G: Mikä sinun elämässäsi on tällä hetkellä raskainta?
Kommentit (28)
Niihin ei kuole, ei, mutta psoriasis stressaa välillä pahasti ja harmittaa, kun pitää vaan kestää isoja kutisevia läiskiä.
Myös kuukausittain vaivaava aurallinen migreeni heikentää elämän laatua.
Lisäksi täällä on työmiehiä rakentamassa meille taloon lisäosaa. Olen täysin kypsä sotkuun, siihen että talo on koko ajan täynnä vieraita miehiä (vaikkakin helteellä heistä on silmäniloa, ovat hyvännäköisiä nuorukaisia, ilman paitaa :)) ja sotkuinen. Tässä kaiken keskellä sitten saan hoitaa lapset. Kun mies tulee töistä, hän tekee remppaa, ja minä hoidan lapsia. Hoidan, hoidan, hoidan. Elämässäni ei ole MITÄÄN MUUTA!!!!! AAAAARGH!!! Pää leviää kun en ole mitään muuta kuin äiti, hoivaaja ja siivooja.
Peruutuksia tunnin varoitusajalla, ylimääräisiä tapaamisia tunnin varoitusajalla, lomat 0-20 päivää muttei vahingossakaan koskaan niin kun on kirjallisesi sovittu. Kiva tietenkin, etä lapsi tapaa isäänsä mutta jokin säännöllisyys olis kiva..
kotielämän yhteen sovittaminen. Teen töitä kotona ja meillä on koko ajan hirmuisen sotkuista. Samalla poden huonoa omaatunto kun pitäsis tehdä töitä kokoajan mutta pitäsisi myös hoitaa kotia ja lasta. Kaksi vuotta onb menny kaaoksessa enkö tiedä kuinka kauan jaksan.
Kaikki siihen liittyvä säätäminen kaatui mun niskaan. Siinähän se kesäloma kivasti menee.
Stressaa oma syöpädiagnoosi ja jatkotutkimuksiin pääsyn ikuisuudelta tuntuva odottaminen. Epävarmuus, johon en välttämättä saa vielä silloinkaan helpotusta. Pelko hoidoista. Se, kun en voi suunnitella lähitulevaisuutta ollenkaan vaikka yksi todella iso asia odottaisi ja sen kanssa pitäisi pian tehdä päätöksiä, kun en tiedä mitä on tulossa.
Stressaa omaisen tilanne, makaa sairaalassa huonossa kunnossa ja tuskin tulee enää paranemaan. En tiedä, pitäisikö toivoa ihmeparenemista (mikä on aivan utopista) vaiko vaan mahdollisimman tuskatonta ja pikaista loppua.
Mut en tiedä olenko jotenkin kypsymätön, kun tässäkin tilanteessa tällä hetkellä mun elämässä rankin asia on se, että parin tapaamisen jälkeen mies johon ehdin vähän jo ihastua, ei haluakaan enää nähdä. En jotenkin meinaa päästä tästä yli nyt mitenkään. Se on jotenkin aktivoinut mussa ihan täysiä kaikki vanhat kelailut siitä, miten oon viallinen ja epäonnistunut eikä kukaan voi ikinä rakastaa mua ja että en ehdi löytää ketään ennenkuin oon liian vanha saamaan lapsia.
Nyt mua vielä stressaa päälle se, jos joudun syövän takia semmoisiin hoitoihin, jotka haittaavat jatkossa raskaaksi tulemista. Ei oo onneksi kovin todennäköistä, muttei huonolla tuurilla mahdotontakaan.
Nää tämmöiset asiat pyörii päässä, enkä saa niiltä rauhaa :(
Niihin ei kuole, ei, mutta psoriasis stressaa välillä pahasti ja harmittaa, kun pitää vaan kestää isoja kutisevia läiskiä. Myös kuukausittain vaivaava aurallinen migreeni heikentää elämän laatua.
onko lääkitys riittävä?
Äiti kuoli pari viikkoa sitten Kaikki siihen liittyvä säätäminen kaatui mun niskaan. Siinähän se kesäloma kivasti menee.
-ohis
riitelyt keskenään...jokapäiväistä huutoa ei auta jäähyt, kiristäminen, lahjominen yhdessä puuhastelu..aina joku valittaa ja marisee tai haastaa riitaa...elämä olisi niin leppoisaa jos keksisin ratkaisun tähän ongelmaan...
Mutta onneksi muut tärkeämmät asiat ovat reilassa, niin pienemmälläkin rahalla selviää
Stressaa oma syöpädiagnoosi ja jatkotutkimuksiin pääsyn ikuisuudelta tuntuva odottaminen. Epävarmuus, johon en välttämättä saa vielä silloinkaan helpotusta. Pelko hoidoista. Se, kun en voi suunnitella lähitulevaisuutta ollenkaan vaikka yksi todella iso asia odottaisi ja sen kanssa pitäisi pian tehdä päätöksiä, kun en tiedä mitä on tulossa. Stressaa omaisen tilanne, makaa sairaalassa huonossa kunnossa ja tuskin tulee enää paranemaan. En tiedä, pitäisikö toivoa ihmeparenemista (mikä on aivan utopista) vaiko vaan mahdollisimman tuskatonta ja pikaista loppua. Mut en tiedä olenko jotenkin kypsymätön, kun tässäkin tilanteessa tällä hetkellä mun elämässä rankin asia on se, että parin tapaamisen jälkeen mies johon ehdin vähän jo ihastua, ei haluakaan enää nähdä. En jotenkin meinaa päästä tästä yli nyt mitenkään. Se on jotenkin aktivoinut mussa ihan täysiä kaikki vanhat kelailut siitä, miten oon viallinen ja epäonnistunut eikä kukaan voi ikinä rakastaa mua ja että en ehdi löytää ketään ennenkuin oon liian vanha saamaan lapsia. Nyt mua vielä stressaa päälle se, jos joudun syövän takia semmoisiin hoitoihin, jotka haittaavat jatkossa raskaaksi tulemista. Ei oo onneksi kovin todennäköistä, muttei huonolla tuurilla mahdotontakaan. Nää tämmöiset asiat pyörii päässä, enkä saa niiltä rauhaa :(
Ei niinkään itse tauti tai sen hoidot ja leikkaukset vaan tieto siitä etten koskaan parane ja epätietoisuus jäljellä olevasta ajasta.
Makaa saattohoidossa vuodeosastolla ja elinaikaa jäljellä todennäköisesti vain päiviä. Itse asun kaukana ja pelkään, etten pääse paikalle silloin kun lähtö tulee.
sitä on jatkunut jo pidemmän aikaa ja se varjostaa kaikkea ja menetän vähitellen terveytenikin sen takia
Joka päivä tulen sieltä itkien. Niin paljon saan paskaa niskaan semmoisista asioista joihin en voi vaikuttaa. Vastaan sanomisesta ei ole hyötyä, koska he ovat niin paljon parempia tässä työssä kuin minä.
Teen asioita eri tavalla (mutta saan tehtyä eikä tapani millään tavalla vahingoita ketään) niin heti saan haukut niskaani. En jaksa. Itken jo nyt sitä, että maanantaina taas pitää mennä sinne helvettiin. En jaksa nauttia viikonlopusta lasten kanssa sillä koko ajan mielessä pyörii maanantai ja tuleva työviikko.
Niihin ei kuole, ei, mutta psoriasis stressaa välillä pahasti ja harmittaa, kun pitää vaan kestää isoja kutisevia läiskiä. Myös kuukausittain vaivaava aurallinen migreeni heikentää elämän laatua.
onko lääkitys riittävä?
kuin tuo "auringonvalo"... Juu, ei työssäkäyvä oikein ehdi vahdata noita harvoin näkyviä parantavia säteitä.
Hoitoväsymys vaivaa, en jaksa läträtä niiden heikosti tehoavien voiteiden kanssa.
Olen pariin otteeseen pyytänyt suun kautta otettavia lääkkeitä, mutta niitä ei ole myönnetty (lääkäri antaa aina lähetteen valohoitoon omalle lääkäriasemalleen, mikä on ymmärrettävää, sillä se tuo rahaa - metotreksiini olisi potilaalle halvempi hoitomuoto).
Onko sinulla kokemusta suun kautta otettavista lääkkeistä?
Olisi kiva, jos mies ehtisi edes yhtenä päivän kuukadessa tehdä täällä kotona jotain.
Että ei ton isompia raskauksia, ihan jees siis menee.
Niihin ei kuole, ei, mutta psoriasis stressaa välillä pahasti ja harmittaa, kun pitää vaan kestää isoja kutisevia läiskiä. Myös kuukausittain vaivaava aurallinen migreeni heikentää elämän laatua.
onko lääkitys riittävä?
kuin tuo "auringonvalo"... Juu, ei työssäkäyvä oikein ehdi vahdata noita harvoin näkyviä parantavia säteitä. Hoitoväsymys vaivaa, en jaksa läträtä niiden heikosti tehoavien voiteiden kanssa. Olen pariin otteeseen pyytänyt suun kautta otettavia lääkkeitä, mutta niitä ei ole myönnetty (lääkäri antaa aina lähetteen valohoitoon omalle lääkäriasemalleen, mikä on ymmärrettävää, sillä se tuo rahaa - metotreksiini olisi potilaalle halvempi hoitomuoto). Onko sinulla kokemusta suun kautta otettavista lääkkeistä?
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Tutkimus+Jopa+l%C3%A4%C3%A4k%C3%A4ri…
näytäpä tämä artikkeli lääkärillesi. Jospa hän ottaisi asian vakavammin. Läheiselläni on psoriin muistaakseni juuri tuo metotreksiini-lääkitys ja se auttaa.
kotielämän yhteen sovittaminen. Teen töitä kotona ja meillä on koko ajan hirmuisen sotkuista. Samalla poden huonoa omaatunto kun pitäsis tehdä töitä kokoajan mutta pitäsisi myös hoitaa kotia ja lasta. Kaksi vuotta onb menny kaaoksessa enkö tiedä kuinka kauan jaksan.