Toivon, etten koskaan hullaannu sokeasti!
Kun niin usein saa täällä lukea, miten perheenäidit rakastuvat milloin mihinkin miehenpuoleen ja sitten huokaillaan, miten se tunne on niin uskomaton ja miten ei olisi ikinä uskonut ja kuinka kemiat täsmää ja sähköä on ilmassa...
Aikuinen ihminen toisin sanoen tekee itsestään täysin idiootin ja pahimmassa tapauksessa hänen suuren rakkautensa tieltä saa mennä lakoon lasten turvallinen koti ja oman miehen sydän jne.
Ei ymmärretä vähääkään, että arki se sen uudenkin kanssa tulee. Tai jos vain petetään, että miten likaista se on.
Mutta hei, heitetääs nyt tähän se vakiolause: Elämä on lyhyt!
Niin se on se lapsuuskin lyhyt näiden naisten lapsille ja sen oman miehen elämäkään ei yhtään pitempi ole.
Tosin pettänyt en ole koskaan. Tunteet sen sijaan ovat menneet sekaisin hyvin yllättävissäkin tilanteissa. Mutta kun ei tapaa sitä miestä, johon on ihastunut, niin pikkuhiljaa sitä kasvaa eroon. En ole kohdannut vielä miestä, joka todella olisi yrittänyt ajaa takaa, vaikka kertoisin perheestäni. Ehkä kukaan mies ei ole hullaantunut minuun sokeasti.