Oletteko exän kanssa kavereita, vihamielisiä vai välinpitämättömiä?

Meillä on exän kanssa ihan ok välit tällä hetkellä, voidaan jutella muutakin kuin lasten asioista. Joskus jopa ollaan lomailtu yhdessä koko porukka.

Tilanne on kuitenkin melko "herkkä" eli ei paljoa tarvita, yksi väärä lause tai toisen mielestä typerä teko, kun vihamielinen fiilis on päällä molemmilla. Toistaiseksi ollaan kuitenkin päästy niistä yli nopeasti ja sitten sellaisen välinpitämättömän kauden jälkeen palattu takaisin "ok-väleihin". Eli vuoristorataa mennään..

Välimme ovat hyvät ja asialliset, kyläilemme jopa toisinaan toistemme luona ja voimme istua vierekkäin vaikka lasten koulun juhlissa.

Välimme ovat hyvät ja asialliset, kyläilemme jopa toisinaan toistemme luona ja voimme istua vierekkäin vaikka lasten koulun juhlissa.

Uusi puoliso voi haluta, ettei exää enää nähdä tuohon malliin.

Välimme ovat hyvät ja asialliset, kyläilemme jopa toisinaan toistemme luona ja voimme istua vierekkäin vaikka lasten koulun juhlissa.

Hyvä kaveri.

Meillä oli tapahtumarikkaat vuodet ja kaksi yhteistä lasta, tosiasia, jota ei mukään nyxä poista millään. Kymmenen vuotta erosta ja voimme soitella ja käydä kahvilla ihan muuten vaan. Toki pidämme yhteyttä pääasiassa lasten vuoksi, mutta tiedän exäni olevan aina valmis auttamaan

- ja samoin toisin päin.



Olimme joskus järjettömän rakastuneita ja onneksi kiintymys ja toisen kunnioitus jäi jäljelle. Ja ei emme eronneet ystävinä vaan uskottomuuden seurauksena. Luultavasti olemme molemat kasvaneet ihmisinä, kun tähän on päädytty...

Kohdataan vain kun on ihan pakko. Yleensä ei tervehditä edes esim. lasta viedessä/hakiessa. Hieman on tilanne ehkä neutralisoitumassa. Välillä tosin viilenee, jos jotakin asiaa ei saada sovittua. Exän uusi ainakin alussa rajoitti miehen kommunikointia - ei oikein päässyt edes omia tavaroitaan hakemaan omaisuuden jaon yhteydessä :)

ex-aviomieheni menee parin viikon kuluttua naimisiin. Minut ja nykyinen aviomieheni on kutsuttu häihin ja menemme tosi mielellämme. Eli välit ovat hyvät. :)



Hänen jälkeensä oli 7 vuoden suhde. Sen miehen kanssa tervehdimme nähdessämme, kerran puolessa vuodessa. Pari viikkoa sitten satuimme yhtä aikaa samaan kyläpaikkaan ja vaihdoimme kuulumisia minun aloitteestani. Mies on aina ollut hiljaisen sorttinen, mutta oli silminnähden iloinen, että aloin jutella.



Tiedän, että hän haluaisi vieläkin minut takaisin (siis vaikka olen ollut naimisissa jo 5 vuotta hänen jälkeensä ja erosimme siksi, että hän itse petti minua kaverini kanssa. Hän on yhä sinkku. Minä en enää haluaisi häntä, vaikka rakastin häntä tosi paljon ja ero oli kamala. Nykyinen mieheni on loistava aviomies, vaikka exä oli paljon seksikkäämpi, TODELLA paljon paremmin varustettu ja komeampi.

eli voidaan jutella niitä näitä. Tänään vein lapset ja exä kysyi haluanko kahvia. Istutaan päiväkodin juhlissa vierekkäin. Nyxä ei ole moksiskaan, koska istuu itse exänsä vieressä juhlasalin toisella puolella Ehkä seuraavissa juhlissa istutaan koko iloinen joukkio vierekkäin :D niin, kun liitot loppuu ja kärsimys myös, niin miksi turhaan vihoitella ?

Olimme joskus järjettömän rakastuneita ja onneksi kiintymys ja toisen kunnioitus jäi jäljelle. Ja ei emme eronneet ystävinä vaan uskottomuuden seurauksena. Luultavasti olemme molemat kasvaneet ihmisinä, kun tähän on päädytty...

Kyllä mekin istumme koulussa vierekkäin ja joskus jopa tarjoan exälle kahvia, kun hän tulee hakemaan lapset. Emme me vihamielisiä ole, mutta jotenkin ilmapiiri on välinpitämätön.

Tuota kahdeksikon (oliko numero oikein) väittämää en ymmärrä. Että kunnioitus jää jäljelle, vaikka erottiin uskottomuuden seurauksena...?

Mekin erosimme, koska mies petti. Mies olisi halunnut pitää minut kaverina ja pitkään yritti, mutta minä en voi kunnioittaa miestä, joka valehtelee ja pettää. Olen antanut anteeksi, en kanna kaunaa, haluan exälle pelkkää hyvää - mutta ystäväksi en ikimaailmassa hyväksy pettäjää.

Nyt kun tämän kirjoitan tähän ymmärrän, että tämän asenteeni vuoksi meidän suhteemme on välinpitämätön. Välimme voisi korjaantua ja voisin olla kaveri exän kanssa, mutta pidän itse etäisyyttä, jotta pystyn ylläpitämään periaatteeni.

ap

Peitellyn vihamieliset... Niin sovittiin, että erotaan hyvissä väleissä eikä eroon sisältynyt suurta draamaa. Jonkun aikaa välit pysyivätkin asiallisina, enkä (vilpittömästi) tiedä, mikä on muuttanut hänen kantansa niin, että aina pitää olla vastahankaan, mitä tahansa ja kuinka tahansa ehdotan. Molemmat olemme uusissa naimisissa ja tunteet olivat ajat sitten kuolleet. Yritän ylläpitää omalta puoleltani kohteliaita välejä, exä haluaa vain laittaa kapuloita rattaisiin ja hankaloittaa elämääni sen minkä pystyy, siis sillä ainoalla välineellä, jolla voi - lapsen asioilla. Tämän kaiken seurauksena puhtaasti vihaan sitä miestä, ja ainoa nautintoni asiassa on siinä, että hän ei tiedä sitä. En yksinkertaisesti halua näyttää mitään tunteita hänen suuntaansa, otan kaikki "yllärit" vastaan tappavan neutraalisti, ja purkaudun asiasta sitten ystävälleni. Nautin ajatuksesta, että se riepoo häntä entistä enemmän, kun ei saa minusta mitään reaktiota irt! =) Tietysti olisi todella hienoa, jos välimme olisivat ystävälliset, mutta tämä ei näytä olevan mahdollista. Onneksi sentään ei tarvitse nähdä sitä ihmistä, joten lapsi on täysin tietämätön tuntemuksistani isäänsä kohtaan...

Emme ole missään tekemisissä. Lapset vaihtavat kotia päiväkodista / koulusta, eli emme näe. Miehen nykyinen vaimo ajaa kodin ohi päivittäin, joten hän tuo ja hakee aina lasten vaatteet ja tavarat, kiertoa tulee muutama sata metriä. Hänellä on siis avain meille ja aina soittaa ovikelloa ja jos kukaan ei avaa ovea, tulee avaimella. Jätän laukut eteiseen, yleensä hakee kun olen lähtenyt töihin mutta kun tuo, usein nähdään. Vaihdetaan pari sanaa ja kertoo miten on viikko mennyt.

Olimme muutama vuosi sitten häissä, kaikki 5, eli minä ja lapset + ex ja hänen nykyinen vaimo, silloinen tyttöystävä. Istuimme kaikki samassa pöydässä ja jopa tanssin ex.n kanssa. Lisäksi lapset lähtivät ex.n tyttöystävän kanssa pois, koska meillä ex.n kanssa oli siellä niin paljon tuttuja. Yhdessä emme siellä iltaa viettäneet tosin.

Vaihdamme sähköpostia parin viikon välein. Yleensä ex ottaa yhteyttä, hän matkustaa paljon työkseen ja kysyy onko ok että nykyinen vaimo jää kaksin lasten kanssa, kun hän on yötä pois tai kysyy onko ok että lapset menevät viikonlopuksi mummolaan.

Välillä pyytää että voi tuoda lapset aikaisemmin, johtuu työstä, mutta tiedän että tämä vaihtoehto on viimeinen joka hänelle tulee mieleen.

Sanon 99 % kaikkeen aina kyllä ja tämä myös pitää meidän välit hyvinä. Jos joskus pyydän jotain, hän suostuu siihen aina, tosin en juuri mitään ikinä pyydä.

Ex jätti minut yllättäin ja olen päässyt asiasta yli, vaikka se vieläkin sattuu. Siksi onkin hyvä ettemme ikinä näe.

Asumme naapurikaupungeissa, ex muutti pois yhteisestä kodistamme, hän ei käy meidän lähikaupassa ja muissakaan, joissa kävimme yhdessä, eli emme ole kertaakaan vahingossa törmänneet.

Olisin halunnut olla kaveri exän kanssa ,mutta minulla on liikaa tunteita häntä kohtaan.Hänen tuntee olivat jo hävinneet..

Jouduin laittamaan välit kokonaan poikki että voisin jatkaa elämääni.

Olisin halunnut olla enemmän kuin kaveri mutta parempi näin, aika näyttää.

Varsinaisesti en väitä mitään, totean vain, että meille jäi kunnioitus toista kohtaan.

Se, että mieheni aikoinaan kävi vieraissa, oli päätepiste tuliselle avioliitolle. Minussakin saattoi olla vähän vikaa, jotta mies moiseen tilanteeseen päätyi.

Ei se yksi virhe muuta exäni perusolemusta, kyllä hän edelleen on tietyllä tavalla sama mies, johon aikoinaan rakastuin ja hänessä on edelleen ne ominaisuudet, joita hänessä ja muissa ihmisissä arvostan.

Takaisin en ottaisi, mutta aloittaisin mielelläni uudestaan, jos voisin palata siihen ensimmäiseen tapaamiseen parikymmentä vuotta sitten.

t. 8

[quote author="Vierailija" time="01.07.2012 klo 10:16"]

Olimme joskus järjettömän rakastuneita ja onneksi kiintymys ja toisen kunnioitus jäi jäljelle. Ja ei emme eronneet ystävinä vaan uskottomuuden seurauksena. Luultavasti olemme molemat kasvaneet ihmisinä, kun tähän on päädytty...

Kyllä mekin istumme koulussa vierekkäin ja joskus jopa tarjoan exälle kahvia, kun hän tulee hakemaan lapset. Emme me vihamielisiä ole, mutta jotenkin ilmapiiri on välinpitämätön.

Tuota kahdeksikon (oliko numero oikein) väittämää en ymmärrä. Että kunnioitus jää jäljelle, vaikka erottiin uskottomuuden seurauksena...?

Mekin erosimme, koska mies petti. Mies olisi halunnut pitää minut kaverina ja pitkään yritti, mutta minä en voi kunnioittaa miestä, joka valehtelee ja pettää. Olen antanut anteeksi, en kanna kaunaa, haluan exälle pelkkää hyvää - mutta ystäväksi en ikimaailmassa hyväksy pettäjää.

Nyt kun tämän kirjoitan tähän ymmärrän, että tämän asenteeni vuoksi meidän suhteemme on välinpitämätön. Välimme voisi korjaantua ja voisin olla kaveri exän kanssa, mutta pidän itse etäisyyttä, jotta pystyn ylläpitämään periaatteeni.

ap

[quote author="Vierailija" time="29.06.2012 klo 19:28"]

exä kävi tänään hakemassa lapset. Hyvä, että katsoimme toisiamme silmiin. En tainnut edes muistaa moikata. Olimme täysin välinpitämättömiä. Emme kertoneet itsestämme mitään, vain lapsista puhuimme, asioista.

Onko tämä tavallista vai erikoista?

[/quote]

Ei tuo minusta välinpitämättömyyttä ole ettei katsota toiseen päinkään vaan vilkuillaan pitkin seiniä tms. Sanoisin peitellyksi vihamielisyydeksi. Joskus saattaa olla niinkin ettei tunnusta edes itselleen todellisia tunteita.

Jossain vihamielisen ja välipitämättömän välillä :)

Hoidetaan lasten asiat asiallisesti, mutta ei olla muuten missään tekemisissä. Pakollisissa livetapaamisessa hyvä kun edes moikataan, keskitytään vain hoitamaan pakolliset kuviot.

Exä yritti jossain vaiheessa kaveerata, mutta minä torjuin kaikki yritykset. Nyttemmin on jo luovuttanut.

Ja juu, taustalla erittäin vaikea ero.

Eksä haluiais musta juttuseuraa (on kuulemma sitä meidän juttelua ikävä tosi usein) ja panoseuraa. Avovaimo sillä on.



Lasta ei kuitenkaan halua kuin max. 4 vrk/kk nähdä.