Muita kenen lapsilla on ihanat mummolat/tai mummola?

Olen kahden lapsen yh. Meillä on ihana mummula, se on lapsille kuin toinen koti.

Isäni ja äitini pitävät lapsia paljon, aina mielellään. Joko niin että lapset pyytävät päästä mummulaan tai sitten mummu ja pappa soittavat heitä - tai kun jos minulla on jotain menoa.

Juuri viettivät hiihtoloman mummulassa kun itse en saanut töistä lomaa :( (olen juuri vaihtanut paikkaa)

Meidän mummulassa kanssa touhutaan aina jotain, ulkoillaan, seikkaillaan metsässä, käyvät uimassa, pelaavat, käyvät shoppailemassa, askartelevat, leipovat yms.

Olen tästä erittäin kiitollinen ja onnellinen :)

mummo hoitaa lapsia päivittäin, järjestää retkiä niille, ottaa yökylään, hiihtää...



Harmi vaan että tämä palvelu ei koske meidän lapsia vaan toisia lastenlapsia

ihana leikkivä ja laulava mummo joka hoitaa mielellään ja auttaa kaikessa - mutta vain tietenkin oman tyttärensä lapsia, ei minun miniän. Ja ennenkuin kukaan irvii että miniän oma syy: ei ole. Syy on siinä että anoppi ei pidä pojastaan vaan ainoastaan tyttärestään.

meidän lapsillamme on yksi ihana mummola, anoppilani.



Omat vanhempani eronneet, molemmat elävät uusissa (tosin jo pitkään yhdessä olleet kumpainenkin) avoliitoissa, mutta eivät ole kiinnostuneita viettämään aikaansa lapsiemme kanssa :(

Tätä harmittelen suuresti. En siksi, että emme saa heiltä hoitoapua, vaan siksi, että lapset jäävät vaille omien vanhempieni huomiota ja aikaa.

Väleissä kyllä ollaan, nähdään aika harvoin tosin, mutta ovat tehneet selväksi, etteivät hoida lapsiamme.

Mun vanhemmillani eivät siis ole olleet koskaan yökylässä, käyneet yhdessä missään, tms.



Onneksi on ihana anoppini, joka jaksaa (on himpun päälle 60 v) touhuta lapsiemme kanssa :)

Kutsuu usein lapset yökylään luokseen, ja tekevät kaikkea mukavaa yhdessä..mm. pelaavat lautapelejä, käyvät hiihtämässä/pulkkamäessä/puistossa/muuten vaan ulkoilevat, leipovat, leikkivät jne.

Anoppini auttaa paljon arjessakin, jos/kun mulla/meillä on menoja, tulee hoitamaan lapsia/ottaa lapsia luokseen, käy vastassa koululla (2 ala-asteikäistä + 1 kotihoidossa oleva taapero).

Anoppi on hoitanut pitkiä viikonloppujakin lapsiamme, joten olemme päässeet mieheni kanssa yhdessä pidennetyille viikonloppureissuille, tai muuten vaan saaneet viettää aikaa kaksin.

Osataan arvostaa tätä asiaa suuresti.

Mummo on onnellinen kun saa olla lasten kanssa, lapset ovat onnellisia kun saavat olla mummon kanssa, ja me vanhemmat olemme onnellisia kun saamme joskus olla kaksinkin. Win-win-win ;)



Harmittelen usein sitä, ettei omat vanhempani ole kiinnostuneita lastemme seurasta, mutta yritän ajatella asian niin, että loppuviimeksi he itse menettävät paljon.

Ja sanomattakin on selvää, että anoppini on läheisempi ja rakkaampi lapsillemme versus omat vanhempani, joita liian harvoin tapaavat.

Anoppini on täydellinen mummo lapsillemme

että anopilla on mieskin, ei tosin appiukkoni (joka kuollut ajat sitten). Tämä mies on ottanut lapsemme kuin omiksi lapsenlapsikseen, ja kohtelee lapsiamme myös todella kauniisti ja hyvin.

Eli vaikkei olekaan biologisesti lastemme ukki, hoitaa ukin virkaa paremmin kuin hyvin :)

t. kolmen mummon mussukan äiti

ja hän haluaa ottaa lapsenlapsensa yökylään jne.



Lisäksi kun ex-mieheni on millainen on, eli aina ei ota lapsiaan luokseen viikonlopuksi, on äitini sanonut että jos mulla on joku meno, tai tuntuu muuten vaan raskaalle, niin hän hoitaa lapset kyllä.



Ja lapset haluavat mummulleen mennä ja siellä olla. Siellä puuhastellaan mummula-juttuja.

Teillä on kaksi ihanaa mummolaa. Se on hieno juttu. Oliko tässä sun viestissä joku oikea kysymyskin? Vai oliko koko aloitus pelkästään kömpelösti naamioitua kehuskelua?

Anoppi on onnessaan kun saa lapsemme hoitoon. Siellä on kaikkea kivaa ja hyvää ruokaa. Omat vanhempani ei pärjää lapsen kanssa kuin muutaman tunnin yksin.



Mulla ei ole oollut lapsena mummulaa, joten olen erittäin tyytyväinen, että lapsellamme on ihana mummo ja pappa.

et ehkä ymmärrä mutta sinulla on käynyt todellinen munkki. Vähän olin lukevinani rivien välistä, että ymmärrät niin että hyvät mummolat ovat jotenkin ihmisen itsensä ansiota. Ikävä kyllä näin ei aina ollenkaan ole. Se millainen mummola lapsillasi on, ei aina riipu mitenkään sinusta.



Minulla on kahdet surkeat ja huonot isovanhemmat lapsillani. Itse olen tehnyt kaikkeni suhteen luomiseksi, ollut ystävällinen, kutsunut kylään, lähettänyt lasten kuvia, askarteluja ja soitellut ja kertoillut kuulumisia. Siitä huolimatta kumpiakaan isovanhempia ei lapseni kiinnosta tipan vertaa.



Eivät ole ikinä hetkeäkään hoitaneet, eivät edes leikittäneet/sylittäneet meidän paikalla ollessa. Eivät jaksa tulla ristiäisiin tai synttäreille, eivät halua nähdä vaivaa.



Itselläni oli ihanat mummolat ja miehellä myös, eli molempien vanhemmat saivat aikanaan tosi paljon lastenhoitoapua ja lapset olivat viikoittain mummolassa yökylissäkin.



Nyt sitten kun itse ovat isovanhempia niin eivät jaksa auttaa. Asiasta on joskus kauniisti vähän puhuttu niin suoraan sanoivat että eivät aio autella.



Omat vanhepani eivät ole auttaneet edes äärimmäisessä hädässä (ja apua on tosiaan pyydetty vain pari kertaa kun on ollut todellinen hätä). Eivät halua alkaa hoitamaan. Heidän mielestään siitä on liikaa vaivaa ja jos hoitaa kerran, niin "joutuu" pian sitten uudestaankin.



Lapsillani ei ole lainkaan isovanhempia, siis käytännön tasolla, eikä heillä ole kummaltakaan puolelta mummolaa, koska mummolat eivät halua ottaa lapsivieraita vastaan.



Joten ap, toivottavasti osaat olla kiitollinen tuuristasi. Minun tuurini on varmaan huonoin mahdollinen, eli kahdet täydellisen piittaamattomat isovanhemmat.

kenellä ei mummolaa ole, miten rikas kokemus se voi lapselle olla. Kyse ei ole siitä, ettei jaksaisi lapsiaan hoitaa. Ja tietenkään ihanat vanhemmat eivät ole minun ansiotani. Useinhan nämä keskustelut kääntyvät sille raiteelle, että "kyllä me jaksasetaan itse lapsemme hoitaa, kun ollaan kerta ne hankittukin".

ap

mun omat vanhemmat ei jaksa hoitaa lapsiamme. Onneksi anoppi jaksaa. Mieheni sisko on vielä lapseton, joten lapsemme saa kaiken huomion. Mikä nyt pikkulapsi aikana ihanaa. Varmasti hoitoapu vähenee, kun sisko tekee lapsia mutta silloin lapsemme ovat jo isompia. Itse olen kiitollinen tästä, koska omat vanhempani ei lapsia jaksa hoitaa. Muuten kyllä huomioivat hyvin.

et ehkä ymmärrä mutta sinulla on käynyt todellinen munkki. Vähän olin lukevinani rivien välistä, että ymmärrät niin että hyvät mummolat ovat jotenkin ihmisen itsensä ansiota. Ikävä kyllä näin ei aina ollenkaan ole. Se millainen mummola lapsillasi on, ei aina riipu mitenkään sinusta.

Minulla on kahdet surkeat ja huonot isovanhemmat lapsillani. Itse olen tehnyt kaikkeni suhteen luomiseksi, ollut ystävällinen, kutsunut kylään, lähettänyt lasten kuvia, askarteluja ja soitellut ja kertoillut kuulumisia. Siitä huolimatta kumpiakaan isovanhempia ei lapseni kiinnosta tipan vertaa.

Eivät ole ikinä hetkeäkään hoitaneet, eivät edes leikittäneet/sylittäneet meidän paikalla ollessa. Eivät jaksa tulla ristiäisiin tai synttäreille, eivät halua nähdä vaivaa.

Itselläni oli ihanat mummolat ja miehellä myös, eli molempien vanhemmat saivat aikanaan tosi paljon lastenhoitoapua ja lapset olivat viikoittain mummolassa yökylissäkin.

Nyt sitten kun itse ovat isovanhempia niin eivät jaksa auttaa. Asiasta on joskus kauniisti vähän puhuttu niin suoraan sanoivat että eivät aio autella.

Omat vanhepani eivät ole auttaneet edes äärimmäisessä hädässä (ja apua on tosiaan pyydetty vain pari kertaa kun on ollut todellinen hätä). Eivät halua alkaa hoitamaan. Heidän mielestään siitä on liikaa vaivaa ja jos hoitaa kerran, niin "joutuu" pian sitten uudestaankin.

Lapsillani ei ole lainkaan isovanhempia, siis käytännön tasolla, eikä heillä ole kummaltakaan puolelta mummolaa, koska mummolat eivät halua ottaa lapsivieraita vastaan.

Joten ap, toivottavasti osaat olla kiitollinen tuuristasi. Minun tuurini on varmaan huonoin mahdollinen, eli kahdet täydellisen piittaamattomat isovanhemmat.

et ehkä ymmärrä mutta sinulla on käynyt todellinen munkki. Vähän olin lukevinani rivien välistä, että ymmärrät niin että hyvät mummolat ovat jotenkin ihmisen itsensä ansiota. Ikävä kyllä näin ei aina ollenkaan ole. Se millainen mummola lapsillasi on, ei aina riipu mitenkään sinusta.

Minulla on kahdet surkeat ja huonot isovanhemmat lapsillani. Itse olen tehnyt kaikkeni suhteen luomiseksi, ollut ystävällinen, kutsunut kylään, lähettänyt lasten kuvia, askarteluja ja soitellut ja kertoillut kuulumisia. Siitä huolimatta kumpiakaan isovanhempia ei lapseni kiinnosta tipan vertaa.

Eivät ole ikinä hetkeäkään hoitaneet, eivät edes leikittäneet/sylittäneet meidän paikalla ollessa. Eivät jaksa tulla ristiäisiin tai synttäreille, eivät halua nähdä vaivaa.

Itselläni oli ihanat mummolat ja miehellä myös, eli molempien vanhemmat saivat aikanaan tosi paljon lastenhoitoapua ja lapset olivat viikoittain mummolassa yökylissäkin.

Nyt sitten kun itse ovat isovanhempia niin eivät jaksa auttaa. Asiasta on joskus kauniisti vähän puhuttu niin suoraan sanoivat että eivät aio autella.

Omat vanhepani eivät ole auttaneet edes äärimmäisessä hädässä (ja apua on tosiaan pyydetty vain pari kertaa kun on ollut todellinen hätä). Eivät halua alkaa hoitamaan. Heidän mielestään siitä on liikaa vaivaa ja jos hoitaa kerran, niin "joutuu" pian sitten uudestaankin.

Lapsillani ei ole lainkaan isovanhempia, siis käytännön tasolla, eikä heillä ole kummaltakaan puolelta mummolaa, koska mummolat eivät halua ottaa lapsivieraita vastaan.

Joten ap, toivottavasti osaat olla kiitollinen tuuristasi. Minun tuurini on varmaan huonoin mahdollinen, eli kahdet täydellisen piittaamattomat isovanhemmat.

no kuule ap, se mummolattomuus on tosi kova ja kipeä paikka monelle, itse ainakin itkua väännän joka kerta kun ajattelen mistä lapseni jää paitsi ja miten suuri rikkaus olisi lapselle jos olisi rakastavat mummot! Joten kyllä varmasti näissä keskusteluissa moni sen surunsa ja tuskansa muokkaa siihen muotoon että "itse lapsemme hoidamme kun olemme ne hankkineetkin".



Niin minäkin joudun tekemään, totta hemmetissä ottaisin ne mummolat jos vain saisin, mutta kun niitä ei OLE! Ja ikävä kyllä en ole yrityksistä huolimatta mitään varamummoakaan löytänyt.



On todella raskasta elää sen tiedon kanssa että lapsillamme ei ole ketään aikuista vanhempien lisäksi joka rakastaisi heitä ja olisi heitä kiinnostunut.



Vaikka ap tarkoittaa hyvää, niin monesti tuollaiset "ihmettelyt" ovat todella loukkaavia niitä kohtaan joilta tukiverkot puuttuvat. Joten älä pliis ihmettele sitä miten jotkut joutuvat "itse hoitamaan lapsensa kun on ne tehnytkin".

on ihana mummola. isovanhemmat pitävät lapsista tosi paljon. Lahjoja eivät ostele mutta lähettävät kortteja aina välillä, ja kun ollaan heillä, niin laulavat lapsille ja pitävät muutenkin hyvänä. Tykkäävät tosi paljon.



Hoitoapua ei ole vaan käymme kylässä (yksisuuntaisesti sillä isovanhemmat eivät jaksa enää matkustaa (iät 59v ja 66v mutta sairaita ovat)).



Ihana mummola on.

oikein hyvin sen, miksi ap:n aloitus sai mut ärtymään. Ap kirjoittaa jotenkin niin lapsenomaisesti tästä erittäin hyvästä tuuristaan (hyvistä mummoloista), vähän samalla tavalla kuin teinit kehuskelevat hyvin toimeentulevilla vanhemmillaan, aivan kuin se olisi heidän omaa ansiotaan - mitäs valitsivat vanhempansa niin fiksusti.;)



Ap, on hyvä juttu että sinun lapsellasi on osallistuvat isovanhemmat. Mutta ymmärräthän, että isovanhempien puuttuminen elämässä on yleensä suuri surun aihe vanhemmille. Esteenä yhteydenpitoon isovanhempien kanssa voi olla omien vanhempien päihdeongelma, tai se ettei heille voi antaa anteeksi omassa lapsuudessa tapahtuneita asioita jne. Myös omien vanhempien kuolema on aina suuri järkytys ja surullista, ja se korostuu kun on omia lapsia, jotka eivät koskaan omia isovanhempiaan tule näkemään.



Kukaan ei jätä kevyin perustein menemättä sinne ikuisen sunnuntain mummolaan. Ei meistä kukaan ole valinnut sitä perhettä johon syntyy eikä sen perheen olosuhteita.

MUTTA ne joilla sitä mummolaa EI OLE, varmasti ymmärtävät, että lapsi jää paitsi jostain ainutlaatuisesta. Oletko tyhmä?

Eikö sen pointin pitäisi olla, että ymmärtääkö ne, joilla se mummmola ON?

kenellä ei mummolaa ole, miten rikas kokemus se voi lapselle olla. Kyse ei ole siitä, ettei jaksaisi lapsiaan hoitaa. Ja tietenkään ihanat vanhemmat eivät ole minun ansiotani. Useinhan nämä keskustelut kääntyvät sille raiteelle, että "kyllä me jaksasetaan itse lapsemme hoitaa, kun ollaan kerta ne hankittukin".

ap

"no kuule ap, se mummolattomuus on tosi kova ja kipeä paikka monelle, itse ainakin itkua väännän joka kerta kun ajattelen mistä lapseni jää paitsi ja miten suuri rikkaus olisi lapselle jos olisi rakastavat mummot! Joten kyllä varmasti näissä keskusteluissa moni sen surunsa ja tuskansa muokkaa siihen muotoon että "itse lapsemme hoidamme kun olemme ne hankkineetkin".



Niin minäkin joudun tekemään, totta hemmetissä ottaisin ne mummolat jos vain saisin, mutta kun niitä ei OLE! Ja ikävä kyllä en ole yrityksistä huolimatta mitään varamummoakaan löytänyt.



On todella raskasta elää sen tiedon kanssa että lapsillamme ei ole ketään aikuista vanhempien lisäksi joka rakastaisi heitä ja olisi heitä kiinnostunut.



Vaikka ap tarkoittaa hyvää, niin monesti tuollaiset "ihmettelyt" ovat todella loukkaavia niitä kohtaan joilta tukiverkot puuttuvat. Joten älä pliis ihmettele sitä miten jotkut joutuvat "itse hoitamaan lapsensa kun on ne tehnytkin". "



Joskus vaan tuntuu, että katsotaan pahalla, kun "hoidattaa" lapsensa muilla, vaikka eihän se niin ole. Tai siis se ei ole ollenkaan asian pointti, meillä ainakaan.



ap

mistä kaikesta se lapsi jää paitsi, kun ei ole sitä mummolaa minne viedä! Ethän sä ap voi edes provona teeskennellä noi ajattelematonta... Luuletko sä, ettemme me, jotka emme voi viedä lapsiamme lapsuuskotiimme omien vanhempiemme luo, ikävöi ja sure juurikin sitä?

miten jaksaa itsekin hoitaa lapsensa eikä koskaan mainita sitä, että kyse ei ole vain vanhemmista, vain myös lapsista.



"Anteeksi, nyt vain,

MUTTA ne joilla sitä mummolaa EI OLE, varmasti ymmärtävät, että lapsi jää paitsi jostain ainutlaatuisesta. Oletko tyhmä?



Eikö sen pointin pitäisi olla, että ymmärtääkö ne, joilla se mummmola ON?"