Apuja, mieluiten ammattilaisilta? Vauvan oireilu, mitä olette mieltä?
Eli lapsi alkoi n. 3 kk iässä ulostaa todella usein, joka syötön jälkeen, keltaista, limaista ja vähän ryynimäistä hyvin löysää ulostetta. Määrät ovat kerralla hyvin pieniä, mutta siis monta kertaa päivässä. On ollut 3 ensimmäistä elinviikkoaan äidinmaidon ja korvikkeen yhdistelmällä ja siitä eteenpäin korvikkeella pelkästään. Merkki on ollut aina sama. Paino on noussut hyvin. Ei muita oireita.
Tätä vilkasta ulostamista on kestänyt noin 2,5 viikkoa nyt. Noin viikon ajan on nyt lisäksi kerran (tai max 2 kertaa) päivässä sellainen hysteerinen itkukohtaus jollaisia ei ole ollut ennen. Pystyasento ja sylissä kantaminen rauhoittaa vähän. Kohtaus kestää normaalisti ehkä 15 - 30 min. Tänään kuitenkin itku jatkui ja jatkui. Maitoa ei huolinut. Huomasin, että ikenien hierominen viileällä auttoi ehkä hiukan hetkeksi. Vauva rauhoittui täysin Panadol-supon jälkeen, joi maidon ja nukahti.
Ei ihottumia eikä muitakaan oireita ole näkyvissä. Koitin ikeniä katsella, ja mielestäni alhaalla kulmahampaan (!?) kohdalla näkyi ikenen alla valkoista. Etuhampaiden kohdalta en osaa sanoa, oliko muutoksia kun en päässyt kunnolla katsomaan.
Eli, itse veikkaan, että tuo ulostaminen ja itkukohtaukset voisivat johtua hampaiden tulosta, koliikkiin ja maitoallergiaan oireet eivät oikein sovi mielestäni. Voisiko hampaiden puhkeamiseen liittyvä lievä ripulointi kestää todellakin yli 2 viikkoa? Näitä itkukohtauksia on siis kuitenkin kestänyt vasta kohta viikon ajan.
Mielipiteitä? (Neuvola-aika on tulossa ja toki sielläkin otan asian puheeksi).
olisipa mukava saada kommentteja... :)