Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Adhd- tai as-nuorten vanhemmat - käykö lapsenne vertaistukiryhmissä?

Vierailija
18.10.2011 |

Tarkoitan siis vapaaehtoisesti, kuntoutuksen tai terapian ulkopuolella? Lukeeko erityisyyteensä liittyvää kirjallisuutta?



Kun sanotaan, että tiedonhankinta on tärkeimpiä selviytymiskeinoja ja toisaalta ainakin meidän teini suorastaan kieltäytyy tiedosta, vaikka sitä tyrkyttäisi. Ei halua lukea mitään. Ei halua osallistua mihinkään. Ei ylipäänsä halua, että koko asiasta puhutaan tai viitataan - hän ei halua, että sitä olisi olemassakaan. Hän ei halua myöskään lääkettä.



Vertaistuen osalta ymmärrän asian. Ne ryhmät on niin ankeita, etten minäkään niissä ole halunnut käydä. Mut täytyyhän hänen tietää, mitä erityispiirteitä hänessä on ja miten niiden kanssa tulisi toimeen. Hän on kyllä käynyt vuosien neuropsykologisen kuntoutuksen, jossa noita pohdittiin, mutta se oli jo alakouluiässä, joten ihan toiset asiat ois ajankohtaisia nyt...

Kommentit (9)

Vierailija
1/9 |
18.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

sanasen, vaikka minun as-lapseni onkin vasta kolmasluokkalainen lapsi?



Minusta tuossa on lapsella eri aikakausina erilaisia tapoja käsitellä asiaa. Jossain ikävaiheessa on vastaanottavainen ja halukas miettimään asioita, toisina taas ei. Meillä esimerkiksi lapsi sai dg:n jo alle neljävuotiaana, mutta vasta vuosi sitten (8-vuotiaana) alkoi itse jutella assiudestaan ja luki kanssani autismi- ja aspergerliiton opasta Toimintarajoite - miten se vaikuttaa elämääsi?



Minä vähän mutuna luulen, että se, miten paljon lapsi kunakin aikakautena haluaa käsitellä erilaisuuttaan riippuu paljon siitä, mitkä hänen henkiset voimavaransa ovat muuten sillä hetkellä. Jos kaikki energia menee selviämiseen koulussa ja itsetunnon varjelemiseen teini-iän myrskyissä, voi olla, ettei kauheasti välitä assosioitua erityisnuoreksi ja tietyn sairausryhmän edustajaksi.



Kannattaisikohan siis hommata vaan kotiin tarjolle alan kirjallisuutta ja antaa lapsen tutustua niihin sitten, kun jaksaa ja haluaa?



Vierailija
2/9 |
19.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä 9v ADHD-lapsi. Emme ole edes kertoneet diagnoosin nimeä eikä aiottakkaan. On leimaava ja täten vaikuttaisi lapsen identiteettiin.

Juuri olin lasten-ja nuorten psyk.polilla ja ovat samaa mieltä asiasta. Kertoivat että heillä hoidossa teinejä joilla suuria vaikeuksia koska luokittelevat itseään diagnoosin alle ja miettivät erilaisuuttaan.

Hoitava taho ei ole kertonut diagnoosia lapselle, ei toimintaterapia, ei opettaja, ei sukulaiset eikä me. Lapsen kavereiden vanhemmat eivät myöskään ole tietoisia diagnoosista.

Lapsella ollut lääke käytössä jo yli 3vuotta. On nimeltään keskittymislääke ja otetaan että koulussa saa tehtyä tehtävät. Se riittää. Näin ollen ei taida vielä moneen vuoteen saada tietoon diagnoosiaan koska ei osaa yhdistää asioita.



Vertaistukiryhmät hyviä aikuisille tai vanhemmille lapsille joille sosiaaliset kontaksit ja kaverisuhteet pahalla tolalla, saavat ehkä sieltä kavereita ja ymmärrystä. Jos kaverisuhteet kunnossa mitään vertaistukiryhmää ei tarvita.



Miksi ihmeessä olette kertoneet jo noin pienille lapsille ongelmistaan ja diagnooseistaan? Kuka ihme tuommoista teille on ehdottanut?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/9 |
19.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

miksi häntä tutkitaan, mitä tutkimuksissa on saatu selville ja miten sitä hoidetaan. Lapselle kerrottiin siis jo tutkimusten aikana, mitä tutkitaan, loppupalaverissa, mitä on saatu selville. Kertojana oli lastenpsykiatri, joka puhetta palavereissa johti.



Ensinnäkin, kyllähän lapsi tietää, että hänellä on ongelmia. Ellei siis ole suorastaan kehitysvammainen, lapsi tietää, että hän kauheasti yrittää käyttäytyä niin että opellekin kelpaa, mutta ikinä ei kuitenkaan onnistu. Hän ihmettelee, miksi, ja jollei hänelle kerrota totuutta, hän kuvittelee olevansa vaan huono.



Toinen syy on hoidollinen. Tieto omasta erityispiirteestä on tärkeä osa kuntoutumista ja sen kanssa selviämistä. Diagnoosin jälkeen meidän lapsi on käynyt kuntoutuksessa, jossa on opeteltu tiedostamaan, miten adhd ja asperger hänen elämäänsä vaikuttaa ja miten hän voi tätä vaikutusta kontrolloida. Kuntoutus on ollut ERITTÄIN hyödyllistä, sitä on todella ollut suuri apu koulunkäyntiin ja sen ansiosta meillä on selvitty ilman lääkkeitä - mutta en kyllä käsitä, miten sitä olisi voitu edes yrittää kertomatta lapselle, mikä hänellä on.



Mielestäni - ja myös lastenpsykan mielestä diagnoosin salaaminen lapselta johtaa pikemminkin häpeäntunteeseen: ensin siksi, että lapsi tietää, että hänessä on jotain outoa, mutta kaikki kiertelevät asiaa kuin kissa kuumaa puuroa, siitä tulee tabu, josta ei voi puhua. Sitten kun oikea diagnoosi paljastuu, lapsi jo valmiiksi kokee, että se on jotain hävettävää ja peiteltävää ja ennen kaikkea "vikaa" pikemminkin kuin ominaisuus, jonka kanssa voi elää. Juuri salailu tekee diagnoosista leimaavan ja identiteettiä muokkaavan: ethän salaisi lapselta esimerkiksi hänen diabetestaankaan, miksi sitten tämä on eri asia?

Vierailija
4/9 |
19.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

ADHD on yhteiskunnassamme kirosana. Sillä leimataan kaikki häiriköt sekä huonosti käyttäytyvät vaikka he eivät ADHD-ihmisiä olisikaan. Etkö tosiaan ymmärrä että ADHD on haukkumasana?



Miten lastasi auttaa tietää diagnoosin nimi?



Olemme saaneet siis täysin erilaista tietoa lasten psykitriselta. Meillä hoitopaikkana HUS. Onpa kummallista.



Palaverissa lapselle puhuttiin nopeasta aavistus-sormesta joka arvaa ennekuin tietää kysymystä, samoin puhuttiin kielikuvilla "muurahaisia takapuolessa" jne.



Kuten sanottu, olen kanssasi täysin eri mieltä.



Asiat ihan oikeasti pitää kertoa ikätasoa vastaavasti ihan jokaisessa asiassa, ei vaan diagnooseissa.



Surullista että lapsenne opettaja ei ole ajantasalla vaan hänelle lapsen toiminta ei ole kelpaavaa. Se myös leimaa lasta ja muodostuu identiteetiksi.



Eikö asiasta kerro juuri se, että lapsi ei halua puhua koko asiasta ja unohtaa sen? Ei silloin asiaa ole hyväksytty ja ymmärretty vaan kokee olevansa huonompi? Hänhän itse salaa diagnoosiaan.



Ihan mielenkiinnosta kuuntelisin muidenkin erityislasten vanhempien mielipiteitä asiasta.



Meillä muuten lapsi luokkansa parhaimpia ja käytöskin kiitettävä. Lääkkeen ansiota. Eli ei leimaannu muutenkaan koulussa eikä kaveripiirissä. Ilman lääkitystä vaikeuksia on jokapaikassa.

Vierailija
5/9 |
19.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

etten voisi kuvitellakaan jättäväni kertomatta! Hän on kokoajan keskuteluissa mukava tasavertaisena, emme puhu hänen "ylitseen". Diagnoosin hän sai 9-vuotiaana.



Olen kannustanut häntä kertomaan asiasta julkisesti, mutta siihen hän ei ole valmis, eikä siihen häntä vaaditakaan. Juuri siksi että adhd ON haukkumasana. Tosin niin on rillipääkin, eikä kai kukaan salaa silmälaseja lapselta? Lapset nyt ovat pöllöjä, ja haukkuvat kaikesta.



Erilaisuuden hyväksyminen lähtee siitä että hyväksyy itsensä, ja se vaatii vuosien työtä. Minkä viestin te vanhemmat annatte lapsellenne, kun hän saa tietää että olette tienneet diagnoosista jo vuosia? Taidatte aliarvioida lapsenne! Se miten kotona suhtaudutaan, se vaikuttaa paljon. Salailu saa sen tuntumaan entistä pahemmalta!



Varmasti tieto kirpaisee, mutta mitä nuorempana diagnoosista saa tietää, sitä vähemmän se kirpaisee. Meille kaikki ammattilaiset ovat sanoneet että koulussa tulisi kertoa julkisesti, mutta kunnioitamme lapsen toivetta. Hyväksyköön ensin itse adhd:nsa, sitten mietitään julkistamista.

Vierailija
6/9 |
19.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ikävää, että pidät lastasi noin tyhmänä. Kyllä hän on pienestä alkaen tiennyt erilaisuutensa suhteessa muihin. Tutkimukset ovat pelottavia lapselle, jos ei tiedä syytä. Kyllä lapsi kyselee miksi rampataan lekurissa jne ja miksi otetaan lääkettä vai oletko selittänyt sen vitamiiniksi...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/9 |
19.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä 9v ADHD-lapsi. Emme ole edes kertoneet diagnoosin nimeä eikä aiottakkaan. On leimaava ja täten vaikuttaisi lapsen identiteettiin. Juuri olin lasten-ja nuorten psyk.polilla ja ovat samaa mieltä asiasta. Kertoivat että heillä hoidossa teinejä joilla suuria vaikeuksia koska luokittelevat itseään diagnoosin alle ja miettivät erilaisuuttaan. Hoitava taho ei ole kertonut diagnoosia lapselle, ei toimintaterapia, ei opettaja, ei sukulaiset eikä me. Lapsen kavereiden vanhemmat eivät myöskään ole tietoisia diagnoosista. Lapsella ollut lääke käytössä jo yli 3vuotta. On nimeltään keskittymislääke ja otetaan että koulussa saa tehtyä tehtävät. Se riittää. Näin ollen ei taida vielä moneen vuoteen saada tietoon diagnoosiaan koska ei osaa yhdistää asioita. Vertaistukiryhmät hyviä aikuisille tai vanhemmille lapsille joille sosiaaliset kontaksit ja kaverisuhteet pahalla tolalla, saavat ehkä sieltä kavereita ja ymmärrystä. Jos kaverisuhteet kunnossa mitään vertaistukiryhmää ei tarvita. Miksi ihmeessä olette kertoneet jo noin pienille lapsille ongelmistaan ja diagnooseistaan? Kuka ihme tuommoista teille on ehdottanut?


Ja ainakin meille on nimenomaan suositeltu, että lapselle rehellisesti kerrotaan, miksi hän käy terapioissa ja miksi hän on erityisluokalla jne.

Minusta on aika outo ajatuskin, että ei kerrottaisi!

Lapsellehan voi päinvastoin olla hyvinkin helpotus huomata, että hän ei vaan ole "epämääräisesti" friikki ja outo, vaan että hänellä on selkeä sairaus (juu, useimmat assit eivät puhu sairaudesta, vaan ominaisuudesta tai häiriöstä, minä sen sijaan sairaudesta), joka on aika yleinen ja joka sisältää myös HYVIÄ puolia.

Sitä paitsi, ainakin meidän assi on aika syvästi asperger, ei mitenkään uppoa ns. normaalikategoriaan. Hänhän sai diagnoosinkin epätavallisen aikaisin, kun yleensä as-dg annetaan vasta eskari-ikäiselle/koululaiselle.

Hän on nyttemmin ihan mielellään perehtynyt siihen, millaisesta asiasta on kyse ja miten se vaikuttaa ja millä konsteilla tilanteita voi helpottaa.

Ei siis ole kyse pelkästään ongelman nimeämisestä, vaan myös apukeinojen tarjoamisesta.

Ja sitä paitsi.... minusta lasta leimaa hitosti enemmän se, jos häntä pidetään vaikkapa häirikkönä kuin se, että hänellä olisi adhd-diagnoosi. Siksi oudoksun teidän linjaanne.

-2-

Vierailija
8/9 |
19.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eli ei ole häirikkö leimaa kun ei ole sellainen. Ja on ihan normaaliluokalla että siinäkään ei koe olevansa erilainen.

Pelkästään jo erityisluokalla olevilla on jo muiden oppilaiden puolelta leima sekä muiden vanhempien taholta.

Maailma ei ole niin ruusuinen että kaikki hyväksyisivät toisensa ja erilaisuuden.



Mutta kuten sanottu, vertaistukiryhmät jne varmasti ok jos siis lapsella kaverisuhdevaikeuksia ja on jo syrjitty/erilainen.



Diagnoosin kertomatta jättäminen ei edelleenkään ole meidän oma keksintö, kerroin jo että meidän kohdallamme hoitava taho ei ole kertomisen kannalla.



Kerroin jo että lapsi saa keskittymislääkkeen jotta saa koulutehtävät tehtyä. Sen hän tietää.



Meillä lapsi oli 5v kun oli tutkimukset, eli pieni.



Minä en pidä ADHD:ta sairautena. Meillä myös miehellä ADHD eli ollaan hyvin tuttuja asian kanssa ja ei niitä ominaisuuksia meillä salailla. Yhdessä nauravat kun törmäilevät ja aina sattuu ja tapahtuu.



Minulle tärkeää että lapsi samaistuu normaaleihin lasiin eikä sairaisiin. Ja kuten sanoin, lapsi pärjää oikein hyvin terveitten parissa yhtenä heistä, ei erilaisena.



Aika kummaa myös et luokalle pitäisi kertoa sekä muualle. Kerrotteko kaikki muutkin lapsen asiat pitkin kylää? Tai omanne?



Näin me ihmiset olemme erilaisia.



Toivon että tavallanne lapsi varttuu hyvällä itsetunnolla varustetuksi ihmiseksi kuitenkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/9 |
19.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

niin häiläri. Tai jokin muu. Ei teilläkään nyt IHAN turhaan diagnoosia ole annettu tai vahvoja lääkkeitä lapselle syötetä!

Diagnoosin KERTOMINEN ei meilläkään ole oma keksintö.

Ja meillä on aina korostettu sitä, että dg on vain pieni osa lasta, ja siihen liittyy monia erityistaitoja, jotka ovat normaalilapsilla hyvin harvinaisia. Meillä lapsella ne ovat huimasti ikätasoa edellä oleva avaruudellinen hahmotus, matematiikka ja muisti.



-2-

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kahdeksan kaksi