Lue keskustelun säännöt.
Muita kenen mies on poissa viikon aikana töitten vuoksi?
15.01.2013 |
Meillä tilanne on se, että kotona on 2,5 vuotias ja 2 kk vauva. Miehen työpaikka vaihtui odottaessani kuopusta, tiesin kyllä, että hänelle tulee yöreissuja, eli on poissa kotoa parikin yötä viikossa, mutta jotenkin en olettanut, että ne tulevat nyt näin vauvan ollessa niin pieni.
Eli, mies saattaa olla viikossa 2-4 yötä poissa, jossain päin Suomea asiakaskierroksilla. Lisäksi heille saattaa tulla muutama ulkomaan reissu jossain vaiheessa. Viikonloput mies on aina kotona.
Mä en nyt lähde sille linjalle, että valittaisin miehen työpaikasta. Tottakai se on hienoa, että pääsi tekemään sellaista alaa mistä tykkää ja palkka nousi huomattavasti entisestä, viikonloput vapaat, säännöllinen työaika jos on koto nurkissa.
Lähinnä mä kaipaisin kokemuksia siitä, miten kauan teillä on mennyt, että olette tottuneet tähän järjestelyyn. Olen siis yksin noitten kahden lapsen kanssa. Esikoisella on tällä hetkellä menossa erittäin voimakas uhmaikä ja se rassaa hermojani pahasti. Lisäksi minulla on uniongelmia, jotka eivät ole mistään pienimmästä päästä. Nukun yössä korkeintaan pari tuntia, nekin pienissä pätkissä.
Kaipaisin lähinnä vinkkejä arkeen, jotta jaksan kahden pienen kanssa. Vauva syö kerran yössä, joten hän ei minua valvota, sinänsä helppo lapsi, sen perusteella mun pitäis pystyä nukkumaan hyvin yöni, mutta en pysty. Lisäksi musta tuntuu, että kaikki kotihommat kertyy mulle. Jokaikinen asia, ymmärrän tietenkin sen, kun mies on poissa ettei voi tehdä kotihommia, mutta hänen ollessaan kotona, jopa pyykkien laittaminen kuivaamaan on hankalaa ja sitä asiaa pitää pyytää monesti, kunnes siitä tulee riita.
Mies on kuitenkin hyvä isä lapsille, huolehtii heistä, leikkii heidän kanssaan. Nyt mies on auttanut minua kotona ollessaan yösyötöissä, koska alan olen tämän univelan kanssa vaikeuksia.
Olen joskus syönyt unilääkkeitä, niistä tuli niin paljon sivuvaikutuksia, että lopetin ne kokonaan. Tästä syystä pelkään kokeilla toisia lääkkeitä, lisäksi nyt niitä en voi edes ottaa, kun mies on poissa kotoa öisin. Mun täytyy kuitenkin olla skarppina. Olen väittänyt itselleni, että jaksan, se on pakko jaksaa, mutta viime aikoina olen alkanut saamaan jonkin sortin ahdistuneisuuskohtauksia, tuntuu, että happi loppuu, en saa henkeä, jalat ei kanna, itkettää.
Näitä kohtauksia olen säikähtänyt älyttömästi ja ehkä se on avannut silmäni, etten jaksakkaan loputtomiin. En vaan oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Mies toitottaa lääkkeistä, mutta tuntuu, että ne ei ole vaihtoehto.
Lisäksi olen erittäin herkkäuninen, herään pienempäänkin ääneen, enkä saa unta jos huoneessa kuuluu jotain ääniä.
Onko teillä jotain vinkkejä arjen helpottamiseen, jotta jaksan silloinkin, kun mies on poissa? Tai omia kertomuksia, juurikin siitä miten kauan tällaiseen arkeen tottuminen on vienyt aikansa. Kiva, jos edes viitsit lukea tämän vuodatuksen loppuun.
Kommentit (14)
pitäisi kyllä alkaa käyttäytyä kuin aikuinen. Jos jotenkin saat huushollin pidettyä perussiistinä arkisin niin viikonlopun kotityöt kuuluvat kyllä molemmille. Yritä keskustella asiasta miehesi kanssa asiallisesti ja tehkää vaikka lista tehtävistä asioista, jotka sitten jaatte. Esim. imuroitko mielummin vai pesetkö vessat. Jos mies saisi ko tilanteessa " itse" päättää niin toimisiko homma paremmin? (eli yltääkö hän jo kolme vuotiaan tasolle):)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pitäisi kyllä alkaa käyttäytyä kuin aikuinen. Jos jotenkin saat huushollin pidettyä perussiistinä arkisin niin viikonlopun kotityöt kuuluvat kyllä molemmille. Yritä keskustella asiasta miehesi kanssa asiallisesti ja tehkää vaikka lista tehtävistä asioista, jotka sitten jaatte. Esim. imuroitko mielummin vai pesetkö vessat. Jos mies saisi ko tilanteessa " itse" päättää niin toimisiko homma paremmin? (eli yltääkö hän jo kolme vuotiaan tasolle):)
ollaan monesti viikot kotona miehen reissutyön takia. Ei siihen varsinaisesti totu, tai siis tottuu, mutta ei ole tyytyväinen. Omaa aikaa kun ei ole ja villit 1,5 ja 3 v pojat jaksaa riehua ja tapella eli hermot on kireällä toisinaan. Säännöllinen päivärytmi ja päivittäinen ulkoilu auttaa. Samoin muiden kotiäitien kanssa viikolla kahvittelu tai tapaaminen puistossa auttaa "lyhentämään" viikkoa. Missä päin Suomea asutte?
Viikonloppuisin on mielestäni tärkeämpää, että lapset saavat isän jakamattoman huomion kuin se, että isä imuroi. Menköön esim. ruokaostoksille lasten kanssa sillä aikaa kun sinä siivoat rauhassa tai ulkoilet tms. Teit mitä tahansa niin pidä omaa aikaa= aikaa ilman lapsia ja hälinää. Tärkeintä on saada itselleen asiat selviksi. Toinen käy töissä, jotta tietty elintaso säilyy. Omaa työpanostaan kotona täytyy molempien, etenkin itsensä, osata arvostaa, jottei katkeroituisi ja lapset saisi kuvaa, että äiti on vähempiarvoinen kotona ollessaan kuin aamulla pois lähtevä isä.
Mä annan lapselle ja miehelle aikaa viikonloppuisin touhuta omiaan, yleensä he käyvät uimassa kahdestaan, vauva on vielä niin piein ettei uimaan voi viedä, tästä syystä en lähde mukaan. Ja isä on todellakin siitä hyvä isä, että hän tykkää touhuta lasten kanssa. Ei jätä heitä huomiotta, leikkii ja hassuttelee.
Enkä mä tiedä olisko niiden kotitöiden tekeminenkään niin raskasta, jos joskus kuulisin sen "voin imuroida" kommentin automaattisesti, eikä siten, että siitä syntyy aina kauhea riita.
2,5 vuotias yleensä auttaa mua siivouksessa, tai siis hän pyyhkii sieltä sun täältä pölyjä innolla, yrittää jopa imuroidakkin, jos jostain löytyy roskia hän vie ne roskikseen, korjaa lelunsa sillon pois tieltä, kun siivoan etteivät ne mene imuriin. 2,5 vuotias tarvitsee tekemistä päivisin mihin pystyy purkamaan energiansa, tämä on yksi tapa, kun saa auttaa äitiä. Mutta silti se ei minusta ole 2,5 vuotiaan mikään pakko auttaa kotihommissa, miehelle taas kuuluu omat tietyt osansa. Mitä asiasta tulisi, jos mä ruikuttaisin joka asiasta mitä kotona pitäisi tehdä? Mikä oikeus miehellä on siis ruikuttaa kaikesta? Varsinkin, kun sama meno oli jo silloin, kun molemmat kävimme töissä.
hän perusti firman ja teki työmatkoja ulkomaille niin, että matka oli parikin viikkoa putkeen.
Minä jaksan kyllä sen viikon, mutta sitten kun sitä alkaa olla yksin myös ne viikonloput, eikä loppua tunnu näkyvän niin kyllä siinä minuutteja lopulta laskee.
Meillä isompi lapsi oli silloin 15 kilsan päässä kielikoulun eskarissa, jossa läsnäolopakko ja kuopus on astmalapsi, joten sairasti paljon ja valvotti paljon.
En juuri muista tuosta ajasta mitään. Nyt firma on asettunut ja minä otan noita aikoja takaisin kotirouvana.
Onnistuisiko teillä siivoojan palkkaaminen tai se, että käytte viikonloppuna hoitamassa yhdessä koko viikon ruokaostokset, eli jotain jäisi sinulta pois? Pääsetkö kahville tai liikkumaan tms kun mies on kotona, eli hoitaako hän silloin kotia ja lapsia ja päästää sinut huilaamaan? Meillä tehtiin niin, että kun mies tuli reissusta niin minä lähdin samalla ovenavauksella salille, jotta pää pysyi kasassa lasten ollessa ihan pieniä. Meillä siis nuoremmat ovat 1v3kk ikäerolla ja lisäksi isoveli oli tuohon aikaan 8v.
Ajan kanssa helpottaa ja tuohon kotona "pelkäämiseen" kannattaisi suhtautua siten, että et varmaan halua lapsillesi sälyttää samaa pelkoa, eli sinun täytyy käsitellä jotenkin asia itsesi kanssa ja tajuta ettei kotona kannata säikkyä mörköjä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta herkkäunisena kommentoin tuota uniasiaa. KOita saada se jotenkin kuntoon. Käytä korvatulppia. Minä käytän ja olen oikeastaan niistä riippuvainen, eli käytän vaikka nukkuisin 5 tähden superhiljaisessa hotellissa yksin :) Lasten ääniin herää kyllä tulppienkin kanssa, varsinkin herkkäuniset. Itse olen herännyt viereisestä huoneesta lapsen ääntelyyn tulppien kanssa vaikka mies nukkuu samassa huoneessa lapsen ilman tulppia.
Unihäiriöt saattavat liittyä hormoneihin ja voivat helpottaa, kun synnytyksestä on kauemmin aikaa. Kannattaa koittaa löytää omat rauhoittavat iltarutiinit. Itsellä se oli rauhallinen kävelylenkki n. tuntia ennen nukkumaanmenoa, mutta siihen tietenkin tarvitsisit jonkun kotiin katsomaan lapsia.
Unilääkkeitä on todella monenlaisia. Puhu ongelmasta lääkärille, ehkä voisit eri merkkejä kokeilemalla löytää omasi. Ymmärrän, että vierastat niitä, mutta kyllä niistä ihan oikeasti on apua.
Koita saada kotiin apuja. Ulkopuolinen siivooja kerran viikossa. Sukulainen, ystävä tai palkattu lastenhoitaja pari kertaa viikossa, jotta pääset harrastamaan jotain. 1,5 tuntia omaa aikaa tekee ihmeitä!
Miehesi sinun on saatava mukaan kotitöihin, mikäli hän ei siivoojaa kustanna. Ja vaikka kustantaisi, niin hommia riittää. Hän voisi vaikka tehdä viikonloppuna pakkaseen ruokia. Lauantaina ison makaronilaatikon ja sunnintaina jonkun toisen satsin, joista söisit esikoisen kanssa koko viikon. Asia nyt vain on niin, että koti on molempien vastuulla.
Tsemmpiä!
Onnistuisiko teillä siivoojan palkkaaminen tai se, että käytte viikonloppuna hoitamassa yhdessä koko viikon ruokaostokset, eli jotain jäisi sinulta pois? Pääsetkö kahville tai liikkumaan tms kun mies on kotona, eli hoitaako hän silloin kotia ja lapsia ja päästää sinut huilaamaan? Meillä tehtiin niin, että kun mies tuli reissusta niin minä lähdin samalla ovenavauksella salille, jotta pää pysyi kasassa lasten ollessa ihan pieniä. Meillä siis nuoremmat ovat 1v3kk ikäerolla ja lisäksi isoveli oli tuohon aikaan 8v.
Ajan kanssa helpottaa ja tuohon kotona "pelkäämiseen" kannattaisi suhtautua siten, että et varmaan halua lapsillesi sälyttää samaa pelkoa, eli sinun täytyy käsitellä jotenkin asia itsesi kanssa ja tajuta ettei kotona kannata säikkyä mörköjä :)
palkkaaminen ei onnistu. Siihen meillä ei valitettavasti ole varaaa. Ruokaostokset pystyttäisiin kyllä tekemään porukassa, mutta tuntuu että mies on laiska lähtemään viikonloppuna käymään kaupassa, näin ollen se jää minulle. Hän kyllä katsoo muksujen perään sillä aikaa, kun käyn kaupassa. Jos taas hän on sopinut menoa viikonlopuksi, kaupassa käynti ja lastenhoito samanaikaisesti jäävät minulle.
Ja mitä kahvitteluun sun muuhun tuleen, niin jollain tapaa, kun mies on kotona en haluaisi lähteä mihinkään vaan haluaisin viettää aikaa perheen kesken, kun meillä on siihen mahdollisuus. Toisaalta taas tied'n, että eihän muutama tunti viikonlopusta ole paljoa, joten pitäisi itsekin mennä tuulettumaan. Pääsemisestä ei onneksi ole kyse, kyllä pääsen, jos vaan ilmotan miehelle. Hän hoitaa lapsia. Koti tosiaan on sen parin tunnin jäljiltä, jos olisin poissa niin pommin jäljiltä. En ole nipo, mutta viimeistään iltaan mennessä olisi kiva, että paikat olisi kunnossa. Mies ei siinä hommassa pahemmin auttele, tai jos auttaa niin se kestää niin tolkuttoman kauan. Katselee telkkaria sun muuta välillä ja kohta onkin nukkumaan meno aika niin paikat jäävät hyrskyn myrskyn. Tässä vaiheessa mä puutun taas kuvioihin ja siivoan ne pois.
Mäkin luulen, että ajan kanssa helpottaa. Sitä tässä odotellessa, kun alkaa tottumaan tähän erilaiseen arkeen. Olenkin yrittänyt olla vahva lasten takia, 2,5 vuotias ymmärtää kuitenkin erittäin paljon. Tuntuu vaan, ettei loputtomiin oikein jaksa..
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että koti on KOTIäidin vastuulla. Siis sitähän varten hän kotona on.
Meillä minä hoidin koko ajan myös oman työni ja firmani - ja sillä me elettiin, koska miehen firma ei aluksi tuottanut edes mitään.
t. 4
On tehnyt jo 20 vuotta.
Arkea helpottaa asioiden suunnittelu etukäteen. Ruokia voi valmistaa isomman erän silloin kun on aikaa ja pyykkiä pestä koko ajan, ettei kerry vuoria. Tavalliset kotitytöt oppii tekemään vasemmalla kädellä", eivät ne raskaita ole.
Nukkua silloin kuin voi. Jättää silittämättä lakanat ja nutut. Kaiken ei tarvitse olla täydellistä.
Hyvä päivärytmi kellon mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos vielä selität, mitä haluat tai et halua.
Oikeasti uupunut ihminen ei narise siitä, kerätäänkö lelut oikealla tavalla vai ei jne.
Sitä vain nukkuu aina kun on mahdollisuus.
t. 4
Mutta herkkäunisena kommentoin tuota uniasiaa. KOita saada se jotenkin kuntoon. Käytä korvatulppia. Minä käytän ja olen oikeastaan niistä riippuvainen, eli käytän vaikka nukkuisin 5 tähden superhiljaisessa hotellissa yksin :) Lasten ääniin herää kyllä tulppienkin kanssa, varsinkin herkkäuniset. Itse olen herännyt viereisestä huoneesta lapsen ääntelyyn tulppien kanssa vaikka mies nukkuu samassa huoneessa lapsen ilman tulppia.
Unihäiriöt saattavat liittyä hormoneihin ja voivat helpottaa, kun synnytyksestä on kauemmin aikaa. Kannattaa koittaa löytää omat rauhoittavat iltarutiinit. Itsellä se oli rauhallinen kävelylenkki n. tuntia ennen nukkumaanmenoa, mutta siihen tietenkin tarvitsisit jonkun kotiin katsomaan lapsia.
Unilääkkeitä on todella monenlaisia. Puhu ongelmasta lääkärille, ehkä voisit eri merkkejä kokeilemalla löytää omasi. Ymmärrän, että vierastat niitä, mutta kyllä niistä ihan oikeasti on apua.
Koita saada kotiin apuja. Ulkopuolinen siivooja kerran viikossa. Sukulainen, ystävä tai palkattu lastenhoitaja pari kertaa viikossa, jotta pääset harrastamaan jotain. 1,5 tuntia omaa aikaa tekee ihmeitä!
Miehesi sinun on saatava mukaan kotitöihin, mikäli hän ei siivoojaa kustanna. Ja vaikka kustantaisi, niin hommia riittää. Hän voisi vaikka tehdä viikonloppuna pakkaseen ruokia. Lauantaina ison makaronilaatikon ja sunnintaina jonkun toisen satsin, joista söisit esikoisen kanssa koko viikon. Asia nyt vain on niin, että koti on molempien vastuulla.
Tsemmpiä!
Korvatulppia olen harkinnut monesti, mutta pelännyt juuri sitä, että en herää ollenkaan lapsen huutoon ja mies on niin sikeä uninen, että kun kotonakin on aamuisin tai öisin luvannut syöttää niin minä joudun herättämään hänet, vaikka vauva huutaisi vieressä. Tästä syystä en ole uskaltanut edes kokeilla niitä. Jonkunhan on kuitenkin pakko vastata vauvan itkuun!
Meillä on parisuhteessa ollut muutaman vuoden yhdessöolon jälkeen ilmestynyt tämä miehen haluttomuus kotitöihin. Se on raskasta, mä hoidan suurimmaksi osaksi kotityöt, koska miehelle se on niin vaikeaa. Jos pyydän häneltä voiko esim. imuroida, aina tulee kysymys onko pakko. Saan pyytää monesti näitsti, loppujen lopuksi hän ottaa imurin kaapistaan kiukuspäissään ja alkaa imuroida, imurointi kestää maksimissaan 3 minuuttia ja se on sellaista huitomista. Eli suoraan sanottuna ihan turhan päiväistä, tämänjälkeen mies on kiukkuinen ja suuttuu mitä pienimmästäkin asiasta. Loppujen lopuksi nappaan itse sen imurin, kun en jaksa katsella miehen kiukuttelua. Sama koskee pyykkäämistä tai muita kotihommiin kuuluvia asioita.
Ollaan puhuttu asiasta, olen sanonut suoraan, että en ole kotipiika. Kotihommat kuuluvat kaikille, on sitten töissä tai ei. Mies on todennut tekevänsä pitkää päivää ja sen takia ei jaksa, luvannut miljoonat kerrat muuttuvansa ja auttavansa minua, mutta muutosta suuntaan tai toiseen ei ole tapahtunut. Mä olen jotenkin niin sokea, että luulen ja uskon, että mies muuttuu ja odotan sitä ja aina saan pettyä.
Olen neuvolassa puhunut uniongelmastani, he ovat kehottaneet myöskin kokeilemaan erilaisia keinoja ja mm. lääkkeitä. Voi olla, että jos tähän ei muutosta tule, mun pakko vaan uskaltautua mennä sinne lääkäriin, kokeilla jotain toista merkkiä. Jotenkin kuitenkin toivoisin, että olisi jokin toinen keino.
Mutta kiitos, kokeilen kyllä noita korvatulppia seuraavan kerran, kun mies tulee kotiin. Nyt on pari yötä poissa.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos vielä selität, mitä haluat tai et halua.
Oikeasti uupunut ihminen ei narise siitä, kerätäänkö lelut oikealla tavalla vai ei jne.
Sitä vain nukkuu aina kun on mahdollisuus.
t. 4
Mikä mussa sitten on vikana, mutta päivisin en saa unta. En pysty rentoutumaan. Lasten päiväuni aikaan yritän hoitaa pois alta kaiken pyykkäämisen sun muun, ettei ne kerry seuraavalle päivälle tai ettei niitä tarvitse iltamyöhään ruveta hoitamaan.
Olen monesti yrittänyt mennä itsekin päiväunille päikkäreitten aikaa. Se päätyy aina siten, että vaikka laitan silmät kiinni, uni ei tule. Käännän kylkeä ja siitä sitten alkaa pikku hiljaa se turhautuminen ja sitten se uni ei ainakaan tule. Näin ollen olen luovuttanut päikkäreitten nukkumisen kokonaan.
JA tuosta lelujen keräämisestä ja paikkojen laittamisesta kuntoon, tottakai toivon, että paikat laitetaan kuntoon illalla, muuten se on mulla edessä aamulla tai seuraavan päivänä, kun mies on töissä ja jossain puolella suomea.
Päiväsaikaan on ihan sama missä ne lelut ovat, mutta jos joka päivä ne jättää keräämättä tai muut sotkut siivoomatta (likaiset astiat sun muut) ne vain kertyvät ja kertyvät ja minä olen se ketä ne loppujen lopuksi siivoo pois.
Ja jos vaan saisin unta niin nukkuisin, mutta kun se uni ei tule. Mies näkee naamastani, että olen väsynyt, mutta se uni ei vain tule vaikka kuinka yrittäisin. Mies kysyy monta kertaa mistä se johtuu ja en tiedä. Olen sanonut hänelle, että jos tietäisin niin tekisin asialle jotain, mutta kun en tiedä. Stressaanko kenties liikaa päivän asioista? En voi nollata päätäni, kun mennään iltaisin nukkumaan? En todellakaan tiedä.
Jäin äitiyslomalle kuopuksen syntyessä, sitä ennen olin vuoden töissä. Silti hoidin kodin, lapsen, oman työni ja kaikki muut asiat. Mies hoiti kyllä renkaiden vaihdot ja tollaiset, mutta siihen se aika pitkälti jäi.
Olen varmaan löytänyt vätyksen itselleni.
Ap
ollaan monesti viikot kotona miehen reissutyön takia. Ei siihen varsinaisesti totu, tai siis tottuu, mutta ei ole tyytyväinen. Omaa aikaa kun ei ole ja villit 1,5 ja 3 v pojat jaksaa riehua ja tapella eli hermot on kireällä toisinaan. Säännöllinen päivärytmi ja päivittäinen ulkoilu auttaa. Samoin muiden kotiäitien kanssa viikolla kahvittelu tai tapaaminen puistossa auttaa "lyhentämään" viikkoa. Missä päin Suomea asutte?
Viikonloppuisin on mielestäni tärkeämpää, että lapset saavat isän jakamattoman huomion kuin se, että isä imuroi. Menköön esim. ruokaostoksille lasten kanssa sillä aikaa kun sinä siivoat rauhassa tai ulkoilet tms. Teit mitä tahansa niin pidä omaa aikaa= aikaa ilman lapsia ja hälinää. Tärkeintä on saada itselleen asiat selviksi. Toinen käy töissä, jotta tietty elintaso säilyy. Omaa työpanostaan kotona täytyy molempien, etenkin itsensä, osata arvostaa, jottei katkeroituisi ja lapset saisi kuvaa, että äiti on vähempiarvoinen kotona ollessaan kuin aamulla pois lähtevä isä.
niin hyvin, että kaipaankin jo sitä omaa aikaa itsekseni, toki lapset ovat kotona. Kun lapset olivat pienempiä niin oli toki välillä vähän raskasta, nykyään jo tosi helppoa kun ovat kaikki koulussa jo.