Lue keskustelun säännöt.
tajusin vaihteeksi miten yksinäinen olen,
22.08.2012 |
mulla on kumma tapa aina jäädä porukan ulkopuolella, olin sitten töissä tai harrastuksissa. En tajua, syy ei ole siinä etten hakisi kontaktia tai esimerkiksi aloittaisi keskusteluja. Olen ihan normaali ja mukava ihminen, tavallinen nainen. Asumme mieheni kanssa paikkakunnalla, jossa meillä kummallakaan ei ole sukulaisia ja opiskeluaikojen ystäväni ovat myös muualla. Olen vaihtanut työpaikkaa (tehnyt pätkätöitä opintojen ohella) usein ja niistäkään en ole pysyviä ystäviä saanut. Nyt olen vauvan kanssa kotona ja vauvakerhoon laitoin toivoni...kuinka ollakaan, muut "kerholaiset" tuntevat toisensa perhevalmennuksesta, opiskeluista tms. ja kummasti huomasin jääneeni jälleen ulkopuolelle. Ei hemmetti.
Kommentit (2)
Olen vasta viime aikoina alkanut luopua yrittämisestä.
Jaan tuon ajatuksen "töissä käydään töissä eikä tapaamassa ihmisiä", mutta siitäkin otin ennen paineita, että pitäisi yrittää päästä kuppikuntiin. Nykyisin vain käyn töissä, ja tuo porukan vaihtuvuus pitää täysin paikkansa.
Huomaan, että minua pikemminkin ahdistaa se, kun suhteista tulee liian tiiviitä. Lähdin harrastusryhmästä, kun minulle alettiin soitella asioista muulla ajalla (en ollut mitenkään "kantava jäsen" tai osoittanut kiinnostusta sellaiseen.
Ystävyyssuhteeni ovat aika löyhiä (en pidä kovin aktiivisesti yhteyttä) ja moneen "roikkujaan" olen ottanut etäisyyttä.
Pidän silti ihmisistä, en vain liian tiiviisti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystäviä ei saa tietoisesti etsimällä, vaan ne tulevat elämään ihan huomaamatta ja turhia yrittämättä, jos on tullakseen. Minusta tuntuu, ettei minullakaan ole ollut vuosikausiin ketään, jonka kanssa tuntisin olevani ystävyyden tasolla, tai en ole ihan varma, kun on ollut niin harvaa yhteydenpito kavereiden taholta. Enemmän ne on sellaisia kaveruuksia ja tuttavuuksia. Nähdään kun törmäillään, mutta ei hirveästi oteta kontaktia toisiimme paitsi joskus. Voi mennä pitkiäkin aikoja, ettei tule kaveerattua jonkun kanssa ollenkaan.
Minäkin olen miettinyt joskus, että pitäisikö lähteä jonnekin äitikerhoon, mutta jo ajatuskin oksettaa. Ehkä se on vaan joku mielikuva muista äideistä, että ne on tietynlaisia, vaikken edes tunne ketään. Kannattaa käydä noissa kerhoissa ihan muista syistä kuin ystäviä etsiäkseen. Käy jossain äiti-lapsijutuissa pelkästään lapsen viihdyttämiseksi, jos jossain on sopivaa palvelua. Jos siellä törmää johonkin mukavaan henkilöön, jonka kanssa kemiat kohtaavat paremmin, niin hyvä, mutta sitä ei kannata yrittää väkisin...
Töissä käydään sen takia, että saadaan siitä palkkaa. Ihan sama, keitä siellä on töissä. Määräaikaisissa varsinkin se voit olla sinä tai joku muu, joka ei kohta ole enää samassa paikassa töissä, niin ei kannata kiintyä työkavereihin liikaa. Harva niistä haluaa tavata enää työn ulkopuolella. Jos töissä sattuu olemaan joku kiva työkaveri, jonka kanssa kemiat toimii niin hyvin, että haluaa kaveerata työn ulkopuolellakin, niin mahtava juttu, mutta sitä ei kannata odottaa. En ymmärrä ihmisiä, jotka menevät töihin nähdäkseen muita ihmisiä.
Harrastuksissa kannattaa käydä siksi, että se kyseinen harrastus sattuu kiinnostamaan riippumatta siitä, keitä muita siellä on. Voihan sieltäkin löytää kaverin, mutta se on enemmänkin bonusta...
Yleensä ottaen ei kannata odottaa, että kavereita lähdetään etsimällä etsimään yhtään mistään. Niitä joko tulee tai ei. Välillä niitä meneekin, mutta antaa mennä vaan...
Minä olen ihan kyllästynyt siihen, että suurin osa elämästäni on ollut tosi yksinäistä. Kun se on jatkunut tähän asti tällaisena, niin pitäisi varmaan alkaa ymmärtää, ettei ketään ainakaan perheellisiä kiinnosta tietyssä elämänvaiheessa kuin oma perhe - ei ole aikaakaan - ja korkeintaan pari aktiiviystävää, joiden kanssa synkkaa ihan oikeasti ja viitsii panostaa ystävyyssuhteisiinkin...