Miten miehen saa olemaan lasten kanssa

mutta se vaatii sun ja miehen välistä keskustelua...

Itse olin ikävä vaimo ja vaadin miehen tekään osansa jo heti alusta, vaikka mulle olis ollut luontevaan olla lasten kanssa koko ajan itsekin

Sopikaa vaikka vastuu-illoista. Toinen voi niinä iltoina löysäillä tai harrastaa tai mitä nyt sitten haluaakin. Voi ihan lapsillekin kertoa, että nämä illat hoitovastuussa on isä, ja nämä äiti.

kun mies tuli töistä kotiin, olin ovella vastassa ja lähdin omille teilleni, sanoin vaan ovella että heippa, tulen muutaman tunnin päästä. Tätä kun tein muutaman kerran, miehelle valkeni joitakin asioita...

olen itsekin työssäkäyvä- näin vaan on- mies ei muutu, ei- ellet vaihda miestä



ps voit toki erolla

tai

seksittömyydellä eli pihtaamisella uhkailla-

tai

menette perheterapiaan- jos saat sunnekkään miestä mukaan- mies ei hevin luovu saavutetuista eduista kuten esim. sohvalla makoilusta

Jos oot antanu tilanteen mennä tuohon pisteeseen vanhin lapsi jo KOULULAINEN ei mikään muutu ei sitten käyny mielessä aikaisemmin tääkään asia, uskomatonta

sain tarpeekseni tuosta kun odotin kolmatta ja sopivassa tilanteessa sain lyötyä uudet säännöt tiskiin. Lähdettiin sillä liikkeelle että mies hoitaa nukkumaanmenot ja yksi päivä viikosta on minulla "vapaata". Kun mies tottui lisäntyneeseen vastuuseen, alkoi enemmänkin tehdä asioita lasten kanssa. Joskus täytyy vähän muistuttaa hommista, mutta aika hyvin sujuu nykyään!

VOiko tosiaan olla näin,e ttä porukka ei perheenä toimi, vaikka mies on hyvä ja rakas ja rakastaa myös lapsia. Siis kun ei vaan TAJUA eikä OSAA ottaa lapsia huomioon... Lisää kommentteja kaipailisin!

Molemmat lapset - joista toinen on teini ja toinen taapero - ovat täysin minun vastuullani. Yritän usein kannustaa miestäkin osallistumaan leikkiin ja keskusteluun, mutta hän ei tunnu hallitsevan läsnäolon taitoa lasten kanssa, arjen pyörityksestä puhumattakaan. En voi oikein uskoa, ettei häntä kiinnosta, sillä kyllä hän rakastaa lapsiaan. Lapsista taapero on meidän yhteinen, teini mieheni lapsi aiemmasta liitosta.

Meillä voisi tosiaan olla hyvä suhde, jos lapset eivät olisi yhteisiä, vaan minun omiani. Siinä tapauksessa en odottaisi mieheltä osallistumista, hän olisi elämässäni vain "omaa kivaani". Eli jos jatkamme yhteiseloa, kuvittelisin hänet ikäänkuin vuokralaiseksi, jolla on oma elämänsä.



Kysymys kuuluu, mitä mies saisi siitä suhteesta ja voisinko itse toisaalta toipua siitä pettymyksestä, ettei hän halua olla sellainen isä kuin mitä lapsilleni toivon. Mieshän olisi tyytyväinen kun saisi seksiä, ruokaa ja taloudenhoitoa ja halutessaan hyvää seuraa. Mutta mitä minä haluan? Onko mitään järkeä lopettaa suhdetta tällaisen asian takia?



Tosiasia on, että lapset lentävät pesästä jossakin vaiheessa ja sitten olemme kahden. Sitten juttu voisi toimia, ellen minä katkeroidu täysin sitä ennen.



Ja jos sitten ajattelisin miestä ikäänkuin ulkopuolisena vuokralaisena ja jättäisin hänet perhekuvioista ulos, niin mitä minä itse saisin siitä suhteesta? Kuvottaa ajatus, että olisin yhdessä rahan takia, siihen en ryhdy.

Onko ap:lla ja muilla kirjoittajilla jotenkin uusavuttomat äijät, kun tällaisesta pitää edes keskustella?

muuten on mun mieheni ihana, huomaavainen ja hauska, mutta mitä tulee lasten kanssa olemiseen, niin hän on pihalla. olen monta vuotta yrittänyt kertoa, mitä ajattelen ja miltä tuntuu, mutta hän ei ymmärrä tai halua ymmärtää. tekeehän hän paljon töitä, mutta kotona ei oikein mitään. saattaa istua ruokapöydässä muun perheen kanssa, mutta sitten vain häviää omiin hommiinsa. saattaa pestä oma-aloitteisesti jonkun lapsen hampaat, mutta sitten häviää omiin hommiinsa. ei puhettakaan, että hoitaisi aloittamaansa loppuun, eli pissattaisi lapsen, laittaisi yöpuvun ja vaipan, lukisi iltasadun, peittelisi sänkyyn. ei. 2 minuuttia lasten kanssa ja sitten omien juttujen pariin. tämä on rasittavaa, saan kulkea niin kotitöissä kuin lastenhoitotöissä äijän perässä viimeistelemässä kaiken mitä hän tekee. minua asia surettaa kovasti, rakastan miestäni ja luulen, että jos meillä ei olisi yhteisiä lapsia, voisimme olla hyvinkin onnellinen pari. perheenä emme vain toimi, enkä tiedä oikein, miten asian kanssa jaksan jatkossa.

Uudet säännöt tiskiin-juttua, kesti pari viikkoa ja palattiin entiseen. Aloin ajatella, että miehet on miehiä. Ajattelin niin seuraavat viisi vuotta. Sitten otin eron ja olen onnellisempi kuin koskaan.

tai ala tekemään 3-vuorotyötä, myös viikonloppuisin.

koska mies ei koskaan halunnut olla vain perheen kesken ja itse hoidin aina lapset. Nyt vaatii sitten muutama vuosi eron jälkeen lapsia kokonaan itselleen kun tein lopun vuoroasumisesta lasten selvästi kärsiessä siitä. Mietin vaan miten on edes otsaa vaatia kun ei tikkua ristiin yhdessäolon aikana laittanut! Vaadi asiaan muutosta!

kun kävimme keskustelun jossa vakavasti kysyin, että kun lapset kasvavat aikuiseksi niin mistä sinä haluat että lapset muistavat sinut? Sitten sovimme konkreettisesti että yksi ilta viikossa on kokonaan isin vastuulla ja yksi äidin vastuulla. Hankimme myös sellaista yhteistä tekemistä (mm kivoja lautapeleja) jotka myös mieheni koki kivaksi yhteiseksi tekemiseksi hänelle ja lapsille. Siitä se alkoi lutviintua.