Lue keskustelun säännöt.
Auttakaa 7-vuotiaan kasvatusasiassa - tyttö muuttunut yhtäkkiä piruksi
30.06.2012 |
Meidän 7-vuotias ainokainen on ollut aina aika kiltti ja rauhallinen tapaus. Meillä käy paljon serkkuja kylässä sekä hoidossa ja leikit ovat aina sujuneet hyvin ja päiväkodistakin on kehuttu, miten reilu ja mukava kaveri tyttö on.
Nyt tänä kesänä tyttö on muutamassa viikossa muuttunut ilkeäksi ja inhottavaksi. Kiusaa, härnää ym, mitä vaan keksii! Meillä on aika tiukka kuri ja niinpä arestia, jäähyä ja muita rangaistuksia on sadellut, mutta tuntuu, että käytös tästä nyt vaan tuntuu villiintyvän. Ihan ku meille olis muuttanu murkku.
Toivoisin vinkkiä, mistä on oikein kysymys ja miten tähän uhmailuun pitäisi suhtautua?
Kommentit (8)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kysynyt lapselta mikä vaivaa? Voisiko olla mustasukkainen serkkujen vuoksi?
Tyttö ei osaa sanoa, mikä mättää, mutta olen alkanut miettiä, luuleeko serkkujen olevan jotenkin rakkaampia meille. Eilen juuri kysyi, tykkäämmekö tästä tämänhetkisestä hoitolapsesta enemmän kuin hänestä.
Olisko tässä nyt sitten liian vähän huomiota saanut osakseen...
Meillä sallitaan kiukuttelu, kunhan se ei vahingoita toisia.
Olet varmaan koittanut jututtaa tyyliin: Huomaan, että sulla on jostain paha mieli ja sua kiukuttaa, osaisitko kertoa, minkä takia?
Meidän 8v on nyt pitkään kiukutellut ja kieltäytynyt syömästä. Syy: hän ei halua kasvaa aikuiseksi. Tästä sitten keskusteltiin.
Yleensä päädytään toteamaan, että auttaako kiukuttelu nyt tähän asiaan? Ei. Tuleeko kenellekkään parempi mieli kiukuttelusta? Ei. Koitettasko tästä eteenpäin paremmin?
n.6-7v eskari/ekaluokkalaisen kehitykseen kuulu tälläinen "pikkumurkku" -kausi.
Iso elämänmuutos tulossa (koulu), lapsi on iso ja taitava, mutta kuitenkin vielä pieni ja siinä myllerryksessä sitä sitten haetaan paikkaa.
Pidä rajat ja tuttu kuri, mutta paljon paljon syliä, rutistuksia ja huomiota!!!!
Kyllä se tämä(kin) kausi ohi menee... ennen seuraavaa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä mä olen ollu niin hämmästynyt ja suivaantunut muuttuneesta tilanteesta, että olen pitänyt monia asioita itsestäänselvinä. Arkena kun on aikaa enemmän jutella ja huomioida lasta. Nyt tätä porukkaa lappaa edes ja takas eikä kohta kuukauteen olla oltu kiinni perusrutiineissa, vaan koko ajan on kyläilijöitä ja yövieraita.
Kiitos kovasti teille!
vaan ja juttelua, kahdenkeskistä aikaa. Se on hankalaa, kun haluaa olla iso, tuntuu että pitäisi olla kamalan iso ja sitten oikeastaan tuntuu, että haluaisi olla vielä ihan pieni. Jutelkaa niistä tunteista ja myös siitä, että ei niitä saa toisten niskaan noin kaataa. Minä olen sanonut, että mulle saa huutaa pahan olon pois, mutta pitää myös sanoa mikä mättää. Kenellekään ei ilkeillä ja ulkopuolisille ei karjutakaan.
Juuri nousi sängystään ja serkkunsa oli jo hereillä olohuoneessa. Serkku pyysi tytärtäni viereensä, mutta tämä pikkupaskiainen meni naama mutrussa toiselle sohvalle kommentoiden jotain puolittain ikävää. Mä en tunne tuota lasta enää!
Ap