Kysymys kaikille joilla on enemmän kuin neljä lasta:

ja kaksi viimeistä kyllä hyvin isoilla ikäeroilla. Mutta olisin toivonut lyhyillä. Silloin sitä vauvavaihetta ei todellakaan olisi tarvinnut elää "uudestaan", vaan se olisi ikään kuin jatkunut koko ajan (meillä ollaan vauvoja n. kolmevuotiaiksi, eli nukutaan vieressä, syödään rintaa ympäri vuorokauden ja käytetään vaippoja).



Minä olen siitä erikoinen ihminen, että minulla riittää energiaa yhdelle ihmiselle hyvin rajoitetusti. Jaksan seurustella saman ihmisen kanssa ehkä vartin päivässä aktiivisesti, sen jälkeen alkaa enenevä rasitus ja vitutus, joka ei voi olla vaikuttamatta kaikkeen mahdolliseen. Siksipä meillä on hyvä olla paljon lapsia. Jos olisi vain yksi lapsi, jonka kanssa seurustelisin vartin päivässä, ja sen jälkeen ajaisin hänet kiukkuisesti huoneeseensa, niin kyllä hän olisi aika onneton (ja esikoisemme olikin noin neljä ensimmäistä ikävuottaan, kunnes pikkuveljestä oli kaveriksi!).



Nyt kun lapsia on paljon, he hoitavat sosiaalisia suhteita myös keskenään, eikä vanhemman kyvyttömyys seurusteluun koske niin kovastio. Kun he eivät edes odota enempää, niin se vartti päivässä on kiva kohtaaminen ja kaikilla on hyvä mieli.



Lapsia voisi olla muuten enemmänkin, mutta ikä tulee jo vastaan, rahavarat tulee pahasti vastaan ja harrastuskuskausaikataulut alkaa myös mättää. Puhumattakaan siitä että vanhemmat muistais kaikki koulu-, neuvola- ja harrastussaiat.

Olen pikkutytöstä asti haaveillut saavani monta lasta. Äitinä oleminen on minulle erittäin tärkeää. Ja koska taloudellinen tilannekkin on sallinut ison perheen, niin sellainen meillä on.



Vauvavaiheen eläminen uudelleen ja uudelleen ei ole raskasta. Pieni vauva antaa aikuiselle voimaa valtavasti. Me tahdoimme suuren perheen ja kun sellaisen saimme, niin elämme sen mukaan.



Raskainta on jatkuva saatavilla olo ja se, että omaa aikaa on vähän. Huomiota jaamme lapsillemme, tokikin lapset saavat harvemmin jakamatonta huomiota vanhemmiltaan. Toisaalta heillä on kotona aina seuraa. Olemme ja teemme perheenä yhdessä paljon ja lapset huomioidaan siinä arjessa. pienemmät saavat huomiota hoivaamisen kautta ja isompien kanssa tehdään enemmän.



Ja kyllä lapsemme varmaan jäävät paitsi jostain, mutta saavat tilalle jotain muuta. Mutta niinhän se on kaikissa perheissä, oli lapsia 1 tai enemmän. Me vanhemmatkin teemme valintoja ja joudumme luopumaan joistain asioista. Mutta se kuuluu vanhemmuuteen.