Onko muita YH-vanhempia jotka vihaavat juhlapyhiä ?!

nautin niistä, olen sitten ihan yksin, lasteni kanssa tai sukulaistenkin kanssa. Silloin saa levätä :)

tosin, mulla on tässä vasta pääsiäinen ja joulu takana.

Itsellä on niin paljon läheisiä ihmisiä, että aina on jotain menoa pyhisin, yksin tai lasten kanssa. Ja nautin äärettömästi omasta ajasta ja yksinolosta :)

Uskallan väittää, että suurin osa ydinperheellisistäkin viettää pyhiään kotona perheen parissa tai siellä mummolassa.

..että lähinnä tarkoitan sitä tunnetta kun tuntuu ettei kuulu mihinkään :( Ja kun ei kuulu mihinkään, eikä kutsuta eikä ole muutakaan niin mennään mummulaan.

Isällä ja äidillä on toisensa, velipojilla on oma perhe ja mulla ei ole...siis ketään, paitsi lapset.

Jotenkin tunnen itseni säälittäväksi kun eronneena menen sitten aina mummulaan kun on pyhiä ja vapaita kun ei muutakaan ole :(

minä ja lapset muodostamme tiiviin lauman, jonka johtana minä olen.

sillä erotuksella, ettei ole mummolaa tai yhtään mitään paikkaa jonne voisimme mennä pyhiksi, lomiksi, viikonlopuiksi. Antaisin mitä tahansa jos vanhempani vielä eläisivät ja olisi paikka johon kuulua.

Se kuulumattomuuden tunne näivertää sielua madon lailla.

se orpo ja yksinäinen olo vasta olisikin jos ei olisi mummolaa jonne mennä. Usein vielä pyhinä näkee kun perheet tekee kaikkea kivaa yhdessä; menee kylpylään, laskettelemaan jne. Ja usein on niin että perheet (joissa isä ja äti) kutsuu toisia pariskuntia kyläileen. Yh:t syrjäytyy siinäkin mielessä:(

ainoastaan suren. Kun lapset ovat poissa, niin olen ihan yksin ja pyörin kuin puolukka p*llussa, en osaa tehdä edes mitään, rentoutumisesta puhumattakaan. Lasten kanssa sentäs voi pitää normaalirytmiä pällä. Meillä ei ole mummoloita, ei ystäväperheitä missä vierailla, eikä muitakaan sukulaisia kenen kanssa viettää aikaa. Reissujakaan ei voi tehdä, rahattomuudesta johtuen. Olemme vain omalla porukalla.

Minulla on kolme lasta. Olen ollut yksinhuoltaja viimeiset 10 vuotta. Silloin kun lapset olivat pienempiä tilanteemme oli pitkälti kuvaamasi kaltainen. Olin lasten kanssa kotona eikä taloudellinen tilanteemme sallinut oikein mitään.



Sitten päätin muodostaa omat perinteeni. En nyt lähde tässä erittelemään mitä ne ovat mutta viimeiset 5 vuotta olemme viettäneet kaikki pyhät itse keksimiemme perinteiden mukaisesti sillä periaatteella että kaikilla on kivaa. Suunnitellemme yhdessä lasten kanssa pitkään ennen pyhiä pientä hienosäätöä sinne ja tänne ja nautimme joka hetkestä. Olimme eilenkin erittäin pahoillamme pääsiäisen päättymisestä eli meillä on kivaa. Nyt suren aikaa jolloin lapset lähtevät kotoa ja minun pitää taas järjestää asiani uudelleen. Joitakin perinteitä saan ehkä pitää mutta jotkin kuolevat väistämättä olosuhteiden muuttuessa.



Väitän että jokainen on oman onnensa seppä. Muuta siis sinäkin asennettasi. Keskustele lastesi kanssa ja suunnittele innolla tulevaa. Aina se ei ole helppoa olla yksin vastuussa lapsista mutta paljon voi tehdä asioiden eteen. Pysyt kyllä jos yrität.

Mä en ahdistu pelkistä juhlapyhistä, vaan ahdistaa ihan koko ajan. Myös arkena. Sitten vasta ahdistaakin, kun lapsi kasvaa niin isoksi ettei tavitse äitiä. Ja muuttaa lopulta pois kotoa!