitten onko se niin hyvä asia.

Lapsi kokeilee rajoja ja kiukuttelee siellä missä se on turvallista, yleinsä sen läheisemmän vanhemman luona. Lapsi ei näytä tunteitaan kunnolla siellä, missä pelkää seuraamuksia tai arvostelua.



Rajat on rakkautta, mutta lapsen pitää antaa myös rauhassa kokeilla niitä rajojaan.

Hänellä tunteet on ja ne näyttää, mutta ei kiroilemalla jne. Muitakin tapoja näet on.

Hänellä tunteet on ja ne näyttää, mutta ei kiroilemalla jne. Muitakin tapoja näet on.

Ja isä on kyllä pojalle selkeästi läheisempi kuin äiti, eli ei ole siitäkyse. Meillä vain hommat sujuu joustavammin ja pidetään puolin ja toisin sovituista asioista kiinni.

Ap

Olen huomannut että jotenkin syy saatava vieritettyä toiseen perheeseen. Muka ei uskalla kiukutella jne. Pyh! Nuo ovat pikkulapsiin kohdistuvia juttuja. Turha yrittää pönkittää itsetuntoaan väittämällä "olen hyvä kasvattaja koska lapseni uskaltaa huoritella minua"

Minun lapsillani ei ole uhmaikää eikä murrosikää. he eivät raivoa, kiukuttele, huuda, kiroile eivätkä uhmaile minua eivätkä ketään muutakaan aikuista. he eivät kiusaa, eivät ole ilkeitä,



He auttavat muita ihmisiä ihan omasta halustaan ja pyyteettömästi. He osaavat syödä kauniisti ja syövät lautasensa tyhjiksi, ja syövät myös kaikkea, eivät ronklaa, tämä jo alle vuoden ikäisenä, noin 6 kk.



He keskustelevat avoimesti ja fiksusti jo 1.vuotissynttäreillään, he kiittävät, ovat kohteliaita. Koulu menee kiitettävästi. he ovat koko koulunsa valopilkkuja ja saavat useita stipendeja ja tunnustuksia vuosi toisensa jälkeen.



Mutta minäpä olenkin kasvattanut lapseni hyvin. Meillä on avoimet, läheiset ja rakastavaiset suhteet toisiimme, halaamme ja suukottelemme, laulamme, leikimme, loruttelemme, vietämme aikaa paljon yhdessä, ja syömme joka päivä yhdessä ateriat jolloin keskustelemme ajatuksistamme, itsestämme, arvomaailmastamme, päivän tapahtumista ja tulevaisuudesta ja aivan kaikesta mistä nyt ihmiset vain puhuvatkaan tällaisissa hyvissä ja avoimissa, rakastavissa perheissä, joissa lapsia kasvatetaan rakkaudella ja kunnioituksella - antamaan sitä samaa muillekin vaatimattoman pyyteettömästi.



Olen ollut jo raskausaikana luomu-ihminen. Tulin luomusti raskaaksi joka kerta. Söin (syömme yhä kaikki) lähiluomuruokaa, eikä mitään eineksiä, ei sokeria eikä piristäviä juomia, matrasin ja joogasin ja lauloin vauvalle jo raskausaikana. Kerroin usein, miten paljon rakastan häntä.

Synnytin ilman kivunlievitystä, imetin pitkään ja nukuimme perhepedissä ja vauva oli kenguruhoidossa ja kantoliinassa ja kävimme vauvauinnissa, perhemuskarissa ja vauvakuvataidekurssilla.



Kun lapseni ovat jo aivan kohdusta alkaen saaneet kokea läsnäoloa, välittämistä, rakkautta, kunnioitusta, rajoja ei ole tarvinnut jankuttaa kun ne ovat olleet itsestäänselvyyksiä, miten eletään, ollaan, mitä saa ja mitä ei saa tehdä, ja hyvät käytöstavat ovat kuin toinen iho.