Mies muuttaa pois ja annan hänen viedä lapsen mukanaan

toivottavasti mies haluaa ottaa lapsen mukaansa, ja kun olosi paranee, toivottavasti et vaadi lasta sitten luoksesi vaan jatkat etä-äitinä oloa.

lapsen. Ja tarkoitus on kuitenkin se että lapsi saa vapaasti olla kummankin luona ja minä voin myös yöpyä miehen uudessa asunnossa lapsen luona. Emme ole eroamassa riidoissa ja paluu yhteenkin voi olla mahdolista kunhan saan vähän hengähtää. Miehen työ myös sellaista että joudun tai saan olla lapseni kanssa koko aikaisesti.



Olen tilanteen selvittänyt miehelle ja hän on sen kuullut ja ymmärtänyt. Olinhan silloin sairaalassakin pitkän aikaa ja mies hoiti lapsen minun vanhempien kanssa.



ap

Hienosti on mies lapsesta huolehtinut ja välit lapsen äitiin ovat hyvät. Jokaisen kannattaa miettiä heidän tilanteeseen sopiva ratkaisu ja voihan sitä muuttaa vaikka vuoroviikko-systeemiksi kun lapsi on isompi, jos kaikille asia on silloin ok.

Tsemppiä!

Itsenäinen rohkea valinta sinulta, onnea. Toivottavasti muistatte, että ratkaisun on oltava kauas kantoisempi, ettei lapsi ole pallo jota heitellään paikasta toiseen sinun vointin mukaan.



Mieshän olisi sika vastaavassa tilanteesssa...

pelottaa ja riipi sydäntäni kyllä kovasti, mutta olen sen järjellä tehnyt. Ja todellakin mietin sitä että miksi ystäväni ja tuttuni tuomitsevat minut koska moni mies voisi tehdä saman... eli häipyisi vain lapsen elämästä. Ja itse en ole häipymässä, mutta koen tilanteen järkeväksi ratkaisuksi tämän. Lapsi on 4v joten osaa jo ilmaista halustaan olla isän tai äidin kanssa.



ap

Olen ollut aiemmin samantyyppisessä tilanteessa ja myös me valitsimme, että lapsi muuttaa isänsä luo. Onneksi vointini kuitenkin koheni eikä tätä päätöstä täytynytkään tehdä- mutta jos vielä joskus voin todella huonosti pitkään, otan aiheen käsittelyyn uudestaan varmasti.



Tiedän tunteen, mitä tulee pohtimiseen äidin jaksamisesta. Oma lapseni on erityislapsi ja vaikka ei ehkä vaikeimmasta päästä, kuitenkin uuvuttava ja emotionaalisesti raskas tapaus. Jouduin tekemään tietoisen päätöksen siitä, että pidän häneen vähän henkistä "hajurakoa", muuten olisin palanut loppuun todella nopeasti. Eniten vituttaa avun saamattomuus; äidin oletetaan hoitavan ja jaksavan aina vaan! Kun harkitsin tukiperheen hakemista, kaverini alkoi moralisoimaan että onko se lapselle hyväksi...jepjep. Asennevammaisuus äitien ja naisten keskuudessa on todella huomattavissa, miehet eivät niinkään tyrmää tai arvostele.

Missä on lapsen koti?! Miksi mies ja lapsi muuttaa, mikset sinä?! Entä kotien välien etäisyys?! Päivähoito?! Kai tapaamisissa sentään säännöllisyyttä on tietty rytmi ja tiheys jne.

Miksi lapsi joutuu lähtemään tutusta ja turvallisesta ympäristöstä, täysin vieraalle maalle. Eikö riittä, että hän menettää yhteisen arjen jakamisen sinun kanssasi. Ja sitten hän on milloin missäkin"kodissa" milloin sinun kanssa ja milloin isän kanssa jne...



Oletko kuullut, että psykoottiset oireet ovat periytyvää, eikä tuollainen pallottelua ainakaa kenenkään mieleterveyttä edistä. Miettikään nyt vielä tuota kumpi muuttaa ja eikö kuitenkin olisi parempi vakiinnuttaa tapaamiset yhteen kotiin tietyllä rytmillä.