Minusta taitaa tulla rasisti, sen verran ärsyttää työkaveri
Meille töihin palkattiin mamu. Joo ihan hyvä juttu periaatteessa, mutta käytännössä ei.
Tyyppi on saanut älyttömästi eri vapauksia.
Määrittelee itse työaikansa ja työnsä. Tulee ja menee miten lystää, lähtee esim. vessaan eikä tyyppiä enää sen jälkeen näy. Tauot venyy ja venyy, ruokiksella vie ruokahalut kun syö sormin, yäk.
Tyypin haahuilut laskee meidän työtehoja ja työtunteja vähennetään kun ne tehot olisi kohillaan jos se tyyppi ulkoistettaisiin.
Kun hänet palkattiin, kehuttiin kuinka meillä on tarve hänen fyysisille ominaisuuksilleen, voimaa löytyy. Kumma kyllä me hennot naiset tehdään edelleen ne raskaat hommat ja tyyppi sitten kevyet hommat.
Ärsyttää kun tyyppi kysyy jotakin ja kun hänelle kertoo ettei tuotetta ole, niin ei usko vaan alkaa vielä etsiä.
Jos hänelle sanoo ettei jotain juttua voi tehdä, ettei ole luvallista, niin tyyppi kysyy asiaa kaikilta kunnes joku antaa periksi kun ei jaksa jankata.
Meillä on yksi etuisuus jonka saa kun on ollut tietyn ajan töissä, minä sain edun pitkin hampain vaikka ehdot täyttyivätkin mutta tyyppi sai edun ilman mitään ongelmia vaikkei ehdot olleet edes lähelläkään täyttä.
Jos minä käyttäytyisin kun tuo ähläm sähläm, niin kengän kuva olisi persiissä mutta tuo tyyppi vain porskuttaa.
Minä en käsitä miksi tuo tyyppi on niin korvaamaton, mitä lisäarvoa se tuo meidän firmaan?
Varmasti mamuissa olisi ihan kunnollisiakin työntekijöitä, miksi meille piti palkata tuollainen?
Kommentit (5)
työpaikassa hieman samnatyyppinen "kollega", teki mitä huvitti, jäi saikulle ilmoittamatta siitä edes töihin. Töisäs isttne ihmeteltiin että missähän tää tyyppi oikein on. Järjettöminät oli, että hän tuli meille työelämävalmennukseen siis palkatta pienellä ylläpitokorvauksella. Kaien tuon sähläämisen jälkeen htää tyyppi sitten palkattiin meille työllistämismäärärahoilla sähläämään lisää, ja määräaikaisuuksia jatkettiin useamman kerran. Ei siinä mitään, jos hän olisi ollut edes hyvä työntekijä mutta ei, kaikennäköistä ongelmaa, joista hän kätevästi syytti muita. Koki olevansa kiusattu ym.
Itseäni ärsytti se epäoikeudenmukainen kohtelu, tälle tyypille oli oikeutettua kaikenlainen, joista muille naputettiin esimiehen taholta jatkuvasti. Olisin ymmärtänyt tämän, jos hän olisi ollut jonkinlaisen vajaakuntoisen statuksella töissä, mutta näin ei ollut.
Huom. tämä oli ihan tavallinen suomalainen keski-ikää lähestyvä hemkilö, en tästä syystä ryhtynyt vihaamaan kaikkia ko. ryhmään kuuluvai.
kun tulee paremmin toimeen pomon kanssa :D
Kannattais itekin panostaa vähän ihmissuhteisiin ni vois pärjätä siellä työelämässäkin paremmin.
Näin se on aina ollut. Ne jotka on pomon suosikkeja on aina suosikkeja kävi miten kävi. Oli ne sitten suomalaisia tai mamuja.
Olla pitämättä työkavereistaan. Sen sijaan on rasistista inhota kategorisesti kaikkia mamuja, tai vaikka kaikkia suomenruotsalaisia.
Ei se tee susta rasistia ettet tykkää työkaveristas. Se, että et tykkää enää kenestäkään mamusta on eri asia.
jos on huomannut saman kuin ap miespuolisessa somalitaustaisessa työkaverissa? Tunnen myös naisia, he tekevät työnsä hyvin eivätkä häivy kesken työpäivän. Teemme hoitotyötä, maahanmuuttajista suuri osa laitoshuoltajan työtä.