Tunnetteko yhtään työtöntä mutta onnellsta
ihmistä? Kuinka pitkälle työ mielestäsi määrittää ihmistä ja hänen onneaan ja tyytyväisyyttään? Onko työttömällä mielestäsi lupa olla onnellinen?
Kommentit (20)
Mutta. Käsityksesi työttömyydestä. on kummallinen. Minä olen virallisesti työtön, koska olen työttömänä ammatissa, jossa ns. työsuhteisia töitä, joitten mukaan työllistyminen määritellään, ei juuri ole. Silti teen "töitä" koko ajan.
Mutten suinkaan toimeton! Ehei, juoksutan erityislasta lääkärillä ja toimintaterapiassa, käyn itse mielenterveystoimistossa keskustelemassa, harrastan lukuryhmässä käymistä kerran viikossa, hoidan kotityöt jne.
työttömällä tarkoitin ihmistä, jolla ei ole ansiotyötä, oli se sitten työsuhteista tai virkaa tms. Työtä toki on jossakin mielessä ihan kaikilla, kuten kotityöt...mutta mikä oli pointtisi? Itse tunnen ihmisiä, joilla ei ole varsinaista ansiotyötä, mutta joilla on kuitenkin paljon mielekästä tekemistä ja kiinnostusta asioihin, eivätkä siis ole lamaantuneet tai masentuneet työttömyydestään. Heistä ei kuitenkaan kukaan ole pitkäaikaistyötön, joten en tiedä miten vuosikausia työelämän ulkopuolella oleminen vaikuttaa...Näin sivusta, mutta läheltä seuranneena näyttää siltä, että heidän elämänlaatunsa ei ole pahemmin huonontunut vaikka ovat vailla ansiotyötä. AP
mutta hänellä on mies, joka elättää.
Ei se työ määritä ihmistä vaan se, että ei ole rahaa elämän perusasioihin. Enkä tarkoita ulkomaanmatkoja tai isoa taloa, vaan perusturvallisuuden tunnetta ja normaaleja, turvallisia asuinolosuhteita.
tuntemillani on eli että elämän perusturvallisuus ei ole järkkynyt, asuntoasiat kunnossa, raha riittää kunnon ruokaan ja vaatteisiin, eivät ole siis joutuneet luopumaan mistään tärkeästä, vaikka eivät myoskään mitään luksusta hanki. Täytyy todeta vaan, että vaikuttavat hyvinkin tyytyväisiltä ja tasapainoisilta, vaikka ovat työttöminä, eivät anna edes ulkoisten paineiden eli ihmisten ihmettelyjen ja neuvojen ja pähkäilyjenkään vaikuttaa itseensä. AP
Haluan töihin tulevaisuudessa, sanotaan viimeistään ensi vuoden aikana. Mutta nyt otan kaiken irti tästä ajasta. Ei ole mitään kiirettä eikä stressaavia minuuttiaikatauluja yms. On aikaa läheisille ja oleiluun...Ja luja usko siihen että kaikki järjestyy ilman suurta murehtimista. On myös talousasiat ihan ok, joten se tämän mahdollistaakin! Onneksi olen osannut olla säästäväinen ja tehdä aina hyvää ja edullista kotiruokaa. Mistään todella tärkeästä ei ole tarvinnut tinkiä!
Opiskelen työmarkkinatuella, harrastan, saan olla paljon kotona, pidän juuri sellaista päivärytmiä kun minulle sopii. Kohta jään äitiyslomalle. Elämä on ihanaa.
Joskus sitten valmistun työllistävään ammattiin mutta siihen asti aion nauttia näin.
Tai voi toki jonkun kait tehdäkin, mutta mitä se kertoo ihmisen arvoista, se onkin sitten toinen asia. Tiedån ihmisiä, jotka ovat sairastuneet työstään, että siinä mielessä on hyvä havahtua siihen, että onnelliseen elämään tarvitaan paljon muutakin kuin vaan työtä. Luulenpa, että onnellisuuteen tarvitaan tunne omasta tarpeellisuudesta jollekin toiselle, se voi toteutua muutoinkin kuin vain työssä. Lisäksi moni haluaa että voi tehdä jotakin millä on todella jotakin merkitystä.
varsinaisesti se onnettomuuden syy, enemmänkin se ettei ole niitä ihmiskontakteja, eli työyhteisöä mihin kuulua. Varsinkin yksinäisillä ihmisillä, siis sinkuilla hienommin sanottuna, voi olla aika onnetonta kun ei ole varaa paljon mitään harrastaa. Köyhyyskin on puolison kanssa helpompi kestää.
Ihmissuhteet on kaiken perusta.
Ja se että jos on vuosia, tai kymmeniä vuosia joskus ollut töissä, on sitä varallisuutta ehtinyt kertyä, ja kun joutuu pois töistä on hyvä ansiosidonnainen korvaus, toisin kuin sellaisilta jotka ovat valmistuneet kortistoon ja tehneet vain pätkätöitä ja paskahommia.
Kyllä se vuosien varrella alkaa vähän tympiä kun joka paikassa kysellään ammattia ja työpaikkaa, ja aina joutuu ruksimaan ruutuun että työtön tai vastaamaan että en ole juuri nyt missään.
Eipä tarvi firman pikkujoulujakaan murehtia.
Tunnen työttömi ei niin onnellisia ja onnellisia ihmisiä. Jokaisella on omat haasteensa, työn omaavana ja työttömänä, mitkä vaikuttavat onnellisuuteen, siihen mikä kokee omassa elämässään arvokkaaksi.
Toiset valitsevat työttömyytensä itse, toiset eivät.
Arvostetuksi tuleminen ja onnellisuus on toivottavasti kiinni muusta kuin työllisyydestä. Tosin tunteeni on se, että työttömänä eläminen varsinkin jos perheessä ei ole ketään työssäkäyväää, on liian haastavaa. Ja näin en todellakaan toivoisi olevan!
ihmistä? Kuinka pitkälle työ mielestäsi määrittää ihmistä ja hänen onneaan ja tyytyväisyyttään? Onko työttömällä mielestäsi lupa olla onnellinen?
Minun elämässäni on paljon muutakin sisältöä kuin työ. Kieltämättä onneni aina hieman hälvenee siinä vaiheessa, kun saan työttömyyskorvauslapun, jossa 500:sta ansiosidonnaisesta päivästä on käytetty jo 470.
Huono työpaikka voi kyllä tehdä ihmisen enemmän onnettomaksi kuin onnelliseksi. Kyllä, on minulla kokemusta työpaikoistakin, ja onneksi ovat olleet enimmäkseen hyviä.
Sitä on vaikea käsittää, että yhteiskunta on minunkin kouluttamiseen tärvännyt satoja tuhansia euroja, mutta ei millään tavalla katso tarpeelliseksi työpanostani hyödyntää.
Paiskisin töitä, jos niitä olisi, vaikka suoraan sanoen paskamaisia ovat monet työpaikat - ainakin ne jossa itse olen ollut! Joten ei tommosten voi antaa määrittää itseään! Ja johtajat = ??? Mitä ihmeen porukkaa.
Ei tuo onko töitä vai ei oikeastaan vaikuta onnellisuuteen. Se taas, että onko rahaa vai ei vaikuttaa. Ilman rahaa on kamalan masentavaa elää. Pelkkää hengissä pysymistä! Aiheuttaa monelle masennuksen aika varmasti.
Oletko lääkäri ehkä??? Ja ilman työtä = ????
Miksi sinua ei huolita, kerro!
ihmettelee, että tosiaankin yhteiskunta on minunkin opiskelujani tukenut aika lailla, maisteriksi valmistuin. Mutta nyt minulla ei ole sitten mitään käyttöä. Onneksi itse keksin itselleni paljonkin tekemistä, mutta kyllähän sitä mielellään hyödyntäisi tätä kallista opintohistoriaansa. Mutta onpahan nyt sitten aikaa lukemiseen, jota voisin tehdä vaikka aamusta iltaan.
olin työttömänä onnellinen. Elämä kun yleisesti ottaen oli aika mukavaa. Myös moni tuntemani työssä käyvä on onnellinen, mutta ei suinkaan sen vuoksi, että heillä on työ. Moni työssä käyvä on myös onneton. Tunnen myös yhden työttömän, joka on onneton. Hän on onneton eron vuoksi, ei työttömyyden.
Olen myös korkeasti koulutettu ja keksin aina tekemistä. Ainoa, mikä huolettaa, on rahatilanne. Muutoin haluan elää vapaana tehden freelancerina töitä sen verran, että on katto pään päällä ja riittävästi terveellistä ja monipuolista ruokaa.
oli viedä terveyteni, se vei aivan liian paljon parhainta aikaani olla iltaisin ja viikonloppuisin perheeni kanssa. Taloudellisestikaan se ei oikestaan antanut riittävästi, minulla oli kuluja niin paljon työssä käymisestä johtuen, että nyt saan ansiosidonnaista niin hyvin, että vähine menoineen kattaa kaiken mitä tarviikin. Ja mikä pahinta, olin työhöni ihan hemmetin kyllästynyt, en nähnyt siinä oikeastaan mitään merkityksellistä. Se ei oikein antanut mitään, mutta paljon se oli viedä. Kyllä kannattaa miettiä, millä summalla ja mille tarkoitukselle myy omaa kallisarvoista aikaansa, jota kuitenkin on vaan tämän yhden elämän verran.
kun mä uskalsin lähteä mun huonosta työstä. Ei kannata uhrata itteään työlle. Jostain luin hiljattain että ihminen ei sure kuolinvuoteellaan työhön liittyviä asioita, vaan ihmissuhteisiin liittyviä. Esimerkkinä jutussa oli että usein surraan kun ei koskaan ollut riittävästi aikaa omille läheisille kun piti vaan painaa duunia. Mä haluan nyt muistaa tän aina. Mä olen nyt niin läsnä kuin ikinä voi, eikä millään muulla ole lopultakaan paljoakaan merkitystä.
Jokaisen suurin epäonni on omasta mielestään se, että työtä ei ole. Siitä seuraa kaikenlaista epämukavaa, joka aiheuttaa onnettomuutta.
Mut tästä nyt ei tietenkään pidä tehdä sitä johtopäätöstä, että jokainen työssäkäyvä olisi onnellinen tai että jokainen työtön olisi onneton.