Olenko huono ihminen, kun minulta ystävät katoavat vai katoaako muiltakin lapselliset ystävät?

Olin aika kiinni avuvassa kun ei suostunut pullosta syömään, niin imetin sitten 6kk.

Ei oikein voinut lähteä ilman vauvaa sitten ystäviä tapaamaan, ja yhteydenotot sitten jäivät vähemmälle.

Nyt kun poikaa voi jättää kotiin isän kanssa, kun syö muuta ruokaa eikä rinta niin tärkeä, niin tulee kyllä kutsuja kahville yms.

Käyn kuitenkin töissä taas, vuorotöissä.

Kun olen iltavuorossa en ehdi/jaksa muuta kuin olla perheen kanssa, kun olen aamuvuorossa haluan töiden jälkeen vain olla kotona.

Vapaapäivinä lapsen isovanhemmat haluavat nähdä (isäni ja hänen vaimonsa, äitini ja hänen miehensä, mieheni vanhemmat), ja haluan myös nähdä veljiäni ja heidän perheitä.



Ystäviä näen siis nykyään harvoin, ja toisaalta...

Eipä hirveästi nyt kiinnostakaan enää, jos ei voitu tavata kun olin äitiyslomalla, niin on ihan turhaa ruikuttaa etten ehdi ketään tapaamaan kun olen palannut töihin.

Jos pystyt menemään lapsiperheen ehdoilla, se varmasti auttaa. En koe, että mulla on yksikään ystävyyssuhde jäänyt pois, koska on tullut lapsia, mutta kyllähän se harvenee. Jos ennen lapsia on saattanut nähdä monena iltana viikossa, niin ei lapsen saatuaan vaan halua uhrata aikaa niin paljon ystävilleen. Ystävät on tärkeitä, mutta kyllä se oma lapsi/omat lapset ja puoliso on tärkeämpiä, joten aika priorisoidaan niiden kanssa ja ystäville periaatteessa jää ne rippeet. Eri asia sitten ystävät, joiden kanssa voi viettää aikaa perheenä. Esim. meillä sinkkuystäviä, jotka suostuu tulemaan meille vierailulle, joten heidän kanssaan ollaan enemmän tekemisissä kuin niiden kanssa, joille se ei sovi. Toki voidaan mennä myös koko perheenä vierailemaan heidän luokseen, mutta ei kovin moni ole siitä innostunut. Ymmärrettävistä syistä. Kun ollaan meillä, aikuiset voi ihan rauhassa jutella omiaan kun lapset voi tutussa ympäristössä leikkiä omiaan. Toki meillä molemmat tapaa omiakin ystäviään ihan yksin, mutta ei ihan joka viikko.