Kuinka kauan surisitte, jos aviopuolisosi ja lastenne vanhempi kuolisi?
Isäni kehui meidät kaikki kuusi lasta saatuaan, ettei hän surrut vaimonsa (äitimme) kuoltua kuin kolme päivää ja otti sitten tilalle uuden puolison. Mielestäni aika lyhyt suruaika.
Kommentit (40)
jollain tavalla - mutta se ei silti tarkoita, etteikö jossain vaiheessa saattaisi törmätä ihmiseen, jonka kanssa voisi uudelleen jakaa parisuhteen ja elämänsä.
En varmasti koskaan pääsisi yli mieheni kuolemasta enkä ottaisi uutta miestä.
Mutta en toisaalta usko, että myöskään ikuisesti ihan täysillä surisin, vaan eiköhän se suru muuttuisin hyviksi muistoiksi sitten, kun pääsisi pahimman yli. Ja voin kyllä kuvitella jatkavani elämää eteenpäin jopa uuden puolison kanssa sitten, kun olisin tarpeekseni surrut (ja lapset myös).
Varmaan surisin lopun elämää. Olen jo päättänyt, että en ottais uutta miestä, jos vanhalle sattuis jotain.
Menetettiin alkuvuonna parikuinen vauva ja nyt olen raskaana. Jos mies kuolisi, en tiedä miten selviäisin itse ja miten saisin pidettyä isommat lapset järjissään...
kun tuntui että matkatyötä tekevästä miehestä on vain haittaa kotona ollessaan. Pahoin pelkään että osaisin arvostaa häntä riittävästi vasta kun olisi poissa.
sinulle joka menetit vauvan :((((((
Itse en ottaisi uutta miestä. Surisin loppuikäni mutta yrittäisin pyörittää normaalia arkea, kolmen lapsemme vuoksi. Uutta miestä en huolisi.
surisin aika pitkään, vuosia siis. Mutta kyllä uskon, että pääsisin yli ja kuka tietää, löytäisin joskus uuden miehen kenen kanssa jakaa elämä. Lasten suru olisi varmasti pahinta kestää.
Varmaan surisin lopun elämää. Olen jo päättänyt, että en ottais uutta miestä, jos vanhalle sattuis jotain.
minkä ikäisiä olette te jotka sanotte että ette ottaisi enää uutta miestä? Itse olen 30v, enkä kyllä osaa kuvitella että eläisin mahdollisesti vielä 40-50 vuotta ilman miestä. Varmasti surisin kauan, mutta kyllä varmasti jossain vaiheessa tulisi eteen että haluaa jakaa elämänsä vielä jonkun kanssa..
Toisena vuotena kokoilisi itsensä ja kolmantena suunnittelisi tulevaa. Eihän sitä tiedä kuinka se todellisuudessa menisi.. mutta ehkä noin jos olisi ylläri kuolema.
oli saattohoidossa terveyskeskuksessa ja isä otti uuden puolison kotiin asumaan. Lapsille (13v, 17v) se oli aika kamala tilanne.
Eikä toivottavasti tarvitse asiaan törmätäkkään ainakaan muutamaan kymmeneen vuoteen. Ei sitä suruaikaa voi mitenkään päättää etukäteen. Varmasti menetys tuntuisi lopun ikää, mutta niinikään en voi päättää ettenkö koskaan menisi uudelleen naimisiin. Elämä menee miten menee.
minkä ikäisiä olette te jotka sanotte että ette ottaisi enää uutta miestä? Itse olen 30v, enkä kyllä osaa kuvitella että eläisin mahdollisesti vielä 40-50 vuotta ilman miestä. Varmasti surisin kauan, mutta kyllä varmasti jossain vaiheessa tulisi eteen että haluaa jakaa elämänsä vielä jonkun kanssa..
enkä todellakaan halua jakaa elämääni jonkun kanssa, jos puolisoni kuolisi tai lähtisi. Olen aivan liian itsenäinen tukeutumaan muihin.
mutta se muuttaa muotoaan. Voisi kuvitella, että vuoden, parin päästä elämä olisi aika normaalia ja voisi olla mahdollista, että joku uusi mies kiinnostaisi. Siihen asti varmaan energia menisi suremiseen ja arjesta selviämiseen.
AP:n isän reaktio on joko tumpeää machoilua tai sitten oikeasti tunnevammaisuutta. Tai todella surkeat välit puolisoilla.
Eikä toivottavasti tarvitse asiaan törmätäkkään ainakaan muutamaan kymmeneen vuoteen. Ei sitä suruaikaa voi mitenkään päättää etukäteen. Varmasti menetys tuntuisi lopun ikää, mutta niinikään en voi päättää ettenkö koskaan menisi uudelleen naimisiin. Elämä menee miten menee.
tuo tullessaan. Ikinä en mene sanomaan enää, että ikininä en tee sitä ja tuota jne. Otan vastaan sen mitä tuleman pitää ja etenen aina tilanteen mukaan.
minkä ikäisiä olette te jotka sanotte että ette ottaisi enää uutta miestä? Itse olen 30v, enkä kyllä osaa kuvitella että eläisin mahdollisesti vielä 40-50 vuotta ilman miestä. Varmasti surisin kauan, mutta kyllä varmasti jossain vaiheessa tulisi eteen että haluaa jakaa elämänsä vielä jonkun kanssa..
enkä todellakaan halua jakaa elämääni jonkun kanssa, jos puolisoni kuolisi tai lähtisi. Olen aivan liian itsenäinen tukeutumaan muihin.
Useimmiten keksi-iässä solmitut suhteet ja liitot ovat aika erilaisia kuin nuorempana solmitut liitot, joissa on kasvatettu pienet lapset jne. Tiedän monta vanhempana avioon mennyttä pari, jotka esim. eivät asu yhdessä, matkustelevat paljon myös ilman puolisoaan jne. Tietysti näitä on nuoremmissakin, mutta keskimäärin näin.
minkä ikäisiä olette te jotka sanotte että ette ottaisi enää uutta miestä? Itse olen 30v, enkä kyllä osaa kuvitella että eläisin mahdollisesti vielä 40-50 vuotta ilman miestä. Varmasti surisin kauan, mutta kyllä varmasti jossain vaiheessa tulisi eteen että haluaa jakaa elämänsä vielä jonkun kanssa..
enkä todellakaan halua jakaa elämääni jonkun kanssa, jos puolisoni kuolisi tai lähtisi. Olen aivan liian itsenäinen tukeutumaan muihin.
Useimmiten keksi-iässä solmitut suhteet ja liitot ovat aika erilaisia kuin nuorempana solmitut liitot, joissa on kasvatettu pienet lapset jne. Tiedän monta vanhempana avioon mennyttä pari, jotka esim. eivät asu yhdessä, matkustelevat paljon myös ilman puolisoaan jne. Tietysti näitä on nuoremmissakin, mutta keskimäärin näin.
kun ilman sitäkin voi asua yksikseen ja matkustella?
Nyt ajateltuna mä luulen, etten selviäisi koskaan mieheni kuolemasta.