Miksi ensin tuntuu kivalta lähtee kylään mutta kun lähdön hetki koittaa ei huvittais ollenkaan?

Itse ajattelen olevani luonteeltani vain niin erakko, että sosiaalinen kanssakäyminen alkaa sekä kauhistuttaa että väsyttää jo etukäteen. Lisäksi tykkään vain olla ja kaikki pakollinen meneminen, myös ennalta sovitut tapaamiset ja kyläilyt, ahdistaa kun en siinä tilanteessa enää saa päättää haluanko lähteä vai en.

Tosin tämä "suunnitellessa kivaa, hetken koittaessa vastenmielistä" -ilmiö ei koske vain kyläilyjä vaan myös esimerkiksi erilaisiin yleisötapahtumiin lähtemistä ja joskus harrastusmenojakin.



Omalla ja perheeni kohdalla (meistä useimmilla on tämä ominaisuus) löydän tähän erilaisia syitä. Ensinnäkin mukavuudenhalu: on vain mukava olla möllöttää kotona, siirtyminen on aina hankalaa.



Toisekseen sosiaaliset tilanteet ovat hiukan stressaavia, vaikka niissä ihan hyvin ja normaalisti pärjääkin. Väistämisrefleksi iskee päälle kun pitäisi ihan okeasti mennä johonkin tilanteeseen josta ei tiedä mistä siellä puhutaan ja mitä siellä tehdään ja viihdynkö - ja tietää että joutuu ylläpitämään kotoisesta arkiminästä hiukan poikkeavaa julkisivua. En tarkoita mitään teeskentelyä tms vaan ihan sitä normaalia "parempaa minää" mikä meistä jokaisella on kodin ulkopuolella.



Itse vielä aivan erityisesti inhoan sitä, että täytyy miettiä mitä laittaa päälle!

En vain millään jaksa sitä, että on kutsuttu jonain määrättynä päivänä ja saattaisi tulla jotain muuta,mitä voisi tehdä.

Se lähdön suunnittelu, vaatteet, tuliaiset, jäkistely, teennäisyys ja koko se vierailu sitten esittämisineen, kenellä menee parhaiten.



Ei ole oikein enää tarvetta sellaiseen, joten möllötän aika paljon kotona ja teen vain sellaisia juttuja, mitkä minusta on hauskoja.

Tosin tämä "suunnitellessa kivaa, hetken koittaessa vastenmielistä" -ilmiö ei koske vain kyläilyjä vaan myös esimerkiksi erilaisiin yleisötapahtumiin lähtemistä ja joskus harrastusmenojakin. Omalla ja perheeni kohdalla (meistä useimmilla on tämä ominaisuus) löydän tähän erilaisia syitä. Ensinnäkin mukavuudenhalu: on vain mukava olla möllöttää kotona, siirtyminen on aina hankalaa. Toisekseen sosiaaliset tilanteet ovat hiukan stressaavia, vaikka niissä ihan hyvin ja normaalisti pärjääkin. Väistämisrefleksi iskee päälle kun pitäisi ihan okeasti mennä johonkin tilanteeseen josta ei tiedä mistä siellä puhutaan ja mitä siellä tehdään ja viihdynkö - ja tietää että joutuu ylläpitämään kotoisesta arkiminästä hiukan poikkeavaa julkisivua. En tarkoita mitään teeskentelyä tms vaan ihan sitä normaalia "parempaa minää" mikä meistä jokaisella on kodin ulkopuolella. Itse vielä aivan erityisesti inhoan sitä, että täytyy miettiä mitä laittaa päälle!

toi kuulostaa ihan meikäläiseltä. Taas ois raahauduttava kylän vaikka ei jaksaisi. Tekis mielti vaan maata kotona ja olla. Tuttuja ihmisiä sinne tulee, mutta silti joudun ns vetämään tiettyä roolia. En tiedä miksi en vaan voi olla oma itseni. Tuntuu kans että en osaa keskustella ihmisten kanssa. Syy on varmaan siinä, että meillä sen verran eri mielenkiinnon kohteita ja muutenkin ollaan aika erilaisia.

Niin ja se pukeutuminen, voi jeeeesus. Aina sama ongelma kun tekis mieli mennä verkkarit jalassa...

Eiku hymy naamalle, ja menoks... :((

ap

Eilinen oli aika helvettiä, kun kylään oli tulossa vieras lyhyellä varoitusajalla ja ihankuin se ei olisi ollut tarpeeksi (kiva siivota kiireellä..), hän soitteli matkalta että eikö voisi tulla aikaisemmin jne.!

että en enää koskaan kutsu ketään meille kylään :) Ei, en kutsu. Olkaa kotonanne ihan rauhassa.



Eipä tarvitse siivota, laittaa kotia kauniiksi, miettiä herkullisia tarjottavia (siis ei mitään pakastepullia), valmistautua, kattaa kauniisti, odottaa ilo mielellä vieraita.



Kiva kuulla että on vastenmielistä tulla.

Jopa rokkikeikoille meno on hankalaa, vaikka sitten paikan päälle raahauduttuani olen täysillä mukana ja muistelen niitä aina viikkojakin jälkeenpäin. Tosiaan ihan sama minne olen menossa, niin se lähdön hetki on vaikea.

että en enää koskaan kutsu ketään meille kylään :) Ei, en kutsu. Olkaa kotonanne ihan rauhassa.

Eipä tarvitse siivota, laittaa kotia kauniiksi, miettiä herkullisia tarjottavia (siis ei mitään pakastepullia), valmistautua, kattaa kauniisti, odottaa ilo mielellä vieraita.

Kiva kuulla että on vastenmielistä tulla.

En halua suunnitella etukäteen mitään, vaan pidän kalenterin mahdollisimman avoimena ja olen spontaani, muuten tulee just tommonen ahdistus, stressi ja vastenmielisyys.

Mä kutsun tosin vieraita kylään usein siksi että on pakko siistiä koti ja laittaa tavarat paikoilleen :D. Ja on tosi kivaa kun vieraat on kylässä. Mutta pari tuntia sitä ennen on hirveetä hampaiden kiristystä ja ajatus että miksi mä menin ne pyytämään just tänään jne.



Huomenna on tulossa vieraita ja voisin tietty jo aloittaa siistimisen ja se oli tarkoituskin, mutta varmaan menee taas viime hetkille :).



Mulle on myös sama juttu kaiken lähtemisen kannalta, pitää sit lähteä vaikka istumaan iltaan, konserttiin tms. mikä musta on mukavaa. Jostain syystä se ei tunnukaan enää niin tärkeältä kun hetki koittaa ja alkaa miettimään että voisko tätä mitenkään perua :D!

Ensin on odottanut sitä kovasti, mutta viimeisenä iltana tuntuu, että haluaisikin olla kotona. Pari kertaa olenkin tehnyt niin, että olen ostanut äkkilähdön samalle päivälle, niin ei ole ehtinyt ahdistua. :)

oon ollut mukana suunnittelemassa matkaakin ja sit ilmoittanut etten lähekkään.