Lue keskustelun säännöt.
Älkää ikinä, ikinä, ikinä hankkiko lapsia ei-standardi-iässä!
23.11.2011 |
Minä sain lapset 20-, 21- ja 23-vuotiaana. Lapset syntyivät toivottuina, avioliitossa, rakastettuina, ei vahinkoina jne. Miehellä virka, oli omistusasunto, minulla opiskelupaikka korkeakouluun. Omaa opintotilannetta ja ikää lukuunottamatta siis hyvin tyypillinen elämäntilanne saada lapsia.
No, kukaan ystävistäni ei tietenkään edes kuvitellut hankkivansa lapsia silloin, kun minä. Mutta nyt, kun olen 30v, häitä ja lapsia ilmestyy lähipiiriin kuin sieniä sateella. Ihan tajutonta, miten kaikki tekevät oppikirjan mukaisesti - ei mitään hajontaa.
Minä en saanut mitään vertaistukea ystäviltäni, olin aivan eri elämäntilanteessa. Ja nyt he kaikki ovat klimppiytyneet keskenään, koska kaikki ovat samassa elämäntilanteessa keskenään. Ja minä menin opiskelemaan.
Tämän kun olisin tiennyt, olisin kiltisti ensin opiskellut ja hankkinut lapsia vasta standardi-iässä nyt. Olisi seuraa ja puheenaiheita, vertaistukea.
Nyt pienten vauvojen samanikäiset äidit tuntuvat lapsellisilta, yksinkertaisilta, ajatuksiltaan mustavalkoisilta, kun elämä pyörii kakan värin ympärillä.
Aargh.
Kommentit (23)
ja olen edelleen kaveripiirini ainoa jolla on lapsia. Sitten on näitä minua nuorempia joilla on lapsia ja joiden kanssa pyrin olemaan "lapsi" tekemisissä.
Mieheni puolestaan on alle standardi iän paljonkin ja myös hän on kaveripiirissään ainoa jolla on lapsia.
Ollaan kai poikkeuksia jotka vahvistaa säännön =)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja olen edelleen kaveripiirini ainoa jolla on lapsia. Sitten on näitä minua nuorempia joilla on lapsia ja joiden kanssa pyrin olemaan "lapsi" tekemisissä.
Mieheni puolestaan on alle standardi iän paljonkin ja myös hän on kaveripiirissään ainoa jolla on lapsia.
Ollaan kai poikkeuksia jotka vahvistaa säännön =)
Kun olin 29v, kenelläkään ei ollut lapsia, 31-vuotiaana lähipiirissä oli jo 15 lasta :D
ja olen edelleen kaveripiirini ainoa jolla on lapsia. Sitten on näitä minua nuorempia joilla on lapsia ja joiden kanssa pyrin olemaan "lapsi" tekemisissä.
Mieheni puolestaan on alle standardi iän paljonkin ja myös hän on kaveripiirissään ainoa jolla on lapsia.
Ollaan kai poikkeuksia jotka vahvistaa säännön =)
En minä kokenut noin. Minusta on vain mukavaa katsella toisten vauvoja, kun omat ovat jo isoja...
ja olen edelleen kaveripiirini ainoa jolla on lapsia. Sitten on näitä minua nuorempia joilla on lapsia ja joiden kanssa pyrin olemaan "lapsi" tekemisissä.
Mieheni puolestaan on alle standardi iän paljonkin ja myös hän on kaveripiirissään ainoa jolla on lapsia.
Ollaan kai poikkeuksia jotka vahvistaa säännön =)
En minä kokenut noin. Minusta on vain mukavaa katsella toisten vauvoja, kun omat ovat jo isoja...
Kunhan kerroin miten meillä on mennyt, yleisistä oletuksista huolimatta. Jokanen saa lapsensa kun parhaaksi katsoo.
Ja nyt 14 vuotta myöhemmin mietin vakavissani toisen lapsen tekemistä. Ikäkavereillani yhtä lukuunottamatta ei ole vielä lapsia. Sillä yhdellä on 14- ja 12-vuotiaat lapset. Minusta tulee ehkä mummi samaan aikaan, kun koulukaverini alkavat äideiksi..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua ei ole yhtään haitannut se, että sain kolme lasta alle 25-vuotiaana ja 2 lasta lisää kolmevitosena. Ei ole kukaan moittinut eikä ole vaivannut se, että ystävillä on eri elämäntilanne.
Ongelmasi on omien korviesi välissä.
Minä sain esikoiseni juuri korkeakoulusta vamistuneena 23 vuotiaana. Valtaosa läheisimmistä kavereistani on lapsia saanut vasta myöhemmin, mutta ikäseuraakin löytyi. Eikä minua mikään estänyt ystävystymästä yli 10 vuotta minua vanhempien sekä reilusti minua nuorempien äitien kanssa ja samoilla linjoilla mentiin. Lapsettomat kaveritkin säilyivät elämässä kun minäkin musitin olla mutakin kuin äiti ja ystäväni pääsivät tutustumaan lapsiperheen elämään. Usko pois että olet itse kuulostanut lapselliselle, yksinkertaiselle ja ajatuksiltasi mustavalkoiselle ystäviesi mielestä sinun elämäsi pyöriessä kakan värin ympärillä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta toisesta päästä 39-v. Tosin en ole kokenut suurta erakoitumista, vaikka suurimmalla osalla ystävillä on paljon vanhemmat lapset. Ihan hyvä tavallan, on nähnyt mitä tulevaisuus tuo. Mutta mulla on myös paljon nuorempia ystäviä, ja työkaveritkin järjestään hurjan nuoria. Olen vanhus nuorten osastolla, koska työpaikkani kohderyhmä on nuoret aikuiset. Mutta en ole kokenut syrjintää, en ainakaan humannut. Toki usein huomaan, ettei nuoremmat tunnista ns isoja asioita edelliseltä vuosikymmenneltä, mutta samoin itse kysyn heiltä neuvoa, kun ei uusista asioista tiedä ( popkulttuurista, bändeistä, klubiskenestä yms). Avoin mieli on tärkeintä,
että lähipiirissä kaikki teki lapset nuorina, parikymppisinä. Mistä seurasi se ettei heillä juuri ollut lastenhoitoapua. Mummot olivat työelämänsä loppupuolella ja kiireisiä omissa töissään jne. Minä tein lapset n. 10 vuotta myöhemmin ja silloin olikin sitten kaksi juuri eläkkeelle päässyttä tai pääsemässä olevaa pariskuntaa jotka kieli pitkällä halusivat lapset hoitoon :). Lapsilla on ihan erilainen suhde isovanhempiin kuin aikaisemmalla satsilla. Toki isovanhemmat ovat mun lasten elämässä vähemmän aikaa, mutta en tiedä onko sillä niin suurta merkitystä nuorena lapsensa saaneiden lapsille, koska heille ei syntynyt isovanhempiin yhtä tiivistä sidettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua ei ole yhtään haitannut se, että sain kolme lasta alle 25-vuotiaana ja 2 lasta lisää kolmevitosena. Ei ole kukaan moittinut eikä ole vaivannut se, että ystävillä on eri elämäntilanne.
Ongelmasi on omien korviesi välissä.
Kun ei ole oman ikäistä samanhenkistä porukkaa samassa elämäntilanteessa, voi tuntea itsensä ahdistavan yksinäiseksi.
ap
Minä sain esikoiseni juuri korkeakoulusta vamistuneena 23 vuotiaana. Valtaosa läheisimmistä kavereistani on lapsia saanut vasta myöhemmin, mutta ikäseuraakin löytyi. Eikä minua mikään estänyt ystävystymästä yli 10 vuotta minua vanhempien sekä reilusti minua nuorempien äitien kanssa ja samoilla linjoilla mentiin. Lapsettomat kaveritkin säilyivät elämässä kun minäkin musitin olla mutakin kuin äiti ja ystäväni pääsivät tutustumaan lapsiperheen elämään. Usko pois että olet itse kuulostanut lapselliselle, yksinkertaiselle ja ajatuksiltasi mustavalkoiselle ystäviesi mielestä sinun elämäsi pyöriessä kakan värin ympärillä!
äitien kanssa ja olen saanut heistäkin uusia hyviä ystäviä. He ovat kaikki 10-15v minua vanhempia, koska elämänpiirini on korkeasti koulutettua.
Mutta huomaan silti ihan arkisissa asioissa olevani ihan eri ikäinen kuin he. Olen katsonut eri lastenohjelmia, käynyt nuorena katsomassa eri leffoja, en "muista" 70-luvusta mitään, koska olen syntynyt 80-luvulla, koulussa käytettiin yläasteella ja lukiossa tietokoneita ja nettiä..
Ja nyt erona minun ikäisiini juuri äidiksi tulleisiin: Facebookia ei oltu edes keksitty, kun sain lapsia. Sähköinen "hiekkalaatikko" oli juuri ja juuri sähköposti, jota aloin käyttää vasta esikoisen syntymän jälkeen - eikä se ollut yleistä vielä kavereillakaan. Neuvolan suosituksetkin ovat muuttuneet 10 vuodessa sen verran, etten ole selvillä viimeisimmistä suosituksista.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hengailla niiden ystävien kanssa, jotka olivat lapsena samalla luokalla? Minulla on aina ollut monenikäisiä, monissa elämän vaiheissa olevia ystäviä. Mitä vertaistukea ihan tavallinen, terve äiti tarvitsee?
Tai sitten emme koskaan voisi nauttia erilaisyten ihmisten seurasta. Vaikka mä olen vuosia ollut ainua mun osstolla, joka EI ole syntynyt 1980-luvulla, ja jolla on lapsi, niin silti keskustelema laveasti eri asioista. Toki välillä työkaverit juttelee iltaelämästaä, klubeista, keikoista, aamiasipaikoista yms. Itse asun lähiössä ja vietön perheelämää. Mutta silti voidaan saada aikaan tosi mieleenpainuvia ja tärkeitä keskusteluja. Ihminen on sama, nuori tai vanha, ainakin jos tunteista, haluista ja toiveista puhutaan, tai varsinkin huumori yhdistää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta toisesta päästä 39-v. Tosin en ole kokenut suurta erakoitumista, vaikka suurimmalla osalla ystävillä on paljon vanhemmat lapset. Ihan hyvä tavallan, on nähnyt mitä tulevaisuus tuo. Mutta mulla on myös paljon nuorempia ystäviä, ja työkaveritkin järjestään hurjan nuoria. Olen vanhus nuorten osastolla, koska työpaikkani kohderyhmä on nuoret aikuiset. Mutta en ole kokenut syrjintää, en ainakaan humannut. Toki usein huomaan, ettei nuoremmat tunnista ns isoja asioita edelliseltä vuosikymmenneltä, mutta samoin itse kysyn heiltä neuvoa, kun ei uusista asioista tiedä ( popkulttuurista, bändeistä, klubiskenestä yms). Avoin mieli on tärkeintä,
Olisin vain kaivannut vertaisryhmää. Porukkaa, jonka kanssa jakaa elämäntilannetta suunnilleen samanlaisista lähtökohdista. Porukkaa, jolla on samantyylinen ja yhtä pitkä historia takanaan, yhteisiä lapsuusmuistoja jne. Nyt ei sellaista porukkaa ole, eikä tule.
ap
lapset nuorena, kaikki isovanhemmat olivat juuri ja juuri 50-vuotiaita, jaksoivat auttaa meitä tosi paljon. Saatiin aina lapset hoitoon, kun haluttiin.
Nyt omat sisarukseni saavat lapsia ja vanhempani ovat jo yli 60-vuotiaita. He eivät enää jaksa pieniä lapsia samalla tavalla kuin 10v sitten, tarvitsevat työviikon jälkeen lepoa viikonloppuisin.
Minun lapsillani on ollut huomattavasti enemmän yhteistä aikaa isovanhempien kanssa kuin mitä sisaruksieni lapset tulevat saamaan. Ihan vain sen takia, että isovanhemmat ovat jo vanhempia.
ap
hengailla niiden ystävien kanssa, jotka olivat lapsena samalla luokalla? Minulla on aina ollut monenikäisiä, monissa elämän vaiheissa olevia ystäviä. Mitä vertaistukea ihan tavallinen, terve äiti tarvitsee?
elämänvaiheessa olevia kavereita. Ainoa asia, josta olen jäänyt paitsi, on samanikäisten äitien kohtaaminen ja heidän kanssaan asioiden jakaminen. On ihan eri asia tulla äidiksi 20-vuotiaana kuin 30- tai 40-vuotiaana. En tarkoita sitä, että olisi joku tietty ikä, jolloin "pitäisi" tulla äidiksi. Mutta olen tuntenut itseni hyvin yksinäiseksi, kun samassa elämäntilanteessa olevia samanikäisiä ei ole olemassa. Opiskelukaverit on 10v nuorempia ja äitikaverit 10v vanhempia.
Olisin todella halunnut jutella äidiksi tulemisesta tai äitiyden haasteista jonkun toisen nuoren äidin kanssa silloin 10v sitten. Tuolloin kaikilla äitikavereilla oli työuraa takana, opiskelut tehty ja elämänkokemustakin se 10v enemmän. Se tuntuu.
ap
siis etttä pitäisi tulla samankaltaisista oloista. Tapasin kesällä paljon vanhoja koulukavereitani ja kotipaikkakunnalla vietettiin nostalgia viikonloppua. Oli sinänsä ihan kivaa, mutta se riitti. hauskempaa oli lomalla ulkomailla ( tutttu paikka, useita vuosia samassa kylääs), kun kutsuimme tuttuja bileisiin isoon vuokrataloon. Siellä oli porukkaa 2vuotiaasta 78 vuotiaisiin, eri maista, eri uskonnoista, osa paikallisia. Tunsin yhteenkuuluvuutta heihin, vaikka meitä yhdisti vain yksi asia. Kaikki pidämme samasta kylästä.
Tai sitten emme koskaan voisi nauttia erilaisyten ihmisten seurasta. Vaikka mä olen vuosia ollut ainua mun osstolla, joka EI ole syntynyt 1980-luvulla, ja jolla on lapsi, niin silti keskustelema laveasti eri asioista. Toki välillä työkaverit juttelee iltaelämästaä, klubeista, keikoista, aamiasipaikoista yms. Itse asun lähiössä ja vietön perheelämää. Mutta silti voidaan saada aikaan tosi mieleenpainuvia ja tärkeitä keskusteluja. Ihminen on sama, nuori tai vanha, ainakin jos tunteista, haluista ja toiveista puhutaan, tai varsinkin huumori yhdistää.
Oma tunteeni on ollut se, että olen tehnyt asioita yhteiskunnan normien vastaisesti. Olen ollut väärän ikäinen, väärässä elämäntilanteessa ja väärässä paikassa. Luulin, että ihmiset tekisivät asioita enemmän omien aikataulujen mukaan, mutta omissa piireissäni tämä 30-vuoden ikä on selvä rajapyykki sille, että kaikki menevät naimisiin ja saavat lapsia. Siis ihan kaikki. Paitsi minä.
ap
mulla kolmevuotias lapsi. opiskelukaverit kattoo mua joskus kuin ufoa , vaikken mitään kakkavaippajuttuja puhukaan. Ystävät kadonneet, lukuunottamatta paria. Muutama uusi äitiystävä tullut tilalle. Silti, aina, joka paikassa, on vähän outolintu -olo, ei oikein sovi mihinkään muottiin, mutta mitäs se toisaalta menoa haittaa :)
kun tehnyt lapset ihan toisessa päässä liukumaa :) Ja usko pois, ollaan takuulla vielä enemmän lapsikeskeisiä kuin nuo sinun ystäväsi, ollaan nääs ihan riittävästi jo painettu töitä, sitä ennen opiskeltu, hankittu talo ja muutenkin eletty elämää. Ja silti nuo lapset ovat oikeasti jotain paljon upeampaa kuin mikään elämässä aiemmin vastaan tullut!