Mulla näköjään toistuu tää sama kaava lastenteossa/vauvakuumeilussa?

Kaksi lasta on. Ensin haluan lapsen, ja kun tulen raskaaksi odotan innolla, mutta stressaan niin hirveästi kaikesta mikä voisi mennä vikaan, että päätän että tämä on viimeinen raskaus, eikä enää ikinä!!



Sitten se vauva-aika on ihan helvettiä ja pikkulapsiaika samaten, itken ensin väsymystäni ja sitä kuinka olen tulla hulluksi koska en saa unta enkä omaa aikaa ja lapset vievät kaiken ajan ja kaikki voimat. Odotan malttamattomana että vauva-aika menee ohi ja lapsi alkaisi olla jotakuinkin 3-vuotias, silloin mielestäni helpottaa. Odotellessani itkeskelen ja kiroan mielessäni ja vannon että enää ikinä en tee lisää lapsia.



Ja mitäs sitten... kun lapsi täyttää sen 3 v., on siinä vuoden ajan sellainen olo, että ihanaa, kyllähän tää taas helpotti. Onpa helppoa ja ihanaa, muksukin on aivan ihana.



Siitä vuosi eteenpäin, niin alan potea vauvakuumetta!!!??



(näin mennyt jo kaksi kertaa, ja nyt on kolmas vauvakuume alkanut nostaa päätään....mistä tää johtuu?!?)