Helsinkiläiset ex-koulukiusatut tai muuten ei-pidetyt

jotka syystä tai toisesta EI ole muuttaneet pois kotipaikkakunnaltaan... sana siis vapaa =) Kun kerran on saanut tietyn leiman niin pääseekö siitä koskaan eroon? -ap

itselleni ehkä pahinta tässä on se että ihmissuhteiden ylläpito ja uusiin ihmisiin tutustuminen on vaikeaa. olen epävarma itsestäni ja epäluuloinen uusia ihmisiä kohtaan ja syynään heidän kaveripiirinsä fb:n kautta tarkkaan ennen kuin uskallan tutustua paremmin tai esim. osallistua johonkin tapahtumaan. kamalaa on myös ollut havaita että jotkut vanhat ystäväni kaveeraavat kiusaajieni kanssa enkä tiennyt heidän edes tuntevan toisiaan. enkä siis todellakaan oleta olevani näiden ihmisten elämän napa tai erityinen kiinnostuksen kohde mutta tuo vanhoista asioista juoruaminen on kyllä tullut koettua useamman kerran eli pelkästään kuviteltua tää ei ole.

En tosin menneisyyttäni karkuun vaan opintojen perässä ja sitten löytyi se manselainen mies, joka sai jäämään. Nyt haaveilen Helsinkiin paluusta.

Ei yhtään mietitytä nuo entiset kiusaajat ja heidän kohtaamisensa. Nehän niitä idiootteja kusipäitä olivat, enkä minä. Niiden tässä pitäisi hävetä käytöstään, jos satutaan törmäämään.

Nokka pystyyn vaan. Mitä väliä, jos jonkun mielestä se 15-vuotias sinä olitkin nolo luuseri. Kyllä sen jälkeen on moni muukin asia muuttunut.

käydä juttelemassa jollekulle noista ajatuksistasi. Sinä et ole tehnyt mitään väärää, ja normaali aikuinen ei ole hirveän kiinnostunut siitä, mikä oli asemasi kouluryhmässä joskus vuosikymmen sitten.



Muista että meitäkin on, jotka ollaan oltu kiusattuja pienissä kyläyhteisöissä. Niissä jokainen, päiväkoti-ikäisestä eläkeläisiin on tiennyt kiusaamisesta ja hyväksynyt sen. Siitä vasta traumat jää, ja koska suurin osa ikäluokasta jatkaa lähikaupunkiin opintoihin,niin koskaan ei voi olettaa, etteikö se menneisyys seuraisi konkreettisesti perässä.



Mutta elämä jatkuu, ja sitä täytyy vaan hyväksyä, että jos joku puhuu pahaa, niin sitten puhuu. Enemmän hallaa elämälle aiheuttaa se oma huono itsetunto, kuin muiden puheet.

en ole itse asiassa nähnyt niistä yhtään kouluvuosien jälkeen. Facebookissa ja muissa sosiaalisissa hömpötyksissäkään en ole.



Kyllä sinäkin ap pystyt ihan Helsingissäkin vaihtamaan piiriä ja ympyröitä joissa liikut, jos kerran nykyinen tuttavapiiri ahdistaa.

Miten ootte päässeet yli menneisyydestä? Helsinki ja koko pk-seutu on kuitenkin niin pieni paikka että vanhoihin kiusaajiin ym. kusipäihin törmää jatkuvasti sekä työkuvioiden että vapaa-ajan kautta. Aina löytyy jostain joku kaverin kaveri joka tietää sut, ja heille olet ikuisesti se sama nolo luuseri jolle kaikki nauroi. Facebookin kautta tunnistus käy superhelposti.

Ihmettelen kyllä jos et yli miljoona asukkaan pk-seudulla pääse eroon kiusaajistasi ja löydä uusia kavereita jotka ei tiedä mitään taustastasi. Tai sitten harrastat jotain sellaista jossa haju ei lähde pesussa.

Minua kiusattiin kun asuin pienessä hienostoesikaupungissa Helsingin ulkopuolella kun en sopeutunt jengiin mutta hankin muita kavereita nimenomaan Stadista jossa kukaan ei tuntenut minua ennestään. Vanhoihin tyyppeihin en ole yhteydessä, vain äitiini ja veljeeni.

Naamakirjassa en ole mutta se johtunee siitä että en koe sitä minun ikäluokkani jutuksi enää.

Siirryin keskustaan lukioon ja yliopistoon, siellä kait ne lähiökapakassa istuvat vieläkin koko porukka. Että eivät kyllä suuremmin paina se jengi mieltä.