Ei vaan 2 kuntosalikäyntiä viikossa riitä!
Testattu nyt 3 kuukauden ajan, olen käynyt kahdesti viikossa salilla (välissä ollut yht. 3 vk taukoa tosin; flunssa ja loma). Teen niin kovilla painoilla kuin jaksan, eli eka 15 toistoa menee ehkä just ja just, toisia toistoja jaksan vajaana. Muutamia kiloja olen voinut lisätä, lisäksi liikeradat ovat jo luontevamman tuntuisia, eli ilmeisesti "jotain" on tapahtunut.
Mutta missään ei näy, ei yhtään missään. Ylipainoa ei ole, toki rasvaa kuitenkin (BMI 24). Vaan eipä ole ranka tiivistynyt ja housut käyneet yhtään pienemmäksi. Painoa pudonnut tänä aikana ehkä 2 kg, eli en voi vedota siihenkään, että "lihas painaa enemmän kuin läski"...
Nyt on motivaatio tiukilla. Jaksan jatkaa vain sillä ajatuksella, että jokainen salilla vietetty hetki kuitenkin parantaa fysiikkaani ja sydän kiittää kaikesta actionista, mutta en jaksa enää uskoa, että ulkonäössä tuo harrastukseni tulisi näkymään, ei näin minimaalisilla käynneillä.
Salin lisäksi käyn lenkillä (ehkä 5 tuntia viikossa) + teen jumppaa kotona (yht. ehkä 1 tunti viikossa).
No, oma valinta. Ei ole riittävästi motivaatiota lisätä liikuntaa tuosta enää, kai sitä timmiytyisi jos tuplaisi kuntosalikäynnit, mutta ei oikein ole mahdollisuuttakaan. Blaah.
Proteiinin saannista yritän huolehtia, sitä tulee n. 1 g/painokilo päivässä, muutoin kalorit pysyvät siinä 1300-1500:ssa.
Mikähän vihtori on, ettei mitään tapahdu?!
Kommentit (28)
kokeile 3 x 8 toistoa kovemmilla painoilla.
kertaa se pitää todeta, että liikunta EI ITSESSÄÄN tiputa painoa.
KAIKKI on kiinni siitä, mitä ja miten paljon suuhusi tunget ruokaa. Ja esim se, että jos olet joskus ollut ylipainoinen, niin et vaan yksinkertaisesti voi syödä yhtä paljon kuin esim. ihminen, joka ei koskaan ole ollut ylipainoinen. Aineenvaihduntasi on lopullisesti nimittäin sopeutunut siihen ylipainoon, ja pyrkii siihen takaisin. Aina.
Miten vaikeaa näiden asioiden ymmärtäminen oikein on? Teemalta on juuri tullut loistava dokkarisarja
amerikkalaisten ylipainosta, jossa näitä asioita hyvin selkeästi käytiin läpi. Löytyy varmasti Yle Areenasta.

AP ei ole pudottamassa ensisijaisesti painoa. Joten menehän muualle siitä vinkumaan.
-Ei ap
Proteiinin saannista yritän huolehtia, sitä tulee n. 1 g/painokilo päivässä, muutoin kalorit pysyvät siinä 1300-1500:ssa. Mikähän vihtori on, ettei mitään tapahdu?!
Ymmärsinkö että tuloksilla tarkoitat lihasmassan kasvua tai ainakin kiinteytmistä. Ei ihme ettet onnistu, laihduttaessa ei lihas voi kasvaa eli energiansaantisi on aivan liian alhainen. Toiseksi tuoproteiinimäärä on alakanttiin jopa ihan normihenkilölle ja jos lihast haluaa pitää proteiininsaantia lisätä tuon 2g/painokilo kieppeille. Siis lisää evästä ja proteiinia ja koeta uudelleen.
Kiitos paljon kommentista. Itse asiassa yritin ensin jopa 1800 kalorimäärällä, mutta sillä ei tapahtunut _yhtään_ mitään. Päättelin itse, että teen vain liian vähän treeniä (2 krt vk ja kuitenkin vielä näin aloittelijana melko kevyttä), joten vähensin kaloreita, nyt vasta paino on edes hieman pudonnut.
Proteiinimäärä on toki melko vähäinen, mutta senkin eteen saa jo tehdä töitä, olen ovo-lakto-vege. Tämä on jo hyvä tilanne, verrattuna lähtötilanteeseen, nyt kun olen kirjannut syömisiä ja oikeasti koittanut niitä saada edes sen 75 g päivässä!
Toisekseen, syön paljon kasviksia, mutta lisäksi öljyä, pähkinöitä, rahkaa yms. ja tällä kalorimäärällä saan kyllä vatsan kylläiseksi (ja pallot vihreiksi ;) ). Tuntuisi tyhmältä sitten vielä syödä lisää ihan vain saadakseen lisää kaloreita, mutta olisiko se sitten vaan tehtävä niin?
Entä olisiko joku ihan proteiinilisä purkista tarpeen, vai mennäänkö jo hifistelyn puolelle...?
kokeile 3 x 8 toistoa kovemmilla painoilla.
Hoi, kiitos vinkistä, kokeilen tätä! =)
kertaa se pitää todeta, että liikunta EI ITSESSÄÄN tiputa painoa. KAIKKI on kiinni siitä, mitä ja miten paljon suuhusi tunget ruokaa. Ja esim se, että jos olet joskus ollut ylipainoinen, niin et vaan yksinkertaisesti voi syödä yhtä paljon kuin esim. ihminen, joka ei koskaan ole ollut ylipainoinen. Aineenvaihduntasi on lopullisesti nimittäin sopeutunut siihen ylipainoon, ja pyrkii siihen takaisin. Aina. Miten vaikeaa näiden asioiden ymmärtäminen oikein on? Teemalta on juuri tullut loistava dokkarisarja amerikkalaisten ylipainosta, jossa näitä asioita hyvin selkeästi käytiin läpi. Löytyy varmasti Yle Areenasta.
AP ei ole pudottamassa ensisijaisesti painoa. Joten menehän muualle siitä vinkumaan. -Ei ap
Juu kiitos, ei ole ensisijainen tavoite varsinainen laihduttaminen, vaan ehkä ennemmin jonkunlainen muutos. Syömisen vrt. liikunnan merkityksen ymmärrän, ehkä se on niinkin iskostunut päähän, että käy vähän luontoa vastaan alkaa syödä enemmän... Mutta jos sen myötä tiivistyisi, niin kaipa tarkkailen entistä enemmän varsinkin proteiinin saantia. =)
Mutta jos sen myötä tiivistyisi, niin kaipa tarkkailen entistä enemmän varsinkin proteiinin saantia. =)
Proteiinia voi lisätä mutta ei sitä purkista tarvitse ottaa, lisää kanamunia ja esim runsaproteiinisia juustoja esim raejuusoa. Hiilarimäärää voisi myös miettiä. Hiilarit sitova elimistöön nesteitä ja määrän vähentäminen saa nesteet poistumaan kehosta. Ja vaikka tuloksia ei näkyisikään on liikunnasta aina ihmiselle hyötyä, tsemppiä jatkoon.
Olisiko sinulla mahdollisuutta hankkia itsellesi personal trainer. Teet kaikki alkeellisemmat virheet mitä vaan on mahdollista tehdä.

Kiitos, näin yritän ajatella. =)
Olisiko sinulla mahdollisuutta hankkia itsellesi personal trainer. Teet kaikki alkeellisemmat virheet mitä vaan on mahdollista tehdä.
No voihan ny... Tarkoitat varmaan tuota vähäistä kalorien määrää? Kai se on tosiaan tämä päähän iskostunut ajatus siitä, että kaloreista pitää aina tinkiä, että tuntuu suorastaan epäluontevalta alkaa niitä lisää tankkaamaan!
No. Olisiko kaikkina viikon päivinä syytä syödä enemmän kaloreita, vaiko vain niinä kahtena päivänä, kun käyn siellä salilla? Hullulta tuntuu tankata 7 pv viikossa kaloreita lihasten kasvattamiseksi, kun teen itse työtä niiden eteen vain kahtena päivänä...
Huoh, koska tästä tuli tällaista ydinfysiikkaa?! =D
Tuolla ruokavaliolla olen itse ja moni muukin saanut rasvaprosentin laskemaan ja lihakset kiinteytymään.
http://www.marksdailyapple.com/how-to-succeed-with-the-primal-blueprint/
Harjoittelun määrässä olet mielestäni oikeilla jäljillä. Ruokavalio voi olla liian vähärasvainen.
Jatka vielä toiset 3 kk, lisää sitä protskua vaikka purkista, jos ei muu onnistu ja vaihda vaikka yksi juoksupäivä salitreeniin. Johan alkaa tapahtua. Jos et voi käydä salilla kolmea kertaa viikossa, hommaa kotiin vaikka yksi riittävän painava kahvakuula. Se on erittäin monipuolinen kuntoiluväline. Mutta mitä ikinä teetkin, niin älä nyt ihmeessä anna periksi kolmen kuukauden jälkeen.
Testattu nyt 3 kuukauden ajan, olen käynyt kahdesti viikossa salilla (välissä ollut yht. 3 vk taukoa tosin; flunssa ja loma). Teen niin kovilla painoilla kuin jaksan, eli eka 15 toistoa menee ehkä just ja just, toisia toistoja jaksan vajaana. Muutamia kiloja olen voinut lisätä, lisäksi liikeradat ovat jo luontevamman tuntuisia, eli ilmeisesti "jotain" on tapahtunut.
Mutta missään ei näy, ei yhtään missään. Ylipainoa ei ole, toki rasvaa kuitenkin (BMI 24). Vaan eipä ole ranka tiivistynyt ja housut käyneet yhtään pienemmäksi. Painoa pudonnut tänä aikana ehkä 2 kg, eli en voi vedota siihenkään, että "lihas painaa enemmän kuin läski"...
Nyt on motivaatio tiukilla. Jaksan jatkaa vain sillä ajatuksella, että jokainen salilla vietetty hetki kuitenkin parantaa fysiikkaani ja sydän kiittää kaikesta actionista, mutta en jaksa enää uskoa, että ulkonäössä tuo harrastukseni tulisi näkymään, ei näin minimaalisilla käynneillä.
Salin lisäksi käyn lenkillä (ehkä 5 tuntia viikossa) + teen jumppaa kotona (yht. ehkä 1 tunti viikossa).
No, oma valinta. Ei ole riittävästi motivaatiota lisätä liikuntaa tuosta enää, kai sitä timmiytyisi jos tuplaisi kuntosalikäynnit, mutta ei oikein ole mahdollisuuttakaan. Blaah.
Proteiinin saannista yritän huolehtia, sitä tulee n. 1 g/painokilo päivässä, muutoin kalorit pysyvät siinä 1300-1500:ssa.
Mikähän vihtori on, ettei mitään tapahdu?!
3 kertaa viikossa pitää kunnon ja sitä enempi lisää sitä.
Rupeat treenaamaan useammin ja kovempaa
Mutta sinulla on väärä suoritustekniikka, liian isot painot, jolloin tekniikka kärsii ja syötkin liian vähän.
Jos tosiaan haluat pysyvän elämäntapa muutoksen suosittelen personail treineriä se koko elämän kattava sijoitus.
Olisiko sinulla mahdollisuutta hankkia itsellesi personal trainer. Teet kaikki alkeellisemmat virheet mitä vaan on mahdollista tehdä.
No voihan ny... Tarkoitat varmaan tuota vähäistä kalorien määrää? Kai se on tosiaan tämä päähän iskostunut ajatus siitä, että kaloreista pitää aina tinkiä, että tuntuu suorastaan epäluontevalta alkaa niitä lisää tankkaamaan! No. Olisiko kaikkina viikon päivinä syytä syödä enemmän kaloreita, vaiko vain niinä kahtena päivänä, kun käyn siellä salilla? Hullulta tuntuu tankata 7 pv viikossa kaloreita lihasten kasvattamiseksi, kun teen itse työtä niiden eteen vain kahtena päivänä... Huoh, koska tästä tuli tällaista ydinfysiikkaa?! =D
Olisiko sinulla mahdollisuutta hankkia itsellesi personal trainer. Teet kaikki alkeellisemmat virheet mitä vaan on mahdollista tehdä.
Olisko mahdollista saada sitten tietoa, mitkä ovat ne kaikki alkeellisimmat virheet?
t. ohis (olen myös lakto-ovo-vege, olen miettinyt pt:n hankkimista...)
Se nyt vaan on niin, että ihminen on perimältään lihansyöjä kasvisten käytön ohella. Ilman geeneihin koodattua ruokavaliota tällaisiin tuloksiin on lähes mahdotonta päästä:
http://www.marksdailyapple.com/category/success-story-summaries/
kovaa rajamamista syömisten kanssa, jos haluan laihtua ja että kiinteytyminen näkyykin.
Mieluiten 5-6 ketaa viikossa kunnon rääkkiä, siihen päälle koiran kanssa lenkkeilyä ja kotona vatsalihaksia joka toinen päivä.