Lue keskustelun säännöt.
Kuuluuko naisen hoitaa jotakuta koko elämän ajan?
13.02.2012 |
Olen miettinyt paljon näitä palstan keskusteluja ja ahdistunutkin vähän siitä näkökulmasta, että tuntuu, että naisen kuuluisi ensin hoitaa omat lapsensa mahdollisimman pitkälle itse, sen jälkeen olla lapsenlapsiaan aktiivisesti hoitava isoäiti ja sitten ehkä vielä puolisonsa omaishoitaja. Siis yhtä hoitamista koko elämä?
Siis kyllä itseänikin välillä harmittaa, että isovanhemmat eivät ole hoitoavuksi, mutta toisaalta mietin, että onhan heillä jo rankka lastenhoitovastuu takana omien lapsiensa kohdalla.
Itse tykkään olla omien lasten kanssa, MUTTA olen hyvin älyllisesti suuntautunut ja fyysisesti heikko ja hieman vammainenkin, joten mun on vaikea kuvitella, että pystyisin vanhana supersuorituksiin lastenlasten tai oman mieheni hoitajana. Taaperovaihe oli mun mielestä omien lastenkin kanssa todella raskas. Siis toki haluaisin olla lastenlasten kanssa, mutta välillä kauhistuttaa se, että jos hyvä isovanhemmuus vaatii jatkuvaa, fyysisesti rankkaa hoitoapua.
Ymmärtääköhän kukaan mitä ajan takaa?
Kommentit (3)
vaadi fyysisesti rankkaa lastenlasten hoitamista. Hyvä isovanhemmuus vaatii aitoa kiinnostusta lastenlapsista ja halua viettää aikaa heidän kanssaan.
Onhan paljon isovanhempia jotka ovat sen verran sairaita, vanhoja, muuten vaan väsyneitä ettei heiltä voi odottaa mitään fyysistä suorittamista isovanhemmuuden saralla.
Riittää että on kiinnostunut ja välittää. Jos aidosti välittää, haluaa luonnollisesti olla apuna sen minkä kykenee. Ei siis enempää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
omien lasteni hoitamista raskaaksi, vaikka se sitä oli kun olivat pieniä ja sairastivat paljon ja itsekin taisin olla masentunut. En myöskään suostunut mieheni hoitajaksi mistä hän katkeroitui- ehkä hän luuli että olen äidin jatke. En suostu myöskään omien vanhempieni passaajaksi, autan kyllä minkä voin. Ehdottomasti haluan osallistua tulevien (toivottavasti!!!) lastenlasten hoitamiseen. Mä koen ettei mun kuulu passata aikuisia mutta lasten hoitaminen tuntuu hyvältä ja oikealta vaikka olisi raskastakin. ja elämäntilanteesta riippumatta, olen koko ajan tehnyt joitakin itsekkäitä valintoja niin etten ole uupunut vaan olen pitänyt kiinni myös omasta jaksamisesta ja elämän mielekkyydestä. Sulla on eri juttu jos voimasi ovat huomattavan rajalliset- sen ymmärtää hyvin. Itse nautin auttamisesta, en uhraa enempää kuin mulla on antaa. Mulla jäi viimeinen vauva tekemättä, joten se kaipaus on jo odottamassa tulevia lapsenlapsia..heidän edessään en säästele jos vain heitä saan ja saan hoitaa. samoin on kyllä tehnyt äitini., että ehkä asenne periytyy.
Ei kai kukaan oleta että fyysisesti heikompi jaksaisi saman verran kuin joku häntä vahvempi? Eikä kukaan oikeastaan odota keneltäkään varsinaisesti tai virallisesti mitään, joten en ymmärrä ajatusta siitä että jotenkin "kuuluisi" tehdä niin tai näin. Kukapa sen päättäisi oikeasti, mitä "kuuluisi" tehdä? Naapurin täti? Anoppi? Työkaveri? Kaupan kassa?