Kun mikään ei riitä lapselle, 6 v tyttö vaatii huomiota loputtomasti

soppasi keittänyt...

eikä kotihoidossa pikkusiskon ja äidin kanssa..

Se johtuu varmasti siitä. On ollut herranterttuna koko lapsuutensa.

soppasi keittänyt...

Ei ap.

Meillä on ihan samanlaista sillä erotuksella, että lapsi käy kerhossa 2 x vko + iltaharrastuksia. Meillä tosin on vähän muitakin pulmia lapsella ja on herännyt epäillys mahdollisista neuro(psyko)logisista ongelmista. Minulla on ADHD ja tyttö on kuin kopio minusta.

niin ilmiselvää sisaruskateutta.



Minun isosiskoni saattaa käyttäytyä edelleen noin äitini suhteen, vaikka ollaan jo keski-ikäisiä...



Meillä on ikäeroa viisi vuotta, eikä hän koskaan oikein toennut siitä, että minä synnyin jakamaan huomiota.

tosiaan kasvanut liian kiinni äidissä ja isässä? Pidetty silmäteränä, ei ole tarvinnut opetella esim. jakamaan aikuisen huomiota. Nyt ei kestä kun huomio jakautuu myös toiselle lapselle. Arvuuttelen vain...



Ikäistensä seura ja että hän tuntee itsensä isoksi tytöksi ja etenkin iso-siskoksi olisi varmasti hyvä.

kirjoitin, että lapsella on iltaisin aina joku saatavilla eli päivät siis on päiväkodissa.



pikkusisko on 4 v, eli 2 vee on ikäeroa.



isompi sisarus on aina ollut todella huomionhakuinen, mutta nyt viimeisen vuoden aikana tässä tapahtunut megaharppaus pahempaan suuntaan.



totta tuokin, itse olen varmasti soppani keittänyt, siitä kommentista ei nyt varsinaisesti mitään hyötyä.



oletteko siis sitä mieltä, että lapsi on saanut liikaa huomiota?



edelleenkin, onko kenelläkään kokemusta vastaavasta?

muuten kuin kirjoittaa omasta kokemuksesta.



Meillä on hyvin vaativa esikoinen. Ei mitenkään diagnosoitavissa oleva, muuten vain vaativa. Ollut aina, vauvasta asti. Ja monessa eri asiassa vaativa.



Haluaa jatkuvasti huomiota, tuntuu joskus, että olen kuin ohjelmatoimisto. Sitten kun tekemistä on, se ei ole mieluista, esim. läksyt (kyseessä ekaluokkalainen). Häntä ei saa moittia mistään. Alkaa huutamaan ja räyhäämään. Monenlaiset konstit on kokeiltu, rajatkin on.



Samoilla säännöillä toiset lapsemme ovat ihan tyytyväisiä. Meillä tämä räyhääjä on esikoinen, mutta niin pienellä ikäerolla, ettei edes muista aikaa ennen sisaruksia. Ja kyllä, huomiotakin hän saa ja aikaa pelkästään vanhemman/vanhempien kanssa. Yksi harrastus 2 krt/vko. Sekään ei aina ole mieleen, mutta lopettakaan hän ei halua.



Perheneuvolaan emme pääse, liian helppo tapaus kun vain kotona hankalaa ja jonoja on jo entuudestaan.



Ja yhdelle vastaajalle, totta, itse olen soppani keittänyt. Sanotko noin esim. työttömälle, sairaalle, muuten vain köyhälle jne. Oikein olet myötätuntoinen ihminen.

Taantuminen voi olla kouluunmenon aiheuttamaa oireilua.

Ja olemme päättäneet miehen kanssa yhdessä, että yhtään ei rajoista ipanan kanssa tingitä. Samat on säännöt kuin muillakin ja mitä enemmän huutaa, sitä suuremmat sanktiot. Lujana pitää vain jaksaa olla, aina ei tosin jaksa...



Meillä rutiineista poikkeaminen tekee tilanteista vielä hankalampaa, esim. mummot antavat periksi minusta liikaa ja kun vaikkapa yökyläilystä kotiutuu niin on entistä vaativampi. Olemmekin vähentäneet näitä yökyläilyjä.



Kavereita onneksi vielä näkyy olevan. Se vähän lohduttaa, että ilmeisesti osaa "vieraissa" käyttäytyä.

muuten kuin kirjoittaa omasta kokemuksesta. Meillä on hyvin vaativa esikoinen. Ei mitenkään diagnosoitavissa oleva, muuten vain vaativa. Ollut aina, vauvasta asti. Ja monessa eri asiassa vaativa. Haluaa jatkuvasti huomiota, tuntuu joskus, että olen kuin ohjelmatoimisto. Sitten kun tekemistä on, se ei ole mieluista, esim. läksyt (kyseessä ekaluokkalainen). Häntä ei saa moittia mistään. Alkaa huutamaan ja räyhäämään. Monenlaiset konstit on kokeiltu, rajatkin on. Samoilla säännöillä toiset lapsemme ovat ihan tyytyväisiä. Meillä tämä räyhääjä on esikoinen, mutta niin pienellä ikäerolla, ettei edes muista aikaa ennen sisaruksia. Ja kyllä, huomiotakin hän saa ja aikaa pelkästään vanhemman/vanhempien kanssa. Yksi harrastus 2 krt/vko. Sekään ei aina ole mieleen, mutta lopettakaan hän ei halua. Perheneuvolaan emme pääse, liian helppo tapaus kun vain kotona hankalaa ja jonoja on jo entuudestaan. Ja yhdelle vastaajalle, totta, itse olen soppani keittänyt. Sanotko noin esim. työttömälle, sairaalle, muuten vain köyhälle jne. Oikein olet myötätuntoinen ihminen.

meillä tuota ihan samaa, tyttö on todella vaativa myös itselleen, koskaan ei saisi sanoa mitään negatiivistä. Puhuttiin juuri miehen kanssa siitä, että miksi hänestä on tullut sellainen perfektionisti, emme todellakaan ole vaatineet häneltä mitään suorituksia. Pikkusiskonsa on ihan toista maata, häntä ei mitkään epäonnistumiset pahemmin hetkauta, mutta tämä isompi taas on sellainen täydellisyydetavoittelija, että oksat pois.

Myös se, että hänen kanssaan pitäisi koko ajan tehdä jotain. En kuitenkaan ala olemaan mikään viihdytysautomaatti, olen sanonut, että luen, ulkoilen ja askartelen, mutta leikit saatte pikkusiskon kanssa keksiä ihan itse.

Todellakin samalla kasvatuksella lapset ovat aivan erilaisia....

ap

Huomaan joskus kun esikoinen ei ole kotona, että meillä on ihan leppoisaa. Lapset puuhailee omiaan ja leikkivät ihan sovussa. Tai tekevät mitä milloinkin. On piirtämistä, askartelua, legoja, ihan tavallisia juttuja. Esikoinen ei innostu juuri enää mistään yksin. XBOX meillä on, mutta peliaikaa on käyttäytymisen takia juuri rajoitettu paljonkin.



Ennen kävi mielellään kauppareissuilla, pienilla retkillä, pyöräilemässä mukana kun vanhempi lenkkeili jne. Nyt nekään ei oikein innosta. Kyselee, että miksi pitää, en halua, en lähde... :( Silti olemme päättäneet jatkaa sinnikkäästi samalla linjalla, erivapauksia ei kitisemällä saa.

Meillä kakkonen on juuri tuollainen draama queen. Äidin pitäisi olla ohjelmatoimista ja kun sitten joskus yritän, niin huonosti menee. Mutta kun itse avasin suuni esikoulun muiden vanhempien seurassa, niin tämä on kuulemma ihan normaalia eskarilaista, erityisesti tytöillä. Ikää kutsutaan kuulemma minimurrosiäksi, vaikken mä kyllä tajua mitä miniä tässä muka on... Eli jos oikein kivasti käy, niin pahempaa on luvassa reilun viiden vuoden kuluttua. Itse viihdytän itseäni katsomalla supernanny-ohjelmaa ja kauhistelemalla ohjelman perheiden ohjelmia, tuntuu omat ongelmat vähän pienemmiltä ;) Tosin saa ohjelmasta ihan hyviä vinkkejäkin. Voimia äidit! Ei tätä hommaa kukaan mukaan jaksaisi kuin me...

Minusta tuntuu, ettet huomioi tyttöä tarpeeksi positiivisella tavalla oma-aloitteisesti. Sitten tyttö hakee sitä huomiota negatiivisella tavalla. Hän kaipaa sun hyväksyntääsi, ja rakkauttasi. Tunnut suhtautuvan isosiskoon negatiivisemmin kuin pikkusiskoon. Yritä löytää sellaisia asioita tässä esikoisessasi mistä pidät, ja kehu häntä niistä! Vaikka tikusta keksit asiaa alkuun niin kyllä se siitä.

Niin ja keksi jotain sellaisia asioita, mitä vain sinä ja vanhempi lapsi teette. Vaikka jotain, mitä pienempi ei osaa, koska on liian pieni. Tämäkin varmasti vahvistaisi tytön itsetuntoa ja omanarvontuntoa, hänelle tulisi tärkeä olo. Ota tyttö jonnekin mukaan esim. kaupungille ja pyydä auttamaan vaikkapa ruokaostosten teossa, sitten kehut että kun hän on niin iso tyttö ja osaa auttaa paremmin kuin sisko.

Opetat tyhjentämään tiskikonetta, imuroimaan, annostelemaan pesuaineen pesukoneeseen.

Lapsi voi auttaa ruuanlaitossakin, pestä perunoita,

leipoa sämpylöitä ym. Annat tytön ymmärtää että hän on sinulle avuksi ja tekee hienosti ne hommat, pärjäät paremmin kun hän auttaa sinua.

Tuntuisi siltä, että hän on saanut vähän liikaakin huomiota ja paapomista.



Oma 6-vuotias poikani leikkii eskarin jälkeen vielä pihassa pari tuntia kaverinsa kanssa. Sisällä ollessaan piirtelee tyytyväisenä eikä vaadi mitään viihdyttämistä. Pelaamme silloin tällöin lautapelejä ja luen hänelle joka päivä jonkin kirjan, se riittää. Muuten ihan tavallista yhdessäoloa ja pientä auttamista. Hän vie reippaasti roskat, kattaa pöytää yms.

vauvasta asti ollut temperamentiltaan erittäin vaativa. Vaatinut huomiota heti kun herää. Vauvana huusi kuin syötävä jos ei jatkuvasti liikuttanut ja kanniskellut - mikään passiivinen kantoliinassa oleilu ei häntä tyydyttänyt. Myöhemmin koko ajan minun helmoissani huutamassa tekemistä, joka ei sitten yleensä kuitenkaan kelpaa kun sitä tarjoaa. Enkä kyllä periaatteestakaan koko ajan edes tarjoa, ihmisen on pakko oppia sietämään tylsyyttäkin!



Usein syytetään kasvatusta mutta itse uskon kyseessä olevan pitkälti synnynnäisen temperamentin, sillä meillä poika on sitten samalla kasvatuksella ja perhe-elämällä ihan täysi vastakohta eli semmoinen helppo, perusonnellinen lapsi. Tullut rauhalliseen isäänsä kun tytär taas on saanut haasteekseen minun tulisen, intensiivisen ja kärsimättömän temperamenttini ja taitaa olla vähän huonot hermotkin saanut kuten minullakin on aina ollut. Kyllä kai tuolle jonkun diagnoosinkin saisi jos haluaisi vaikka ADHD ei minusta ole koska pystyy halutessaan äärimmäiseenkin keskittymiseen, mutta minä en halua, minusta kyse on luonnollisesta temperamentista vaan. Ymmärrän tytärtä hyvin koska itse olen pitkälti samanlainen, joskin tietysti aikuistuessani oppinut säätelemään värikästä tunne- ja ajatusmaailmaani niin etten kiukuttele ja äksyile koko ajan.

Opetat tyhjentämään tiskikonetta, imuroimaan, annostelemaan pesuaineen pesukoneeseen.

Lapsi voi auttaa ruuanlaitossakin, pestä perunoita,

leipoa sämpylöitä ym. Annat tytön ymmärtää että hän on sinulle avuksi ja tekee hienosti ne hommat, pärjäät paremmin kun hän auttaa sinua.

huutaa tytär raivona "mutta minä haluan HAUSKAA tekemistä" eikä suostu osallistumaan. Kaipaa valtavasti jännitystä ja fyysistä aktiviteettia, mutta en lähde itse sitä kauheasti ruokkimaan että oppisi pakon edessä rauhoittumaankin. Itse kun olen samanlainen niin se on johtanut minut aikuisina jopa päihdeongelmiin kun on sitten kemikaaleista tarvinnut hakea kicksejä tylsään arkeen jota ei nuorena osannut kestää "pään hajoamatta".

t. 21