Lue keskustelun säännöt.
vastapainoa itsekkäille isovanhemmille
23.11.2012 |
tuttavastani tuli mummo muutama kuukausi sitten ensimmäistä kertaa, ja on edelleen todella haltioissaan ja lapsi oli todella odotettu. On hankkinut kotiinsa vauvalle jo kaikenlaista tarviketta ja ilmaissut halunsa ottaa vauvaa hoitoon heti kun se vanhemmille sopii. Nyt kuitenkin on alkanut olla tosi murheellinen koska vanhemmat eivät ole itsenäisesti pyytäneet tuttavaani lapsenvahdiksi KOSKAAAN, kunnes taas vauva on alusta asti ollut hänen miniänsä vanhemmilla yökylässäkin jo muutaman kerran. Ei kuulemma enää edes kysy kun hänen apunsa ei tunnu kelpaavan,ihan sydäntä riistää kun hänkin tahtoisi luoda suhteen ensimmäiseen lapsenlapseensa eikä hänen poikansa "tajua" pitää äitinsä puolia kun miniä tuntuu suosivan vain omia vanhempiaan. Tuttavani ei saa suutaan auki kun pelkää että tulee vielä lihava riita :(
Kommentit (9)
Kun ei itsekään tuoreena äitinä haluaisi olla erossa siitä vauvasta juuri lainkaan, ja sitten taistellaan minuuteista ja siitä, saiko viimeksi se toinen pitää kolme minuuttia pidempään...
Mitä jos kerrot tuttavallesi, että muutaman kuukauden ikäistä vauvaa ei kuulu edes laittaa hoitoon useita kertoja kuukaudessa ja että kertoo pojalleen ihan rauhassa, että autan, jos on tarvetta. Ja sitten vain pitää mölyt mahassa ja sietää sen miniän hääräilyn. Jossain vaiheessa se lapsi kasvaa ja siihen voi luoda ihan omaa suhdetta, pyytää yökylään, viedä uimaan, luistelemaan jne. Ehkä parin kuukauden päästä tuttavasi voi lähestyä miniäänsä ja soittaa ja kysyä, voiko hän joskus viedä vauvaa vaunulenkille, niin miniä voisi vaikka nukkua.
Ei vaatimalla ja nurkumalla vaan tarjoamalla. Odottamalla. Uskomalla, että normaalilla tavalla toimivalla saa luotua sen tärkeän suhteen lapsenlapseen ihan ilman, että pitää käydä sotaa ja taistelua.
Kyllähän noita löytyy paljon äitejä, jotka oikeasti tarvitsisi varamummoja lapsilleen. Mä ainakin tulen ryhtymään sellaiseksi vaikka ihan kiusallaan, jos miniä pelaa tuollaista peliä, että vain hänen vanhempansa kelpaa lasta hoitamaan.
Kohdistan toki myös lahjat ja muut sellaiseen tahoon, joka sitä arvostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Etkös lukenut ap:n aloitusta ihan kunnolla?
Kun ap kertoo, että vauva on jo OLLUT miniän vanhemmilla yökylässäkin muutaman kerran. Eli kyse ei ole siitä, etteivät vanhemmat raaski antaa vauvaa hoitoon. Paha siinä sitten mennä mussuttamaan, että "vauvoja ei kuulu antaakaan yökylään", jos kerran miniä on jo muutaman kerran antanut.
Eli tuossa lienee pointtina epätasa-arvoisuus ja se, että anoppi kokee miniän pitävän häntä huonona lastenhoitajana ja arvostelevan häntä.
Tuo lapsenlapsesta taisteleminen on muuten raivostuttavaa Kun ei itsekään tuoreena äitinä haluaisi olla erossa siitä vauvasta juuri lainkaan, ja sitten taistellaan minuuteista ja siitä, saiko viimeksi se toinen pitää kolme minuuttia pidempään... Mitä jos kerrot tuttavallesi, että muutaman kuukauden ikäistä vauvaa ei kuulu edes laittaa hoitoon useita kertoja kuukaudessa ja että kertoo pojalleen ihan rauhassa, että autan, jos on tarvetta. Ja sitten vain pitää mölyt mahassa ja sietää sen miniän hääräilyn. Jossain vaiheessa se lapsi kasvaa ja siihen voi luoda ihan omaa suhdetta, pyytää yökylään, viedä uimaan, luistelemaan jne. Ehkä parin kuukauden päästä tuttavasi voi lähestyä miniäänsä ja soittaa ja kysyä, voiko hän joskus viedä vauvaa vaunulenkille, niin miniä voisi vaikka nukkua. Ei vaatimalla ja nurkumalla vaan tarjoamalla. Odottamalla. Uskomalla, että normaalilla tavalla toimivalla saa luotua sen tärkeän suhteen lapsenlapseen ihan ilman, että pitää käydä sotaa ja taistelua.
Ihan ok mielipidehän tämä on, mutta kun ei sovi vastaukseksi ap:n aloitukseen.
mutta noin pienen ei kuuluisi olla yöhoidossa vielä lainkaan. Jos vanhemmat kuitenkin näin päättävät, niin ihan hyvä lapsen kannalta, että on vain yksi ulkopuolinen hoitaja tässä vaiheessa. Varmaankin hieman myöhemmin tuttavasikin saa hoitaa vauvaa. Epäreilultahan tuo kyllä varmasti tuntuu.
tarjota useamman kerran apuaan. Ei kuitenkaan joka kerta tavatessa. Itse olen niitä äitejä, joka on vaan tyytyväinen, kun lapset eivät ole koskaan olleet yökylässä. Omat vanhemmat jo kuolleet, mutta asuivat eläessään kaukana. Miehen vanhemmista ei siihen olisi. Anoppini sen tyylinen, että sanomista tulisi, jos kovasti apua pyytäisin. Vauvaa en ikinä olisi antanut yhdellekään mummulle yöksi.
Kärsivällisyyttä. Tämä voi olla kohtalo, kun poika saa lapsia. Ehkä miniän on vaikea luottaa ihmiseen, jota ei tunne yhtä hyvin kuin omia vanhempiaan. Vauva on kuitenkin omalle äidilleen suurin aarre maan päällä.
Toivottavasti joskus miniä ymmärtää myös mummon tarpeet ja alkaa luottaa. Se vaan voi viedä aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mahdollisuuksia luoda hyvä suhde lapsenlapseen. Mutta jos herne menee nokkaan jo heti ekoina kuukausina ja ruvetaan kyttäämään, kenen luona ollaan ja montako minuuttia, niin sitten voi olla vaikeampaa.
Tuo lapsenlapsesta taisteleminen on muuten raivostuttavaa Kun ei itsekään tuoreena äitinä haluaisi olla erossa siitä vauvasta juuri lainkaan, ja sitten taistellaan minuuteista ja siitä, saiko viimeksi se toinen pitää kolme minuuttia pidempään... Mitä jos kerrot tuttavallesi, että muutaman kuukauden ikäistä vauvaa ei kuulu edes laittaa hoitoon useita kertoja kuukaudessa ja että kertoo pojalleen ihan rauhassa, että autan, jos on tarvetta. Ja sitten vain pitää mölyt mahassa ja sietää sen miniän hääräilyn. Jossain vaiheessa se lapsi kasvaa ja siihen voi luoda ihan omaa suhdetta, pyytää yökylään, viedä uimaan, luistelemaan jne. Ehkä parin kuukauden päästä tuttavasi voi lähestyä miniäänsä ja soittaa ja kysyä, voiko hän joskus viedä vauvaa vaunulenkille, niin miniä voisi vaikka nukkua. Ei vaatimalla ja nurkumalla vaan tarjoamalla. Odottamalla. Uskomalla, että normaalilla tavalla toimivalla saa luotua sen tärkeän suhteen lapsenlapseen ihan ilman, että pitää käydä sotaa ja taistelua.
Ihan ok mielipidehän tämä on, mutta kun ei sovi vastaukseksi ap:n aloitukseen.
Yritin viestilläni avata vähän sitä miniän ajatusmaailmaa. Jos parin kuukauden ikäisen vauvan on joutunut jättämään hoitoon, niin tuskin jättää jatkuvalla syötöllä uudelleen. Tarkoitin siis asian niin, että ap:n kannattaa vain odotella sitä vuoroaan ja tuohtua vasta sitten, jos pelkästään se miniän äiti saa hoitaa esim. pari kertaa kuussa ja hän ei saa lainkaan. On aivan ymmärrettävää, että äiti jättää vauvansa mieluiten oman äitinsä hoiviin, tämänhän hän tuntee. Pian on kuitenkin monissa tytär-äiti-suhteissa odotettavissa se taistelu, kun äiti pomottaa liikaa, tunkeutuu elämään ja ohjeistaa. Silloin on anopin vuoro.
Meillä anoppi oli se, joka sai vauvaa hoitaa 2kk:n ikäisenä (pakollinen meno) ja äitini sitten jankutti seuraavat pari kuukautta melkein päivittäin, miten nyt on hänen vuoronsa. Kun sitten olisin ollut valmis antamaan vauvan hänelle, niin eihän hänelle käynytkään.
Yritän siis sanoa, että vuorosysteemi on naurettava. Siihen vauvaan voi luoda ihan omanlaisen suhteen eikä sen välttämättä tarvitse liittyä mitenkään siihen, kuinka usein on ollut vauvana hoidossa.
Ylipäätään siihen vauvaan kannattaa ensin tutustua rauhassa vanhempien seurassa, pidellä sylissä ja tarkastella vanhempien tapaa hoitaa lastaan. Näin miniä huomaa, ettei hänen ylitseen yritetä kävellä ja alkaa ehkä vähän luottaakin.
Se, että vaatii tasapuolisuutta vauvan hoitamisessa, on aika naurettavaa. Ihmissuhteet eivät voi olla täysin tasapuolisia,kun ajat eivät välttämättä mene yksiin. Parista kuukaudesta ei vielä voi päätellä, miten se vauvanhoito tulee toimimaan.
T. 2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
aloitukseen. Hän kertoo ystävänsä mielipahasta, ja se on täysi tosiasia riippumatta miniän aatoksista.
Jos miniä olisi aikuinen ja ymmärtäisi yhtään ajatella muiden tunteita, hän ei toimisi noin. Joka tapauksessa miniä selvästi ei kaihda jättää pientä vauvaa hoitoon muille, mutta kummasti kaihtaa miehensä äitiä.
Joten ei, ei ole ollenkaan naurettavaa vaatia tasapuolisuutta. Mies, vauvan isä, on ihan tasapuolisesti päättämässä vauvasta, mutta miehen äitiä ei päästetä tutustumaan ensimmäiseen lapsenlapseensa.
Viesti on selvä: häntä ei pidetä vauvalle arvokkaana perheenjäsenenä ja/tai kelvollisena vauvan hoitajana.
Miniä ei välttämättä tule ajatelleeksi sitä, että viesti on tuo, mutta aikuisen ihmisen noin lähtökohtaisesti PITÄISI tulla ajatelleeksi.
Kun ei itsekään tuoreena äitinä haluaisi olla erossa siitä vauvasta juuri lainkaan, ja sitten taistellaan minuuteista ja siitä, saiko viimeksi se toinen pitää kolme minuuttia pidempään...
Mitä jos kerrot tuttavallesi, että muutaman kuukauden ikäistä vauvaa ei kuulu edes laittaa hoitoon useita kertoja kuukaudessa ja että kertoo pojalleen ihan rauhassa, että autan, jos on tarvetta. Ja sitten vain pitää mölyt mahassa ja sietää sen miniän hääräilyn. Jossain vaiheessa se lapsi kasvaa ja siihen voi luoda ihan omaa suhdetta, pyytää yökylään, viedä uimaan, luistelemaan jne. Ehkä parin kuukauden päästä tuttavasi voi lähestyä miniäänsä ja soittaa ja kysyä, voiko hän joskus viedä vauvaa vaunulenkille, niin miniä voisi vaikka nukkua.
Ei vaatimalla ja nurkumalla vaan tarjoamalla. Odottamalla. Uskomalla, että normaalilla tavalla toimivalla saa luotua sen tärkeän suhteen lapsenlapseen ihan ilman, että pitää käydä sotaa ja taistelua.