Päiväunet pakkasessa-nyt se on todistettu
Vauvaa nukuttaa hyvin pakkasessa
.Vauvat nukkuvat jopa kolme kertaa pitemmät päiväunet ulkona talvisäässä kuin sisällä, selviää Ttm Marjo Tourulan väitöstutkimuksesta.
Äidit kuvasivat lapsen unen laadun olevan parempaa ja heidän nukahtavan nopeammin ulkona, mikä edisti myös arjen sujuvuutta ja perheen hyvinvointia.
Tutkimustilanteissa talvinen sää vaihteli auringonpaisteesta kovaan lumipyryyn ja lämpötila muutamista lämpöasteista lähes -30 °C:een pakkaseen.
Parhaiten lapsille löytyi sopiva vaatetus -5 °C:een pakkasella, johon myös äitiyspakkauksen vaatetus ja vaunut antoivat optimaalisen suojan.
Jäähtyminen herättää
Ilman kylmetessä lapsen ihon jäähtymisnopeus kasvoi. Kylmässä ympäristössä elimistö vähentää lämmönluovutusta ihon ja ääreisosien verenkiertoa supistamalla, joka näkyi tutkimuksessa lasten käsien ja jalkojen lämpötilan laskuna. Lapset reagoivat jäähtymiseen heräämällä.
– Kuitenkin aistimiskynnyksen alittava hyvin hidas jäähtyminen ei aiheuttanut heräämistä, jolloin myös yli kolme tuntia ulkona nukkuneilla lapsilla esiintyi ääreisosien lievää jäähtymistä.
Lasten ulkona nukuttamista ei ole aikaisemmin tutkittu. Tourulan mukaan pienten lasten vanhemmat voivat hyödyntää tutkimustuloksia lasten ulkouniin liittyvissä kysymyksissään sekä terveydenhuollon ammattilaiset ohjeistustensa perustana.