Kun psyyke ei oikein "kestä" norm 8h työpäiviä ydistettynä 1,5h työmatkoihin ja

jaksa samalla lailla. Toinen voi väsyä jo pienestä, toinen jaksaa vaikka mitä. On ihan hullua alkaa vertailemaan, että minäpä se teen vielä pitempää päivää ja vielä pienemmällä palkalla kuin sinä, eikä tee tiukkaakaan. Ei se auta mitään.



Tuosta ap:n tilanteesta tuli mieleen, että kannattaisiko käydä lääkärissä ja labrassa juttelemassa ja mittauttamassa kaikki arvot: verenpaine, verensokeri, veriarvot yleensäkin. Joskus väsymisen taustalta löytyykin jotain terveydellistä syytä. En halua pelotella sairaudella, mutta kannattaa ottaa tämäkin puoli huomioon.

Teen itse 40-48h/vko suhteellisen raskasta seisomatyötä. (Brutto n 1600-1700) Kuljen yhteensä työmatkoja 1,5h. Lisäksi käyn koulua muutamana iltana viikossa, loput kurssit etänä, eli kotona on koulutöitä ihan riittävästi. Joo yksi lapsi vaan, mutta saan lapsen ja talouden, eli kaupassakäynnit, ruoanlaiton, siivoamisen yms tehdä kaiken ihan itse. Kyllä, voin sanoa että välillä väsyttää niin pirusti, mutta teen tämän kaiken meidän perheen hyväksi. Töiden päälle opiskelen, jotta saisin tuon saman palkan kun ap saa nyt.

Teen itse 40-48h/vko suhteellisen raskasta seisomatyötä. (Brutto n 1600-1700) Kuljen yhteensä työmatkoja 1,5h. Lisäksi käyn koulua muutamana iltana viikossa, loput kurssit etänä, eli kotona on koulutöitä ihan riittävästi. Joo yksi lapsi vaan, mutta saan lapsen ja talouden, eli kaupassakäynnit, ruoanlaiton, siivoamisen yms tehdä kaiken ihan itse. Kyllä, voin sanoa että välillä väsyttää niin pirusti, mutta teen tämän kaiken meidän perheen hyväksi. Töiden päälle opiskelen, jotta saisin tuon saman palkan kun ap saa nyt.

Teeppä tuo sama neljän lapsen kanssa :D :D

Hirveä kitisijä se sinäkin olet!

Jos koette itse kestävänne tuollaista aikataulua, niin olisitte ylpeitä ja iloisia siitä, kaikki ei siihen nimittäin pysty. Ja jos koette, että se on rankkaa, niin olisi parempi tunnustaa ongelma, kuten ap tekee, ja etsiä tilanteeseen parannusta, kuin painaa marttyyrina oravanpyörässä ja katkeroittaa oma ja muiden elämä.



Itselläni ei pää vain kestä täysipäiväistä työtä palvelualalla, hermot pettää muutamassa kuukaudessa. Ei tässä muuta vaihtoehtoa kuin hankkia koulutus jollekin mukavammalle ja parempipalkkaiselle alalle ja yrittää löytää osa-aikaista työtä. Ja arvatkaapa onko mua koko aikuisikäni syyllistetty tän takia aivan armottomasti? Olisiko sitten oikeasti parempi, että tekisin sitä täyttä päivää ja muuttuisin siksi kireäksi, vainoharhaiseksi, masentuneeksi zombieksi mikä pahimpien töiden aikoina olin? Entä te, jotka ilkutte ap:n kestävyyttä ja sanotte, ettei hänellä oikeasti ole rankkaa, haluaisitteko sitten, että hän jatkaa painamista sellaista tahtia mikä ei hänelle sovi, kunnes vetää itsensä kiikkuun tai joutuu työkyvyttömyyseläkkeelle? Onko se omakin tavoitteenne, kun kerran ylpeilette sillä, että itsellänne on vielä rankempaa?



Neuvoni ap:lle on, että terveys ensin, elintaso ja toisille päteminen sitten.

Kaikesta ahdistutaan ja masennutaan ja psyyke kärsii.



Moneen vaivaan paras lääke on pistää perusta kuntoon. Eli ruokaremontti, tarpeeksi liikuntaa ja unta. Vituttaako työ? Onko se liian kaukana? Etsi työ joka on lähempänä ja joka ei niin vituta. Lyhennä vähän päivää, jos ei pysty vaihtamaan. Käy itkemässä työterkkarille, jos tuntuu pahalta. Opiskele jotain muuta, jos vanha ala ei kerta kaikkiaan käy. Jakakaa tekemiset ja vuorot miehen kanssa. Älkää tehkö kotona mitään turhaa. Hankkikaa kotiapua. Lasten harrastuskuljetuksiin kannattaa perustaa rinki niin ettei joka jumalan reeneihin tarvitse ajaa joka ilta sata kilometriä itse.



Ja mieti b-suunnitelmaa sitten kun elämä alkaa oikein tosissaan kolhia.

Jos koette itse kestävänne tuollaista aikataulua, niin olisitte ylpeitä ja iloisia siitä, kaikki ei siihen nimittäin pysty. Ja jos koette, että se on rankkaa, niin olisi parempi tunnustaa ongelma, kuten ap tekee, ja etsiä tilanteeseen parannusta, kuin painaa marttyyrina oravanpyörässä ja katkeroittaa oma ja muiden elämä.

Itselläni ei pää vain kestä täysipäiväistä työtä palvelualalla, hermot pettää muutamassa kuukaudessa. Ei tässä muuta vaihtoehtoa kuin hankkia koulutus jollekin mukavammalle ja parempipalkkaiselle alalle ja yrittää löytää osa-aikaista työtä. Ja arvatkaapa onko mua koko aikuisikäni syyllistetty tän takia aivan armottomasti? Olisiko sitten oikeasti parempi, että tekisin sitä täyttä päivää ja muuttuisin siksi kireäksi, vainoharhaiseksi, masentuneeksi zombieksi mikä pahimpien töiden aikoina olin? Entä te, jotka ilkutte ap:n kestävyyttä ja sanotte, ettei hänellä oikeasti ole rankkaa, haluaisitteko sitten, että hän jatkaa painamista sellaista tahtia mikä ei hänelle sovi, kunnes vetää itsensä kiikkuun tai joutuu työkyvyttömyyseläkkeelle? Onko se omakin tavoitteenne, kun kerran ylpeilette sillä, että itsellänne on vielä rankempaa?

Neuvoni ap:lle on, että terveys ensin, elintaso ja toisille päteminen sitten.

Ruoka, uni ja liikunta vaikuttaa merkittävästi omaan jaksamiseen - kokemusta on. Lisäksi omaan asenteeseen voi vaikuttaa. Negatiivinen asenne lisää negatiivisuutta ja päinvastoin.

Tsemppiä sinulle, ap!

Pidätkö työstäsi? Mulla sama kuvio kuin sulla, paitsi että työmatkoihin menee tunti. Uskon, että jaksaminen lisääntyy hurjasti, kun on työ, mistä nauttii. Onko mahdollista vaihtaa työpaikkaa, lyhentää työaikaa tai muuttaa lähemmäksi työpaikkaa? Ja musta matkstaminen on turhaa, jos ei nauti arjesta...eli siitä voisi tinkiä, jotta arki sujuisi?

Ihan kun mun kirjottama... Etsin koko ajan uutta työtä, tuo palkka on ihan naurettava. Mulla on mahdollisuus tehdä lyhyempää päivää, tuossa sun tilanteessa hakisin ehkä nyt heti saikkua. Vaikuttaa siltä että tarvitset sitä ihan oikeasti! Mielummin nyt kun vasta sitten kun romahdat ihan lopullisesti.



Anna kun arvaan, mies tienaa paremmin ja harrastaa omilla rahoillaan? Sinä ostat ruuat ja lasten vaatteet, maksat harrastukset yms. Tosi reilua...

Lapset tuskin enää valvottaa.

Kaikesta ahdistutaan ja masennutaan ja psyyke kärsii.

Moneen vaivaan paras lääke on pistää perusta kuntoon. Eli ruokaremontti, tarpeeksi liikuntaa ja unta. Vituttaako työ? Onko se liian kaukana? Etsi työ joka on lähempänä ja joka ei niin vituta. Lyhennä vähän päivää, jos ei pysty vaihtamaan. Käy itkemässä työterkkarille, jos tuntuu pahalta. Opiskele jotain muuta, jos vanha ala ei kerta kaikkiaan käy. Jakakaa tekemiset ja vuorot miehen kanssa. Älkää tehkö kotona mitään turhaa. Hankkikaa kotiapua. Lasten harrastuskuljetuksiin kannattaa perustaa rinki niin ettei joka jumalan reeneihin tarvitse ajaa joka ilta sata kilometriä itse.

Ja mieti b-suunnitelmaa sitten kun elämä alkaa oikein tosissaan kolhia.

Raskastahan se on kaikilla, varsinkin pikkulapsiaika, mutta ap:n lapset taisi olla jo isoja? Arki on arkea ja kyllä se voimille käy. Jos ei sitä pyöritystä jaksa, niin ei auta kuin muuttaa sitä omaa elämää. Osa-aika työ tai lyhyemmät työmatkat voi olla vaihtoehto. Ja jos siihen ei ole mahdollisuuksia, niin sitten täytyy keksiä jotain muuta.

Jokaisen täytyy miettiä omalla kohdallaan, mitä jaksaa ja mihin pystyy. Kyllä kai kaikille on selvää, että lasten kanssa elämä on raskaampaa ja se työsarka on liki lopputon.

Voimia kaikille jaksamisen kanssa kamppaileville! Sitähän tää elämä on, jos perheen hommaa, eikä ole miljoonääri.

Mullakaan ei kestänyt. Muutettiin asumaan työpaikkojen lähelle, ja nyt selviän pyörällä työmatkoista yhteensä reilussa vartissa päivässä. Koska olin aiemmista vuosista niin totaalisen lopussa, otin taloudellisesta tilanteestamme huolimatta pätkän osittaista hoitovapaata, jotta ehdin nähdä noita lapsiani joskus ilman hirvittävän kireää pinnaa.



Nyt olen ihan hämmentynyt, kun voin viedä lapset välipalan ja päivällisen välissä rannalle ja sitten vielä jaksan kokata päivällisenkin.



Toivon sinullekin jotain ratkaisua, jolla saisit vähän enemmän eväitä arkeesi. Meille tämä muutto oli raskas juttu, vaikka se lopulta toikin paljon hyvää. Yli vuosi vatvottiin lähtöä, mutta sitten se lopulta saatiin aikaiseksi.

Mun psyyke ei kestä tollasta pinnallista valittajaa, joka raataa niska limassa matkustamisen ja harrastusten takia. Jos sun psyyke ei OIKEASTI kestä, et miettisi hetkeäkään muuta kuin välttämätöntä toimeentuloa, etkä mitään keskiluokkaisen kulissin ylläpitoa.



Lopeta perkele täyden päivän tekeminen, tee vaikka 50 % työaikaa, niin johan alkaa psyyke kestämään ja elämänlaatu paranee. Mihin helvataan sä niitä matkoja ja kalliita harrastuksia tarviit?

Jos ei sitä jaksa, ei auta muu kuin hommata apua.



Helpottakaa arkeanne, ostakaa palveluja.

Tehkää vain välttämätön.

Ja hanki ihmeessä joku mukava harrastus arjen lomaan!



Lapset kasvavat nopeasti ja sitten on taas paljon helpompaa.

palataan asiaan, kunhan Suomesta loppuu ruoka.

rikkaampaan mieheen! Eikö mies osallistu kustantamaan matkoja ja harrastuksia?

viikossa ja perhettä löytyy. Kaikki on suhteellista.

Monessa maassa kaukoidässä tehdään10h päiviä 6 pvä viikossa ja perhettä löytyy. Kaikki on suhteellista.

Täämä on taas tätä ihmeellistä kitinää, että vaikka on ok-palkkainen työ, mieskin töissä aj ilmeisen omavalintaisesti on vielä hankkinut perheenkin, niin sitten ei muka jaksa?? Siis mitä jaksa? Ja jos työpäivät ovat oikeasti vain 8-tuntisia, niin ei kyllä kovin rankalta työltä kuulosta.



Missä vaiheessa niin monista suomalaisnaisista on tullut mukavuudenhaluista lusmuporukkaa, joka haluaisi vain lekotella kotirouvana ja käydä harrastamassa työntekoa, jos siltä tuntuu?



Minkähän mittaista työpäivää ap:n psyyke mahtaisi kestää?

Lopeta perkele täyden päivän tekeminen, tee vaikka 50 % työaikaa, niin johan alkaa psyyke kestämään ja elämänlaatu paranee.

Kommenttisi on samaa tasoa kuin "mene töihin". Ei se ole ihan niin vain tehdä vähemmänkään hommia, jos paikan haluaa pitää. Samoin kuin ihminen ei niinvain "mene töihin", ellei sitten ole yrittäjä.

Burnoutti on kyllä AP:lle hyvää vauhtia kehittymässä. Minä kävisin lekurilla. Se kyllä kirjoittaa saikkua, jos oikeasti sitä tarvitset. Ei ole työnantajankaan etu, että lopulta romahdat ja joudut sitten oikeasti puolen vuoden saikulle.

on samat aikataulut kun sulla, ja tämä on oikeasti todella vitusta koko homma.



Mies kyllä jotenkin ymmärtää, enkä mä ajattelekaan, että lopettaisin työnteon. En vaan tajua, onko tämä muka normaalia olla noin väsynyt?



Tänään kun on sunnuntai olen suht pirteä, mitä nyt huominen ahdistaa, mutta fyysisesti en kupsahda tähän näytön eteen. Muina päivinä torkahtelen suunnilleen pystyyn.



Mä tahtoisin vaan nukkua viikon!!