Avioeron läpikäyneitä?

Asunto oli myyty jo ennen eroa. Avioehto, joten kumpikin piti omansa.



Ero olisi tullut joka tapauksessa. Ei isompia ongelma minkään kanssa, välit edelleen ok ja lapsen asiat sujuvat riidoitta.



Ei ollut ainakaan minun elämäni mullistavin tai raastavin kokemus ollenkaan. Liekö johtunut siitä etten tainnut miestä kauheasti koskaan rakastaa. Oli lähinnä helpotus.



Taloudellisesti tietenkin helpotti se että olen itse hyväpalkkaisessa (5000€/kk brutto) työssä ja pystyn elättämään itseni mainiosti itsekin.

2 lasta, alakoululaisia.



Ei itse ero ollut hankala. Piti vain kääriä hihat ja ryhtyä toimeen. Kaikki meni puoliksi ja luulen, että molemmat kokivat kärsineensä vääryyttä, miten tavarat jaettiin.



Ero ei ole ajankohtainen, jos tavara ja materia ja käytännön toimenpiteet ovat tärkeitä. Siinä vaiheessa, kun on "pakko" erota, niin seisoo vaikka päällään ja asuu tikunnokassa. Silloin ei tuollaisia asioita ajattele.

en vain rakasta miestäni, mutta ei minulla tässä hirveän huono ole myöskään olla. Kaipaisin vain elämääni taas sitä palavaa rakkautta, siis että minä rakastaisin. Tulin raskaaksi puoli vuotta seurustelumme jälkeen vahingossa ehkäisystä huolimatta ja vähän molempien vanhempien painostuksesta menimme siitä 2 vuoden päästä naimisiin. Myöhemmin saimme toisen lapsen.

Mies rakastaa minua, minä en häntä. Hyvä mies, kunnon isä, siivoaa, laittaa ruoan, käy töissä..



Mietin monesti sitä, että uhraan oman elämäni olemalla surullinen, kun eln ihmisen kanssa, jota en rakasta. Hirveä ajatus..





ap

Mitä se rakkaus sinulle mahtaa olla? Taidat toivoa sitä rakastumisen tunnetta. Miehesi ei ole syy pahaan oloosi tai rakkaudettomaan tilaasi. Ongelma on sinulla. Et pääse sitä pakoon vaihtamalla miestä. Kun menit naimisiin, lupasit "tahtoa rakastaa". Ymmärrätkö mitä se tarkoittaa?



Suosittelen, että kerrot miehellsi omasta kriisistäsi. Todennäköisesti hänellä on samanlaisia ajatuksia, mutta hänellä on halua rakastaa. Hän pitää perhettänne tärkempänä ja työskentelee sen eteen. Erittäin hyvä ajatus olisi mennä pariterapiaan tai jos luulette muuten voivanne löytää taas yhteyden välillenne, niin voitte yrittä keskustella kahden. Tai voittehan sopia väliaikaisesti "vapaasta suhteesta", jos luulet sen auttavan (en usko sitä.) Mikä tahansa parisuhde puuduttaa ajan kanssa. Löydät kyllä rakkauden uudestaan. Mutta se vaatii aikaa. Alkakaa osoittaa toisillenne huomioita arjessa, varatkaa aikaa keskustellu ja seksille. Kun haluatte se onnistuu.

Jos eroon on tarve, siihen ryhdytään, toi se tullessaan mitä tahansa.



Meillä lapsi nyt 1-vuotias, ero oli sinänsä helppo, mutta jälkeenpäin joutui exän kanssa riitelemään ja se sitten kärjistyi väkivallaksikin.



Toki erosimme syystä ja siksi näin on parempi, kyllähän elämä helpompaa olisi hyvän miehen kanssa kuin lapsen kanssa kaksin, mutta parempi kaksin taas kuin huonon miehen kanssa.

"Uhraan oman elämäni olemalla surullinen, kun eln ihmisen kanssa, jota en rakasta"



Mietipä miltä tuntuisi, kun oma kumppanisi ajattelisi näin?



Uhraatko tosiaan elämäsi hyvän miehen kanssa, lapset ympärillä? Sinulla on kaikki, mitä ihminen tarvitsee, mutta et osa arvostaa sitä. Ajattelet vain omaa jännityksen tarvetta elämässäsi?



Jos edelleen olet sitä mieltä, että uhraat elämäsi, pakkaa laukkusi äkkiä. Miehesi ansaitsee rinnalle paremman naisen.