Taidamme olla ainoa perhe jota ei mummot tms koskaan kutsu syömään..

teitä vaan ei halua ruokavieraiksi? Ahmitteko liikaa, mummolla ei ole varaa ruokkia teitä?

Käyttäydyttekö muuten huonosti?

Ei meidänkään perhe ole koskaan käynyt isovanhemmilla syömässä. Itse kutsun isovanhemmat muutaman kerran vuodessa syömään.

Kun menemme isäni luo minä laitan ruoat. Ja se on hyvä niin. Leski-isälle olisi aivan liian suuri vaiva keksiä ja tehdä ruoka suurperheellemme.



Kun ajamme miehen vanhempien luo 3,5h niin parhaimmillaan meitä on odottanut pällistelyt, että kun kaappi on aivan tyhjä ja vaari on patisteltu kauppaan! Mielestäni on aivan käsittämätöntä, että ajamme ison lapsilauman kanssa enintään kerran vuodessa kylään, eikä siihen olla varauduttu millään tavalla. Myös pölykoiria pyydellään anteeksi, kun kaksi eläkeläistä eivät ole ehtineet imuroimaan. Siksi käymme aina matkalla mäkkärissä. Kun he tulevat meille on puunattu ja puleerattu sekä suolaiset ja makeat leivottu. Itse vaan olen sellainen, että haluan, että vieras voi kertakaikkiaan tuntea olevansa tervetullut!

mummoja 2 kpl, kumpikaan ei ole koskaan kutsunut syömään. Ja kamalinta tässä on se, että en ole edes osannut ajatella, että heidän olisi pitänyt meitä kutsua! Molemmilla mummoilla on isot kodit, yli 20 neliön keittiöt ja ruokailutila erikseen, mutta en keksi yhtäkään syytä, miksi he kutsuisivat meidät syömään.

Useammin tapaamme minun äitiäni ja toki syömme siellä aina käydessämme. Mieheni äidin luona emme ole koskaan syöneet, enkä odotakaan kutsua, vaikka tiedän, että on kova laittamaan ruokaa.



En kutsu syömään myöskään omaa jälkikasvuani. Kun käyvät, kysyn haluavatko syödä; vastaus on aina kieltävä. En pidä ruuan laitosta ja jälkikasvu on nirsoja ruuan suhteen. Joskus kutsumme heitä kanssamme ulos syömään, samoin kuin minun vanhempiani siellä käydessämme. Mieheni äiti ei ole koskaan kutsusta huolimatta tullut ravintolaan syömään, joten enää ei edes pyydetä.



Eiköhän tuo syömään kutsuminen ole historiaa monessakin suvussa/perheessä ja uskon, ettet ole todellakaan ainoa, jota ei kutsuta.

lapsuusmuistot, ja melkeinpa ne ainot hyvät sellaiset, siitä kun mummon luona olimme syömässä, että siksikin pidän asiaa ihanana silloin kun se toteutuu ja olisin halunnut omillekin lapsille sellaisia muistoja.

Voin vieläkin maistaa rakkaan mummoni tekemät herkulliset ruoat, karjalanpaistin, kyljykset, makaroonilaatikon, currykastikkeen, jouluruoat jne.jne puhumattakaan makeista herkuista kuten marjapiirakoista.



ap

Kun menemme isäni luo minä laitan ruoat. Ja se on hyvä niin. Leski-isälle olisi aivan liian suuri vaiva keksiä ja tehdä ruoka suurperheellemme. Kun ajamme miehen vanhempien luo 3,5h niin parhaimmillaan meitä on odottanut pällistelyt, että kun kaappi on aivan tyhjä ja vaari on patisteltu kauppaan! Mielestäni on aivan käsittämätöntä, että ajamme ison lapsilauman kanssa enintään kerran vuodessa kylään, eikä siihen olla varauduttu millään tavalla. Myös pölykoiria pyydellään anteeksi, kun kaksi eläkeläistä eivät ole ehtineet imuroimaan. Siksi käymme aina matkalla mäkkärissä. Kun he tulevat meille on puunattu ja puleerattu sekä suolaiset ja makeat leivottu. Itse vaan olen sellainen, että haluan, että vieras voi kertakaikkiaan tuntea olevansa tervetullut!

pöytä täynnä syötävää, kun sinne menee. Minulle riittää kuppi tai kaksi kahvia ja korkeintaan yksi keksi, joten saan kuulla jatkuvaa marmatusta miniän vaivannäöstä, joka menee hukkaan. Ihmettelen, eikö se oli 5 vuodessa oppinut, että en ole kahvileipäihmisiä. Kun tulevat meille, ostan kaupasta kaikenlaista, minkä oletan kiinnostavan. Syövät tai ovat syömättä, loput menee roskiin.

Ap, on ihan luonnollista toivoa lapsillesi samanlaisia ihania lapsuusmuistoja mummon ruoista kuin itselläsi on... Ikävää, ettei niihin ole mahdollisuutta. Meillä samanlainen tilanne ja haikailen kyllä sitä samaa..

Minä en marmata vaivannäöstä. Ja kyllä heille kelpaa makeat ja suolaiset meillä ja aina pakkaan vielä herkkuja mukaan. Olen kyllä ajatellut, että omapa on häpeäni, kun laitan.

Kun menemme isäni luo minä laitan ruoat. Ja se on hyvä niin. Leski-isälle olisi aivan liian suuri vaiva keksiä ja tehdä ruoka suurperheellemme. Kun ajamme miehen vanhempien luo 3,5h niin parhaimmillaan meitä on odottanut pällistelyt, että kun kaappi on aivan tyhjä ja vaari on patisteltu kauppaan! Mielestäni on aivan käsittämätöntä, että ajamme ison lapsilauman kanssa enintään kerran vuodessa kylään, eikä siihen olla varauduttu millään tavalla. Myös pölykoiria pyydellään anteeksi, kun kaksi eläkeläistä eivät ole ehtineet imuroimaan. Siksi käymme aina matkalla mäkkärissä. Kun he tulevat meille on puunattu ja puleerattu sekä suolaiset ja makeat leivottu. Itse vaan olen sellainen, että haluan, että vieras voi kertakaikkiaan tuntea olevansa tervetullut!

pöytä täynnä syötävää, kun sinne menee. Minulle riittää kuppi tai kaksi kahvia ja korkeintaan yksi keksi, joten saan kuulla jatkuvaa marmatusta miniän vaivannäöstä, joka menee hukkaan. Ihmettelen, eikö se oli 5 vuodessa oppinut, että en ole kahvileipäihmisiä. Kun tulevat meille, ostan kaupasta kaikenlaista, minkä oletan kiinnostavan. Syövät tai ovat syömättä, loput menee roskiin.