Kertokaa, kun en ymmärrä, mikä voi turhauttaa taaperon kanssa kotona olemisessa?

Omani on nyt kouluikäinen, joten meillä on jo vaikka mitä yhteisiä juttuja, joista molemmat nautimme. Taaperoajatkin olivat kivoja, verrattuna vauva-aikaan, leikki-ikäisen kanssakin oli mukavaa, verrattuna vauva- ja taaperoaikaan ja nyt kouluikäisen kanssa aivan ihanaa. Vauva-ajan olen kokenut kaikkein ankeimpana, mutta toisaalta oli silloinkin päivä päivältä mukavampaa. Silti en ole toista lasta halunnut, sehän olisi paluuta huonompaan suuntaan...

Jollekin oikeasti riittää se kotona oleminen lasten kanssa. Siinä on omat haasteensa ja ei se helppoa ole. Tiedän omasta kokemuksesta.



Mutta joillekin se ei riitä. Itse olen työssä, josta pidän ja josta koen saavani paljon. Kotona ollessa kaipasin todella paljon sitä muutakin kuin neljää seinää, kakkavaippoja ja ruuan tekemistä. Ei se silti vähennä tippaakaan rakkautta omia lapsia kohtaan. Onneksi nykyään on mahdollista sekin, että äiti ja nainen voi olla työelämässä mukana.



Niin ja itse olen tehnyt lasten hoitoon menemisen jälkeen osa-aikaista työtä. Se on ollut ihanaa kun on kuitenkin aikaa nille lapsille reilusti enemmän kuin jos tekisi täyttä työaikaa. Sitten taas saan töistä elämääni muutakin kuin lastenhoitoa. Olen tällä hetkellä todella tyytyväinen elämääni. Homma on balanssissa siten, että en ehdi kyllästymään työtekoon enkä lastenhoitoon ja rahaakin tulee sen verran että pärjätään hyvin.

Siis kerrankin olisi aikaa opiskella itse ja lukea ja tehdä sitä kaikkea, mihin ei ole aikaa kun on töissä.

Minä käytin äitiyslomat ja hoitovapaat siihen, että kerrankin tein todella niitä asioita, mihin ei ole aikaa muuten.

Aika avutonta jos työnantaja on ainoa, joka saa teille annettua haasteita. Oletteko todella niin ulkoaohjautuvia, että ette osaa keksiä itse itsellenne virikettä ja haastetta? Aika omistuista.

se aika oli liian helppoa. Tarvitsen kiirettä, älyllisiä haasteita jne. jotta en turhaudu. Toki lapsen kanssa oli ihanaa ja mukavaa, mutta koko ajan oli tunne, että voisi tässä jotain oikeasti tehdäkin, eikä vaan elää herttaista elämää kotona.

Kyllä olet ap häikäistynyt omasta mahtavuudestasi. Vain erittäin itsekeskeinen ihminen on noin sokea, että hänen on täysin mahdoton ymmärtää, että kaikki ihmiset ovat erilaisia.

Ja varsinkin taaperovaihetta, yhdestä vuodesta eteenpäin!



Rutiinit oli mukavia, käytiin paljon ulkona, harrastettiin muskaria, ostin muskarilevyjä meille kotiin ja leikittiin niitä leikkejä. Askarreltiin ja värikylvettiin välillä niin, että koko pesuhuone oli mustikkakeitossa:D



Ja toinen se vaan söpösti taaperteli ja kiipeili:) Kotityöt tehtiin illalla miehen kanssa, samoin ruoat valmiiksi seuraavaa päivää varten, niin ei tarvinnut tehdä mitään "pakollista". Nautin siitä ajasta todella paljon!

Kokeilkaapa ja laittakaa masennuslääkeketju pystyyn niin alta 20 minuutin siihen on vastannut toistakymmentä masennuslääkkeitä nappailevaa mammaa.



Ei kestä pää äitiyslomalla naisilla.

Kotityöt tehtiin illalla miehen kanssa, samoin ruoat valmiiksi seuraavaa päivää varten, niin ei tarvinnut tehdä mitään "pakollista". Nautin siitä ajasta todella paljon!

Kuka tahansa nauttisi ajasta lapsen kanssa, jos ei tarvitsisi kantaa huolta kotitöistä.

Vaan kun meillä monella mies tekee tosi paljon töitä, on isompia lapsia hoidettavana ja niin edelleen, niin mies ei todellakaan ehdi auttamaan kotitöissä, kun pitkän työpäivän jälkeen ehtii laittamaan isompia nukkumaan. Äidille jää sen taaperon kanssa söpöstelyn lisäksi kaikki kodinhoito, ruuanlaitot koko perheelle, pyykinpesut, isompien läksyistä ja harrastuksista huolehtiminen ja niin edelleen. Ja omaa aikaa on nolla. Ei se taaperon kanssa oleminen sitten ihan noin söpöä ole, vaikka toki tietenkin ajoittain sitäkin.

Ihmiset kaipaavat erilaisia asioita. Toiset kaipaavat jopa haasteita elämäänsä, ja ne haasteet ovat erilaisilla ihmisillä erilaisia.



Toiset kaipaavat kotihaasteiden lisäksi esimerkiksi työssä vastaan tulevia haasteita, kunnon ajattelua yms.



Meillä lapsen tullen minä lähden töihin äitiysloman jälkeen ja mies jää kotiin. Mies nauttii kotona olemisesta ja siitä, ettei ole mitään ihmeellisiä aikatauluja.

Minä taas "tarvitse" aikatauluja ja haasteita.

haasteena? Se on elämäsi tähän asti suurin haaste, etenkin jos se on sinulle vaikeaa. Taidat kaipata jotain tyhjänpäiväistä nypertämistä töissä mukatärkeiden askareiden parissa. Olet ehkä niitä kuolinvuoteella suuren oivalluksen saavia..

No, ainakin minusta lapsi vain paranee vanhetessaan. En nauttinut yhtään vauvavaiheesta ja taaperoikäkin oli pakkopullaa, mutta nyt kun nuorempikin täyttää kolmen alkaa olla jo tosi kivaa. Ja tuo eskarihan on jo aivan mahtavaa seuraa.



Minua aina vähän pelottaa niiden lasten puolesta, joiden äidit ovat niin taaperoihmisiä. Mitäs sitten kun se lapsi on isompi eivätkä pelkät rutiinit ja rajat riitä?

hätä kakkosen lapsella on, jos saa olla isänsä kanssa kotona? Olen itse ollut jo pidempään kotiäitinä, mutta ymmärrän kyllä, että just taaperoiässä voi joku turhautuakin. Meillä lapsilla jäi päiväunet pois tosi aikaisin ja koko ajan pitää jotenkin vahtia jotain 1-2 -vuotiasta. Minä kaipaan lukemista, kirjoittamista, jotain opiskeltavaa, ja nyt sellainen onnistuu hyvin siinä sivussa, kun lapset ovat hieman isompia. Pidän lasten kanssa olemista tärkeänä, mutta älyllistä haastetta ei pienten lasten kanssa juuri saa, vaikka se muuten antoisaa onkin. Mutta toisaalta ei kaikissa töissäkään mitään järjen jättiläisiä olla. Ja jos oikeasti kaipaa tosi kipeästi aivojumppaa, sitä voi harrastaa lasten nukkuessa, hommata hoitoapua jne. Eli ykkösenä minulla on lasten hoitaminen, siinä kuitenkin kaikkein eniten koen olevani tärkeissä hommissa :)

Meillä esimerkiksi oman ruokavalioni vuoksi emme taaperon kanssa syö yhdessä aamupalaa, vaan aamut menee tapellessa kun taapero kiljuu eikä suostu syömään muuta kuin juustoa. Kaupassa käynti ei ole kivaa, kun saat työntää painavia kärryjä lumikinoksessa autoon (rattailla ei edes kannata lähteä ja pulkassa taapero ei istu).Ruuanlaitto on nyt vaan peräsuolesta, kun en siitä tykkää enkä osaakaan kuin muutaman perusruuan.Leikitään kyllä ehkä puoli minuuttia, kun taapero mielummin repii keittiölaatikoista haarukoita ulos. (ei ole mahdollisuutta teljetä sitä kunnolla)Saunaan ei meillä juurikaaan taaperon kanssa mennä, kun taapero haluaa hyppiä lauteilla eikä usko sanomista.



Eli mukavaa? Joo,hetkittäin, mutta 90% ajasta kiroan miksei me jo voitaisi saada sitä hoitopaikkaa. Ja taapero on 1,5v ylivilkas tapaus. Minä en vain ole kestohermoinen perheenäiti.

kukin toimii sen mukaan, mikä on parasta omalle perheelle. Ihan järjetöntä äitien syyllistää toisiaan jokaisen omista valinnoista.



Minä voisin olla kotona vieläkin, kun lapsi on 4 vuotias, mutta on kuntoutuksen vuoksi päiväkodissa osa-aikaisesti. Siitä onkin ollut paljon apua.



En voi sanoa että olisin mitenkään nauttinut taaperoajasta erityisesti, se on elämänvaihe, tämä on meidän perhe eikä kenenkään tarvitse elää vain toista varten. Kaikki perheenjäsenet ovat rakkaita, ei meidän ole tarvinnut nostaa lapsiamme milekään jalustalle ja elää vain heitä varten, rakastamme heitä ja huolehdimme, elämme elämää yhdessä toisiamme tukien. Ketään ei hylätä, eikä kenenkään tarvitse alkaa marttyyriksi. Ihmettelen äitejä, jotka alkavat elää vain lapsen kautta. On syytä elää myös omaa elämää, ei se tarkoita lapsen hylkäämistä vaan on lapselle jopa etu. Joillakin se tarkoittaa töissä käymistä ja lapsen viemistä päiväkotiin. Liikaa korostetaan näitä "kärsiviä pikkutaaperoita päiväkodissa". Olen viettänyt jonkin verran aikaa paikallisessa päiväkodissa lapseni vuoksi ja täytyy sanoa että siellä on todella hyvää hoitoa. Kyllä vanhemmat osaavat sen verran arvioida lapsensa hyvinvointia että tietävät mikä sopii.



Jos jollakin tuntuu olevan syytä ja tarvetta nostaa itseään jalustalle niin nämä "lapsen etua" vaalivat kotiäidit. Lähipiirissä monta tapausta että tehdään jopa lisää lapsia ettei mamman tarvitsisi mennä töihin. Vaikka mies ei haluaisi enempää lapsia :( Sepä vasta hienoa vanhemmuutta onkin..

ja minulle lapset ovat olleet rakkaita jokaisessa iässä.

En ala kiistelemään tästä asiasta. Mutta itse aikoinaan nautin vauva-ajasta kotona ja taaperoajasta yms. Minusta jokainen lapsi oli oma persoona ja minusta oli upeaa päästä seuraamaan, millainen persoona ja ihminen tästäkin nyytistä kasvaa.

Mutta toisaalta, minä en kyllä koskaan jäänyt kykkimään neljän seinän sisälle ja silloin ei ollut edes tietokoneita siinä määrin mitä nyt. Joten aikansa sai kulumaan paljon mielekkäämmin. Esikoiset eivät olleet virikehoidossa, joten puistoissa ja kerhoissa oli enemmän lapsia ja äitejä.

Liikuin lasten kanssa paljon monissa paikoissa ja matkustin sukulaisten luo ja kaikkea muutakin kivaa. Minulla on tärkeä harrastus, mistä en luopunut. En ehtinyt turhautumaan, koska päivissä oli niin paljon mielenkiintoista tekemistä. Rakastan esim. lukemista. Äitiyslomalla oli kerrankin aikaa lukea kaikki ne ihanat kirjat, mitä en ollut ehtinyt.

Ne vuodet menivät niin äkkiä. Nyt kun elämää on takana jo aika paljon, huomaa varsinkin, kuinka tärkeitä ne vuodet oli ja kuinka äkkiä ne menivät.

No, ainakin minusta lapsi vain paranee vanhetessaan. En nauttinut yhtään vauvavaiheesta ja taaperoikäkin oli pakkopullaa, mutta nyt kun nuorempikin täyttää kolmen alkaa olla jo tosi kivaa. Ja tuo eskarihan on jo aivan mahtavaa seuraa.

Minua aina vähän pelottaa niiden lasten puolesta, joiden äidit ovat niin taaperoihmisiä. Mitäs sitten kun se lapsi on isompi eivätkä pelkät rutiinit ja rajat riitä?

EI saa repiä kirjoja hyllystä, EI saa heittää ruokaa lattialle, EI saa purkaa jääkaappia.



Nyt mennää ulos, eikä mitään muttia, nyt mennään sisään ei mitään muttia, nyt syödään ei mitään muttia, nyt mennään nukkumaan ei mitään muttia.



Sanoisin, että lapset on erilaisa ja aikuisen myös. Jos sun pää kestää sun lasta niin ei kaikilla ole niin onnellinen tilanne.



t. 2 vuotta kotona

Olen kotona jatkuvasti kitisevän vauva ja uhmaikäisen taaperon kanssa. Lisäksi kuskaan esikoululaista kouluun ja harrastuksiin.



Olkoon ulkona pakkasta -40, niin kaikki ylös seitsemältä, toppahaalarit niskaan ja autoon, teen lumityöt ja kaivan auton jääkuorestaan.

Kotiin tultua pienille aamiaiset ja päivän rutiinit vauhtiin. Ulkoilut, lounaat kauppareissut ja sitten taas puolen päivän jälkeen koululle.



Siivoukset, leikitykset, vaippahommat, päiväunet, välipalat, illallisen valmistelut yms.



Kauhea meteli kaiken aikaa, kieltoa, uhmaa, itkua, kitinää, tuhoa, väittelyä, naapuruston lapsia kylässä, jne, jne.



Onhan tämä välillä aika hektistä, mutta mieluummin tätä kun stressaavaa tulosvastuullista asiakaspalvelua töissä.

Munkin mielestä se taaperovaihe on kaikista rasittavin. Nyt mulla on vauva ja 2 isompaa, huomattavasti kivempaa olla kotona. Nää isommat on olleet helppoja lapsia kasvattaa, mutta juuri se 1-2 vuotta varsinkin esikoisen kanssa rankin. Jo 4-vuotias osaa jo esimerkiksi jutella niin paljon enemmän kuin 2-vuotias.



Mä kaipaan töistä kilpailua, aikuisseuraa ja älyllistä haastetta. Kasvatuksessa ollaan kyllä pärjätty ihan maalaisjärjellä ja muutamalla kehityspsykologiaopuksella. Eri asia kai sitten jos lapset olisi neurologisesti häiriintyneitä, silloin kai niissä olisi älyllistä haastetta.

Joka estää työllistymisen. Tämä on tullut esille tutkimuksissa. Ajatus siitä, että elämä on 3v lapsen kanssa kotona ja sen jälkeen työttömänä voi olla pikkasen ahdistava, ellei tulevaisuus siinnä useampien ja useampien lasten kotiäitinä.

se aika oli liian helppoa. Tarvitsen kiirettä, älyllisiä haasteita jne. jotta en turhaudu. Toki lapsen kanssa oli ihanaa ja mukavaa, mutta koko ajan oli tunne, että voisi tässä jotain oikeasti tehdäkin, eikä vaan elää herttaista elämää kotona.

Jos sinulla on ensimmäinen lapsi nyt taaperoiässä, niin helppoahan se vielä on. Kun toinen tai kolmas on saman ikäinen ja kotona on tullut oltua eis. 5 vuotta, niin silloin alkaa polla pikku hiljaa hajota. Alkaa kaivata "aikuisten elämää" ja sitä, ettei koko ajan tarvitse elää silmät selässä.



Kuten sanottu - ihmiset ovat erilaisia. Minä olen pitkällä kokemuksella huomannut, että itselleni sopii parhaiten se että pääsen välillä kodin ulkopuolelle töihin. Kovin pieniä en tosin ole hennonut hoitoon laittaa, vaan lapset ovat olleen vähintään 2 v. hoitoon mennessään.