Tupakka ja alkoholi –Onko toinen helpompi hyväksyä?
Alkoholinkäyttö on yleisesti ottaen hyväksyttyä Suomessa, myös raskauden aikana. Vaikka alkoholinkäytölle ei voida turvallista rajaa asettaakaan, noin 1-2 alkoholiannoksen viikossa ei ole todettu aiheuttavan haittaa sikiölle. Noin 10 % raskaana olevista suomalaisäideistä juo silti enemmän kuin 1-2 annosta viikossa. Alkoholin juominen raskauden aikana voi aiheuttaa muun muassa aivojen alikehittyneisyyttä sekä epämuodostumia. Alkoholin aiheuttamat vauriot ovat pääsääntöisesti pysyviä.
Joka 7. raskaana oleva polttaa tupakkaa. Raskaudenaikaiseen tupakointiin liittyy paljon riskejä, istukan ennenaikainen irtoaminen on tupakoivilla äideillä yli 3 kertaa todennäköisempää kuin tupakoimattomilla. Tupakoivien äitien lapset syntyvät n. 200-400 grammaa pienempinä kuin tupakoimattomien. Vastasyntynyt vauva saattaa kärsiä tupakan vieroitusoireista ja olla itkuinen.
Raskaudenaikaista alkoholinkäyttöä puolustellaan tupakkaan verrattuna ”parempana” vaihtoehtona. Miten on, onko toinen helpompi hyväksyä?
Tässä keskustelussa on mukana Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n Paula ja Maarit.
Kommentit (28)
raskauksieni aikana, mutta pidän oikeasti vähäistä alkoholinkäyttöä harmittomampana kuin vähäistä tupakointia raskausaikana. Mutta ongelma on, että ihmiset, jotka käyttävät alkoholia runsaammin, tuppaavat varmaan pitämään sitä omaa alkoholinkäyttöään hyvin vähäisenä, jolloin kaikenlainen hyvin vähäisenkin alkoholinkäytön julkinen hyväksyminen raskaanaolevilla saattaa johtaa siihen, että joku ongelmakäyttäjä ei ponnistelekaan käyttönsä lopettamiseksi, vaan käyttää sitten alkoholia surutta.
MUTTA, toisaalta ei ole voitu osoittaa, että kummastakaan olisi haittaa vähäisessä ja satunnaisessa käytössä.
Nämä ovat vähän hankalia asioita, koska ne joille alkoholi tai tupakka eivät ole ongelma, voivat hyvin olla raskauden ajan ilmankin. Alkoholistit ja tupakkariippuvaiset taas eivät varoittelusta välitä. Todelliset ongelmat ovat runsaassa käytössä ja minusta joissakin tapauksissa pakkohoito olisi todellakin paikallaan.
pakkohoidon uhassa olla se ongelma, että neuvolassa ei uskalleta kertoa omasta päihteiden käytöstä. Vai mitä mieltä olette?
Tuskin kukaan valitsee, että "joisinko vai polttaisinko". Molemmat on ongelmia niille jotka ovat aineesta riippuvaisia. Usein esim. runsaasti tupakoivalla on muitakin ongelmia, mt-ongelmia ja parisuhdeongelmia. Se mitä palstamamma ajattelee tästä, ei vaikuta mihinkään.
pakkohoidon uhassa olla se ongelma, että neuvolassa ei uskalleta kertoa omasta päihteiden käytöstä. Vai mitä mieltä olette?
Ihan samaa mieltä tästä, moni jättäisi kertomatta kokonaan jos pakkohoito uhkaisi.
Itselleni kumpikaan noista ei ole toista helpompi tai vaikeampi hyväksyä raskausaikana. Ajattelen, että parempi ilman tupakkaa tai alkoholia, mutta toisaalta pieni käyttö ei välttämättä mikään katastrofikaan ole lapsen voinnin ja kasvun kannalta. Varsinkin alkoholin suhteen yleensä vain varsinaiset alkoholiriippuvaiset käyttävät suurempia määriä raskausaikana.
kysymykseeni:
MISSÄ muka puolustellaan että mieluummin kannattaa käyttää alkoholia kuin polttaa tupakkaa?
Mitä ihmettä?
Tuskin kukaan valitsee, että "joisinko vai polttaisinko". Molemmat on ongelmia niille jotka ovat aineesta riippuvaisia. Usein esim. runsaasti tupakoivalla on muitakin ongelmia, mt-ongelmia ja parisuhdeongelmia. Se mitä palstamamma ajattelee tästä, ei vaikuta mihinkään.
Aihe tuli siitä, kun useat puolustaa raskaudenaikaista alkoholinkäyttöä vertaamalla tupakointiin, että tupakointi on kuitenkin pahempi juttu kuin alkoholinkäyttö. Sitä on tässä tarkoitus yhdessä pohtia!
välittäisi, kyllä ainakin jotkut välittävät kovastikin, mutta toisilla se riippuvuus on niin vahva, että heillä on suuri onnistuminen jo se tupakoinnin vähentäminen raskausaikana. Ja ainakin minun tuntemani äiti kokee kovaa syyllisyyttä raskausaikaisesta tupakoinnistaan.
on puhuttu pitkään ja useaan otteeseen, nyt se on taas noussut pinnalle ja sitä kaavaillaan toteutuvaksi 2014. Tällä hetkellä pakkohoito on voimassa Norjassa. Siellä ilmeisesti hoitoonohjattujen odottavien äitien määrä on kuitenkin vähäinen.
Itseä mietityttää asiassa se, mitkä olisivat kriteerit ja millainen taho (kokoonpano) päättäisi pakkohoidosta?
kysymykseeni:
MISSÄ muka puolustellaan että mieluummin kannattaa käyttää alkoholia kuin polttaa tupakkaa?
Mitä ihmettä?
Tuolla meidän keskusteluosiossa (Mietityttävätkö päihteet ja perhe-elämä) on ketjuja aiheesta, muun muassa "joitko sinä raskauden aikana".
välittäisi, kyllä ainakin jotkut välittävät kovastikin, mutta toisilla se riippuvuus on niin vahva, että heillä on suuri onnistuminen jo se tupakoinnin vähentäminen raskausaikana. Ja ainakin minun tuntemani äiti kokee kovaa syyllisyyttä raskausaikaisesta tupakoinnistaan.
Ristiriitaisten ajatusten mylläkkä on varmasti kova!

huumeet. Alkoholi voi aiheuttaa vaikean kehitysvammat.
Silti myös tupakka vaurioittaa lasta ja seuraukset voi olla hyvinkin vakavat.
Jos äiti ei itse pääse irti aineesta, vaikka yrittää, on hän voimakkaasti riippuvainen ja tarvitsee apua. Suomessakin pitäisi olla tupakkaklinikat. Alkoholistit pääsee HAL-klinikalle, tupakoiville ei ole mitään (tai no, suurimmilla paikkakunnilla voi olla). Britanniassa tupakoivat odottajat ohjataan tupakkaklinikoille.
Suomessa ei ole mitään yhtenäistä "vieroitusohjelmaa" tupakoiville. On omituista alkaa puhua pakkohoidosta, kun "miedompiakaan" järjestelmiä ei ole käytössä. Moni tupakoiva voisi päästä vahvan tuen avulla irti, vaikka ei yksin pääsisi. Ei siihen silti välttämättä vankilahoitoa tarvita. Valtio voisi kustantaa nyt edes nikotiinikorvaushoidon heille, joille lopettaminen on tuskallisen vaikeaa.
Suomessakin pitäisi olla tupakkaklinikat. ritanniassa tupakoivat odottajat ohjataan tupakkaklinikoille.
Suomessa ei ole mitään yhtenäistä "vieroitusohjelmaa" tupakoiville. On omituista alkaa puhua pakkohoidosta, kun "miedompiakaan" järjestelmiä ei ole käytössä. Moni tupakoiva voisi päästä vahvan tuen avulla irti, vaikka ei yksin pääsisi. Ei siihen silti välttämättä vankilahoitoa tarvita. Valtio voisi kustantaa nyt edes nikotiinikorvaushoidon heille, joille lopettaminen on tuskallisen vaikeaa.
Olen samaa mieltä, että pitäisi olla enenmmän vaihtoehtoja ja apuja tupakan kanssa pyristeleville. Muutamia ryhmiä toki löytyy, mutta yhtenäistä ohjelmaa ei ole. Osasyynä ehkä se että eri keinot tepsivät eri ihmisiin. Vaihtoehdoista pitäisi kertoa kuitenkin enemmän ja ei huono idea tuo nikotiinikorvaushoidon tarjoaminen.
Suomessakin pitäisi olla tupakkaklinikat. ritanniassa tupakoivat odottajat ohjataan tup Ei siihen silti
Olen samaa mieltä, että pitäisi olla enenmmän vaihtoehtoja ja apuja tupakan kanssa pyristeleville. Muutamia ryhmiä toki löytyy, mutta yhtenäistä ohjelmaa ei ole. Osasyynä ehkä se että eri keinot tepsivät eri ihmisiin. Vaihtoehdoista pitäisi kertoa kuitenkin enemmän ja ei huono idea tuo nikotiinikorvaushoidon tarjoaminen.Heiltä lähinnä kyseltiin asiasta ja neuvottiin, mutta asiaa ei otettu "hoidettavaksi" tyyliin, että olisi tehty joku "tupakasta irti"-vieroitusohjelma. Taas alkoholisti pääsee samantien seurantaan, kontrollikäynneille jne.. Tupakoitsija saa rauhassa pössytellä vaikka läpi raskauden, ja th kyselee lähinnä "paljonko menee päivässä.. yritä vähän vähentää".

Toi neuvolan rooli on merkittävä. Varsinkin ensimmäistä lastaan odottava usein imee sen kaiken tiedon mitä sieltä voi saada, ja on myös tilanteessaan "uudella maaperällä". Tupakoinnin lopettaminen jonkun elämänmuutoksen yhteydessä onnistuu todennäköisemmin.
Minulla on mielikuva että yhä useampi tuleva äiti ei lopeta tupakointia tultuaan raskaaksi. Neuvolassakin kuulemma jo sanotaan että tupakoinnin lopettaminen voi olla suurempi paha tresseineen kuin se polttelu. Uskomattoman itsekästä!
En tiedä kyllä ketään raskaana ollutta joka olisi viikoittain juonut alkoholia, päivittäin tupakoivia kyllä
Raskaudenaikainen tupakointi on vähentynyt kaikissa muissa Pohjoismaissa paitsi Suomessa, jossa odottavista äideistä 15 prosenttia tupakoi vuonna 2010.
Neuvolassa tulisi kannustaa tupakoimattomuuteen. Henkilökohtaisesti en usko asian olevan niin, että tupakoinnin lopettaminen olisi pahempi juttu kuin stressaaminen. Usein tämä tuntuu enemmän puolustukselta omaa tupakointia kohtaan. Raskaus voi olla myös itselle mahdollisuus päästä tupakasta eroon, ja sitä pitäisi tukea jo äidin itsensä takia.
VOIMAKASTA riippuvuutta. Silloin tukitoimienkin pitäisi olla tehokkaat. Mun mielestä vikaa on myös tässä Suomen järjestelmässä. Alkoholisteja, narkkareita hoidetaan. Jopa ylipainoiset pääsee riskiraskauden seurantaan ja ravitsemuterapeutille. Mun mielestä tupakoivien hoitoon pitäisi kiinnittää enemmän huomiota.
munkin puolesta ja tervetuloa keskustelemaan!