Moneltako laiatte 3-viotiaanne nukkumaan iltaisin? Moneltako herätys?
Kommentit (14)
Nukahtaa yleensä ennen 22.00 Tänään valvoo edelleen enkä tiedä miksi -.-
Herää aamulla miltei joka aamu noin 8.00
Nukkuu satunnaisesti päiväunet, eikä niillä ole mitään yhteyttä yöunien tai nukahtamisen kanssa.
Herää aamulla sitten, kun herää. Yleensä yhdeksän paikkeilla. Päiväunet satunnaisesti. Täyttää kuukauden päästä 4v.
yleensä nukahtaa aika nopeasti ja herätys on arkiaamuisin 7.15. Viikonloppuisin nukkuu parhaimmillaan kahdeksaan. Tunnin päikkäreitä nukkuu päivittäin tuohon lisäksi.
mustakin tuntuu tosi vähältä :/ mutta ilmeisesti riittää lapselle kun jaksaa päivän touhuta hyvin pirteänä eikä tosiaan tuon enempää nuku, vaikka olisi mahdollisuus. Päikkäreitä saa aina nukkua niin pitkään kun haluaa, mutta harvoin nukkuu tuntia pidempään.
Ilmeisesti unentarve on lastenkin kohdalla yllättävän yksilöllistä.
Siinä vielä luetaan kirja ja silitellään ym. Herää itse klo 7-7.30, eli oletan että unta tulee tarpeeksi koska itse herää tuohon aikaan. Lisäksi päilyt n. 1,5-2 h.
Joku nukkuisi päivät pitkät ja toinen vain sen hetken.
[i
Ilmeisesti unentarve on lastenkin kohdalla yllättävän yksilöllistä.
[/quote]
11h unta kuulostaa ihan normaalilta?
Meillä 3v ja 4v menevät nukkumaan siinä 8 jälkeen, yhdeksään mennessä ovat unessa. Heräävät kahdeksan maissa.
mustakin tuntuu tosi vähältä :/ mutta ilmeisesti riittää lapselle kun jaksaa päivän touhuta hyvin pirteänä eikä tosiaan tuon enempää nuku, vaikka olisi mahdollisuus. Päikkäreitä saa aina nukkua niin pitkään kun haluaa, mutta harvoin nukkuu tuntia pidempään.
Ilmeisesti unentarve on lastenkin kohdalla yllättävän yksilöllistä.
Jos nukahtaminen menee myöhään, herää silti aikaisin ja päikkärit tulisivat enemmän kuin tarpeeseen!
Mutta oi mahtava uhma, väsyneenä huutaa sängyssä tai pomppii ihan kaikkien tekosyiden kanssa sieltä koko aika ja kohta huutaa molemmat.
Aresti tässä asiassa on lapsen riemuvoitto, pääsihän hän sängystä, jos taas kannan sänkyyn, pitää antaa unilelut ja peitellä jajaja tai kamalaa huutoa on luvassa.
Hävettää välillä naapureiden takia ja lujaa -.-
Ei päikkäreitä.
Kotihoidossa ja aika rauhallinen tapaus.
Iltasatu ja nukahtaa yleensä noin klo 21.15, joskus aiemmin mutta aina on unessa klo 21.30.
Herää itse herättämättä klo 7-7.30. Joskus viikonloppuisin saattaa nukkua jopa kahdeksaan. Nukkuu reilun tunnin päiväunet, mutta pärjäilee ihan vartinkin päiväunilla tai jopa ilman.
Herää klo 6.30 ja 7.30 välillä, vaihtelevasti. Ei nuku enää päiväunia, vaikka selvästi välillä kyllä tarvisi ne.
tavoite olisi ennen klo 21. Yleensä nukahtaa melko nopeaan. Aamulla herää omia aikojaan yleensä 8.30-10.30. Lapsi siis nukkuun yleensä 11-13h/yö. Päikkäreitä ei nuku.
Olen välistä meinannut aikaistaa tuota nukkumaanmenoa, jotta aamulla heräisi aiemmin, mutta sitten ilta isin kanssa olisi niin lyhyt. Näillä siis mennään.
nukahtavat 22-23, ja heräävät 8.30-10.30, keskimäärin 9.30. Eivät nuku enää päikkäreitä.
yleensä nukahtaa aika nopeasti ja herätys on arkiaamuisin 7.15. Viikonloppuisin nukkuu parhaimmillaan kahdeksaan. Tunnin päikkäreitä nukkuu päivittäin tuohon lisäksi.