Yksinäinen 8-vuotias. Mitä voin tehdä? :(((

siksi kun on kaikkien kaveri ja pitää vähän jokaiseen aktiivisesti yhteyksiä. Muilla sitten vissiin on ne bestikset joille kortit laitetaan..

paljon ryhmäytymiseen ja miten/kenen kanssa välitunnit vietetään.

Kerrot että ekalla lapsella oli paljon kavereita ja vielä aika vähän aikaakin sitten eli nyt syyslukukauden puolella. Toisaalta kerrot, että lapsi sai pari ystäväpäiväkorttia - ei kortteja täysin ulkopuoliselle kai jaeta? No, joka tapauksessa jokin on nyt lyhyehkössä ajassa muuttunut eikä tuota uutta tilannetta ole kestänyt kovin kauaa. Lisäksi lapsi on vielä varsin pieni. Nyt on siis koulullakin mahdollista tehdä asialle jotain, joten ota ihan ekana yhteyttä opettajaan ja kerro huomioistasi, kysele opettajan näkemystä asiaan, mitä asialle voisi tehdä jne.

Ja surullista, tiedän tunteen täsmälleen. Siinä oma sydän pakahtuu kun näkee että lapsi on yksinäinen. Minäkin kehottaisin ottamaan opettajaan yhteyttä, meillä se toimi.

Meillä tuon ikäisen ope nimenomaan toivoi viestiä jos kavereita ei meinaa löytyä. Koululla on keinonsa.

Alkoiko yksinäisyys koulussa?



Tyhmää nyt sanoa, mutta asiaan olisi pitänyt puuttua jo aikaisemmin. Eli päiväkoti-iässä tai eskarissa järjestää leikkiaikaa samalle luokalle tulevien kanssa.



Jokaisen vanhemman huoli on että lapsi jää yksin ja siksi olen molempien lasten suhteen ollut itse aktiivinen. Olen järjestänyt synttäreitä, olen pyytänyt puistoon, olen pyytänyt HopLopiin jne.



Mutta lapsesi on nyt siis ekalla vai tokalla? Kysy häneltä ketkä olisivat kivoja leikkikavereita ja kehota lastasi pyytämään heitä (yksi kerrallaan) teille leikkimään. Tai vaikka keilaamaan tmv.

on nyt kakkosella. Ekalla luokalla kavereita vielä riitti paljonkin ja opettajan mukaan yksi suosituimpia lapsia luokalla. Oikeastaan vasta tämän vuoden puolella on yksinäisyys todella iskenyt. Joulun tienoilla lapsi vielä suunnitteli ketä kaikkia kutsuisi synttäreille keväällä, mutta nyt ei sitten oikein ole enää ketä kutsua.



ap

koulussa on keinoja, jos niitä halutaan käyttää. Esim ryhmäleikkejä välituntisin.



Mut toinen asia on, että älä siirrä omia pelkojasi ja traumojasi lapseen. Yksinolemisen ei tarvitse olla hirveä suru, jota itketään ja pelätään, se voi olla myös hauskaa ja mukavaa ja antoisaa. Miettikää, mitä kivaa lapsi voi välkällä tehdä itsekseen ja harrastuksessa samoin.

Enpä tiedä, osaanko auttaa. Meillä kanssa vähän sama tilanne; tai ei onneksi enää mutta oli vielä tarhassa ja eskarissa.



Tyttöni on alkuvuodesta 04 syntynyt ja pääsi tarhaan samaan ryhmään silloisen parhaan kaverinsa kanssa. Kaveri niin kuin kaikki muutkin ryhmässä olivat 03 syntyneitä. Kun he aloittivat eskarin, vaihtui tytölläni koko ryhmä ja kaikki tarhakaverit. Hän ei päässyt mukaan oikein kenenkään leikkeihin. Samaan aikaan myös hyvät pihakaverit hylkäsivät. Hänellä ei siis ollut ketään. Voi sitä äidin tuskaa.



Aloimme aktiivisesti kutsua kavereita leikkimään. Yleensä kaikki, joita kutsuimme, tulivat mielellään mutta itse piti olla koko ajan se aktiivinen osapuoli. Harvoin kukaan pyysi tyttöäni kylään. Näin kitkuteltiin pari vuotta kunnes koulu alkoi viime syksynä. Nyt hänellä on kavereita, vaikkei vieläkään sitä parasta kaveria "pesua". Mutta edelleen hän on yleensä se, joka pyytää muita. Entisistä pihakavereista yksi on etsiytynyt uudelleen tyttäreni seuraan mutta häntä tyttöni pitää varalla (ikävää mutta ymmärrettävää).



Se, mitä voit tehdä tyttäresi hyväksi on, että kehut ja kannustat häntä. Sanot, ettei hänessä ole mitään vikaa, muut ei vaan ymmärrä hyvän päälle. Voit yrittää kutsua kavereita teille leikkimään; monilla lapsilla tosin on jo omat kännykät ja sopivat itse kyläilyistään joten 8- vuotiaan kohdalla tuo ei välttämättä enää toimi. Me käytiin myös paljon yhdessä uimassa, elokuvissa ym. Minä myös toimin tuolloin lapseni leikkikaverina Barbie- ja nukkeleikeissä. Eihän se sama asia ole, mutta lohduttaa vähän jos äiti viitsii leikkiä.



Koulussa voisit puhua opettajalle tuosta välituntijutusta, josko hänellä olisi jotain ehdotuksia, ideoita.

välttää siirtämästä omia tuntojani lapseen. Niinä päivinä kun lapsi on ollut kaikki välkät yksin, lapsi on ollut kotona hiljainen ja jotenkin surumielinen ja illalla hiukan itkuinenkin. Hän sanoo ettei kukaan tykkää hänestä eikä kukaan tahdo leikkiä hänen kanssaan. :(



ap

saada uudessa koulussa kavereita, kyselimme, kuka luokkakavereista saattaisi olla kivoin, ja kutsuimme sitten koko tämän luokkakaverin perheen kylään. Kerroin perheen vanhemmille, että toivoisimme lapsellemme heidän lapsestaan kaveria, mutta vain siinä tapauksessa että kaveruus syntyy itsekseen - ketään ei tarvitse usuttaa saati moraalisesti velvoittaa kaveriksi. Kaveruus syntyi ja on kestänyt nyt jo monta monituista vuotta.

keskenään tuttuja tarhan puolelta, omani siis oli uusi, eikä päässyt tyttöjen piiriin...



koulussa meni eri luokalle ihan tarkoituksella,



kavereita on saatu kutsumalla lapsia meille leikkiään, tulevat tutuikis

nyt jo ns bestiskin on : )



eli ap ja muut olkaa ihan itse aktiivisia, kutsukaa lapsia luokalta ja harrastuksista teille leikkimään.



ja eskarissa jo alettava toi kavereiden etsiminen . ainakin meillä eskari ryhmät laitettiin suoraan luokaksi , siinä on vaikeeta mään, kun kaikki ovat jo ns pariutuneet,

eli jää helposti kolmanneksi pyöräksi, joka kelpaa vaan kun se bestis joltain on pois : (

Laaseni tuli uutena kouluun ekalle luokalle ja opettaja auttoi häntä saamaan kavereita.

Jotkut eivät kyllä suostuneet olemaan lapseni kanssa.

Nyt pojalla on kavereita, mutta on joutunut olemaan aktiivinen, kun kaikki muut tunsivat jo toisensa.

Itse olin myös aina yksinäinen lapsena ja tyttäremme on perinyt saman. Olemme vaan jotenkin "outolintuja", sellaisia joista ihmiset eivät vaistomaisesti pidä. Molemmat olemme myös olleet erittäin kiusattuja.



En tiedä, jos on kyse tällaisesta, aikuiset voisivat asialle oikein mitään tehdä. Toki voi laittaa "väkisin" yhteen ja kyllähän eskareissa ja kouluissa niin tehdäänkin muttei se saa toisia lapsia tykkäämään "outolinnusta" eikä vapaaehtoisesti olemaan sen kanssa.



Itse en kuiteknaan ota tuota asiaa niin raskaasti, koska omassa elämässäni syrjintä ja kiusaaminen ovat lopulta olleet erittäin suuri vahvuus, vaikka ne aikoinaan toki sattuivatkin kovasti. Löysin oman voimani ja sen että olenkin enemmän introvertti, sellainen joka ei tarvitse niitä muita, varsin nuorena jo. Toivon että tyttärelleni käy samoin, ja uskonkin että käy.

Mulla on kolmasluokkalainen tytär ja ihan tässä kuukauden-parin sisällä hänen luokallaan on tapahtunut radikaali "pariutuminen" eli tytöt ovat klikkiytyneet bestis-pareiksi ja kaikki puheet on bestis sitä ja bestis tätä.



Minun tyttöni on se, joka jäi yli kun tyttöjä ei ollut parillinen määrä. Tänään olivat tehneet koulussa ystävänpäiväkortteja, muut olivat kaikki tehneet bestiksilleen pareittain ja oma tyttäreni oli sitten tehnyt yhdelle tytöistä mutta ei siis ollut saanut yhtään.



Tähän asti ystävyysasiat ovat sujuneet oikein hienosti, eskarista asti olleet isommalla ja vaihtelevalla porukalla milloin missäkin ja nyt on käynyt melkeinpä salaa näin.



Itkettää oman lapsen puolesta. Onneksi hänellä on kiva harrastus ja siellä kavereita, samoin pihapiiristä löytyy yksi leikkikaveri.



Mutta välitunnit koulussa joutuu joskus olemaan yksin kun ei pääse mihinkään mukaan koska kaikki ovat kaksittain.



Toisaalta itselläni ei koskaan ole ollut ns. bestistä, joskus sitä kaipasinkin, mutta näin aikuisenakaan ei ole sellaista. Toivon että tyttärestäni ei tule yhtä yksinäistä ja ahdistunutta kuin minusta. Omassa lapsuudessani jouduin muuttamaan paljon ja se esti tehokkaasti pitkät ystävyyssuhteet. Ainakin me pysymme tässä kodissa ikuisesti, joten sitä vahinkoa en lapselleni tee.

tosiaan on ystävänpäivä ja lapseni sai kaksi korttia kun viime vuonna niitä tuli "kaikilta".



ap

saaneet yhtään korttia...

Mun pojan eskarissa kun tekivät yp-kortit, ne jaettiin summamutikassa niin, että jokainen sai yhden. Opettaja myös hajoitti lempeästi klikkejä, ja kaikki leikkivät kaikkien kanssa. Lapsi on nyt tokalla ja opettaja on aika samanhenkinen. En ymmärrä, ettei opettaja puutu klikkiytymiseen mitenkään. Kouluajan käytökseen voi opettaja vaikuttaa. Meillä lapsina katsottiin kaikki kiusaamistapauksetkin läpi sormien, mutta luulisi meiningin olevan nykyisin suorapuheisempi.

mitä oikein on tapahtunut tämän vuoden puolella, jos vielä ennen joulua ystäviä oli. Onkohan joku luokan johtajatyttö ottanut jostain nokkiinsa ja päättänyt, ettei lapsesi kanssa enää saa olla? Älä lamaannu, vaikka tilanne kurja onkin vaan tartu toimeen.