Onko 13-vuotias liian vanha aloittamaan sellonsoiton?

mutta moni eläkeläinen on aloittanut yliopisto-opiskelun ja valkolakin hankkiminen on myös yleistä tuossa iässä.

Oma tyttäreni halusi aloittaa poikkihuilun soiton 11-12 vuotiaana. 8 vuotta vanhempi isosisko aloitti hieman nuorempana ja lasten mummu maksoi vanhemman tytön soittotunnit ja vanhempi tyttäreni harrasti myös ratsastusta. Nuorempi tyttäreni ei kuitenkaan koskaan saanut mahdollisuutta aloittaa soittamista, koska en pystynyt kustantamaan kalliita soittotunteja, eikä äitinikään maksanut enää nuoremman tytön tunteja, koska hänen mielestään tyttö oli liian vanha aloittamaan soittamista. Nuorempi tyttäreni aloittikin lopulta kitaran soittamisen 13-vuotiaana ja tunteja ei tarvittu, sillä tyttö päätti oppia soittamaan itse ilman tunteja. Tämä myös onnistui ja nyt 17-vuotias tyttäreni soittaa edelleen kitaraa, mutta hän on yhä katkera siitä, ettei saanut koskaan aloittaa huilun soittoa.

Koskaan ei ole liian myöhäistä!

Onko lapsi aiemmin harrastanut musiikkia, onko käynyt soittotunneilla ja teoriassa? Jos on niin hän jo tietää mitä odottaa. Jos ei niin musiikinopiskelu voi olla rankkaa jos ihan ammattilaiseksi pyrkii.



Mutta ei tarvitse pitää katsetta niin kaukana tulevaisuudessa. Nyt vaan tunneille ja lapsi sitten itse päättää miltä tuntuu. Mutta panostakaa hyvän opettajan löytämiseen!!



t. muusikko

Tuon ikäinen voi hyvin vielä oppia soittamaan tavoitteellisesti, mutta "myöhäinen" aloittamisikä rajaa hieman sitä, mikä on realistinen tavoite. Huippusellistiä noin vanhana aloittaneesta ei koskaan tule. Ammattimaisuuskin voi olla ainakin klassisella puolella varsin vaikeaa.



Musikaalisuudesta tai sen puutteesta asiassa ei ole kyse. Jean Sibelius aloitti koko varhaislapsuuden kestäneen musiikkiharrastuksen pohjalta tavoitteellisen viulunsoiton 12-vuotiaana. Edes Sibeliuksen musiikinlahjoilla ei pyyhitty pois varhaisten harjoittelutuntien merkitystä: Sibelius joutui tunnustamaan, että hänestä ei koskaan tule huippuviulistia.



Mutta lapsestasi voi joka tapauksessa tulla hyvä sellisti.

itse soitin huilua 11 vuotta. Olisin kolmasluokkalaisena halunnut valita sellon, kun rakastin sen ääntä. Joku kaveri sanoi mulle ettei onnistu kun olen niin pienikokoinen. Uskoin, ja vasta myöhemmin sain tietää, että olisi ollut niitä pienempikokoisiakin selloja...Vanhempani eivät kannustaneet soittimen vaihtoon - olisi kannattanut. Vieläkin, yli nelikymppisenä haikailen sellonsoiton perään (ja voisin kai sen unelman toteuttaakin). Huilua en ole soittanut vuosiin...



Ammatilaisuudesta sellainen kommentti, että 15 vuotiaana kysyin huilunsoitonopettajaltani, olenko tarpeeksi lahjakas ammattilaiseksi. Hän vastasi viisaasti: "Harjoittele vuoden verran vähintään 6 tuntia päivässä, niin käydään tämä keskustelu sitten uudestaan." Ammattisoittajaksi kun ei riitä lahjakkuus, pitää myös olla motivaatiota harjoitella enemmän kuin harrastusmielessä...

Tiedän naisen, joka aloitti sellonsoiton 14-vuotiaana ja eteni diplomi-sellistiksi asti. Hän soitti pitkään Radion sinfoniaorkesterissa, mutta on nyt jo eläkkeellä. Toki täytyy sanoa, että nykyisin kilpailu on selvästi kovempaa kuin hänen nuoruudessaan, joten ihan noin pitkälle pääseminen on selvästi vaikeampaa. Juuri pari päivää sitten juttelin toisen naisen kanssa (ehkä noin kolmikymppinen), joka kertoi aloittaneensa sellonsoiton 15-vuotiaana. Hänkin on nykyisin A-tutkinnon suorittanut ammattilainen.



Toki ammattilaiseksi pääseminen on nykyisin vaikeaa missä tahansa soittimessa. En edes tiedä, onko se kauhean tavoiteltavaa, kun ottaa huomioon sen, miten kovaa kilpailu sillä alalla on. Monessa muussa ammatissa saa sekä opiskelupaikan että leivän paljon helpommalla. Mutta paljon kivoja soittomahdollisuuksia riittää myös hyvälle harrastelijalle.



Toinen juttu sitten on se, että monet musiikkiopistot suhtautuvat nuivasti noin vanhaan aloittelijaan. Saattaa hyvin olla, että opiskelun joutuu aloittamaan ensin yksityisesti ja musiikkiopistoon pääsee vasta sitten, kun on edistynyt pidemmälle.

ja jos tavoitteellisesti alkaa soittamaan niin ihan ekaksi kannattaa heittää ovesta ulos nuo uskomukset että ei voi oppia oikeasti hyväksi kun aloittaa myöhään. Nimittäin ne uskomukset siinä enemmän rajoittaa kuin mikään oikea konkreettinen tekijä.



Itse aloitin soittamaan pianoa 37-vuotiaana kun sellaisen perin. Uskon että pystyisin vieläkin oppimaan oikeasti hyväksi, jopa konsertoivaksi pianistiksi, jos valitsisin sen tien. Harjoitustahan se vaatii aivan jumalattomasti, olipa vanha tai nuori, ja se vanhemmilla usein tuleekin esteeksi että mukavuudenhalu on jo niin suuri että ei ala enää tuntikausien harjoittelua. Kun on muutakin elämää niin paljon. Itse myönnän omalta kohdaltani ja sanoin sen opettajallenikin että ei ole motivaatiota muuta kuin sen verran oppia soittamaan että pystyn ilmaisemaan soitolla tunteitani sujuvasti.

Viestistäsi ei ollut mitään hyötyä. Kiitos kumminkin kun kerroit kaikille perhe-elämästäsi, vaikka kukaan ei siitä halunnutkaan kuulla.

Vierailija kirjoitti:

Oma tyttäreni halusi aloittaa poikkihuilun soiton 11-12 vuotiaana. 8 vuotta vanhempi isosisko aloitti hieman nuorempana ja lasten mummu maksoi vanhemman tytön soittotunnit ja vanhempi tyttäreni harrasti myös ratsastusta. Nuorempi tyttäreni ei kuitenkaan koskaan saanut mahdollisuutta aloittaa soittamista, koska en pystynyt kustantamaan kalliita soittotunteja, eikä äitinikään maksanut enää nuoremman tytön tunteja, koska hänen mielestään tyttö oli liian vanha aloittamaan soittamista. Nuorempi tyttäreni aloittikin lopulta kitaran soittamisen 13-vuotiaana ja tunteja ei tarvittu, sillä tyttö päätti oppia soittamaan itse ilman tunteja. Tämä myös onnistui ja nyt 17-vuotias tyttäreni soittaa edelleen kitaraa, mutta hän on yhä katkera siitä, ettei saanut koskaan aloittaa huilun soittoa.

Koskaan ei ole liian myöhäistä!

Sano sille että pois katkeruus! Mun mies aloitti soittamaan soitintaan 34-vuotiaana, ja on siitä päivästä lähtien soittanut ihan keikoillakin. Nykyään oma bändi, jolla on tehnyt jo levynkin.

On on, kellonsoitto on asia erikseen.

Moni kirjoittaa, että on jäänyt kaihertamaan kun ei ole saanut harrastaa jotain tiettyä asiaa lapsena. Miksi ei tee sitä nyt aikuisena, eihän siinä maaiman parhaaksi tarvitse tulla? Harrastuksesta voi saada paljon iloa, vaikka sen aloittaisi aikuisena. Oma tyttäreni osti vähän aika sitten ensimmäisen sellonsa ja hän on jo 24.

Miksi ammattilaiseksi asti? Harrastuksena ok, mutta oikeasti sellonsoitolla (tai minkään muunkaan soittimen soitolla) ei tässä maassa itseään elätä. Kuinka monta konsertoinnilla elävää suomalaista klassisen musiikin ammattilaista tiedät? Pelkällä soitolla ei elantoa saa, täytyy vähintään opettaa myös. Ja jos mietitään, että kuinka moni soiton/laulun opettajaksi valmistunut saa oikeasti töitä - viran siis - niin...  -nimim. 14 vuotta määräaikaisuuksia tehnyt soiton (ja opetuksen) ammattilainen, koko suomalaisen musiikkikoulutusjärjestelmän läpikäynyt (koska virkoja työssäkäynti-alueella samana aikana ollut auki 2kpl, joista molemmat täytetty sisäisesti).

13-vuotias on vielä ihan lapsi. Hänestä voi tulla ihan mitä tahansa, jos hän vain ITSE tahtoo. Olen kuullut muusikosta, joka joutui aikuisena vaihtamaan soitina ja hänestä tuli vielä eläkeikäisenä konsertoiva pianisti. Eli ei iällä ole merkitystä, vaan omalla tahdolla ja harjoittelun määrällä.