onnellinen avioero? mitä mieltä hesarin jutusta tänään?

Itse erosin ns. hyvästä suhteesta vajaa puoli vuotta sitten. Olen eron jälkeen jättänyt masennuslääkkeet ja voinut kaikin puolin paremmin. Miehessä ei sinänsä ollut vikaa, mutta hän ei ollut se mun juttu.

Pojalla alkoi koulu sujumaan, paransi huikeasti numeroita, nyt lukiossa.



Exän kanssa on ok välit, eron halusin minä.

Joku Päivi Räsänen on oikeasti vain jäävuoren huippu. Se erilaisuuden suvaitsemattomuus velloo kyllä tuolla pohjamudissa vahvana. Surullista.

yrittävän kaikkensa, pitäisi sietää millaista miestä vaan, "kunhan se ei lyö". Ja miehen juominenkin on naisen syy, kun nainen ei ole tarpeeksi hyvä...

Nainen pitää perheen koossa????

Täällä hehkutetaan joka viestissä kuinka elämä parani kun jätti miehen, kannattaa ottaa yksinhuoltajuus ja ei lapsia miehelle jne.

Taasko marttyyrinä olette, että teiltä muka odotetaan jotain?

Oli kuin rinnan päältä olisi vierähtänyt kivi. Tuli helpotus, vaikkei parisuhde mitään kärsimystä ollutkaan.



Olimme yhdessä varsin sivistyneesti ja kohtelimme toisiamme hyvin, mutta vasta myöhemmin olen huomannut kuinka tyhjä liittomme oli vuosien ajan, ja kuinka ison osan itsestöni suljin pois: sen joka tunsi, on herkkä ja tarvitseva.



Eron jälkeen minulla on ollut hyvä olla, vaikka olen kokenut tunnekirjon syyllisyydestä pelkoon ja öörimmäiseen väsymykseen ja suruun.



Lapset toki kärsivät jossain määrin, mutta myös positiivista on tapahtunut: poikani ovat alkaneet puhua tunteistaan ja jakamaan maailmaansa. Ajattelen, että vaikutukset ehkä kantautuvat myös aikuisuuteen: heillä on nyt kaksi terveempää parisuhdemallia ja keskusteleva kotikulttuuri. Myös eksäni vaikuttaisi olevan onnellisempi kuin aiemmin.



Minusta erosta puhuttaessa unohdetaan myös se, että paljon on kiinni siitä miten asiat eroprosessin aikana hoidetaan ja miten elämä järjestellään sen jälkeen. Ylipäätään, ydinperheessä tai eroperheessä, eniten on kiinni siitä, osaavatko vanhemmat huomioida lasten tarpeet ja kokevatko he vastuuta niistä, joiden vaikutusmahdollisuudet omaan elämäänsä ovat rajalliset.

Oli kuin rinnan päältä olisi vierähtänyt kivi. Tuli helpotus, vaikkei parisuhde mitään kärsimystä ollutkaan.



Olimme yhdessä varsin sivistyneesti ja kohtelimme toisiamme hyvin, mutta vasta myöhemmin olen huomannut kuinka tyhjä liittomme oli vuosien ajan, ja kuinka ison osan itsestöni suljin pois: sen joka tunsi, on herkkä ja tarvitseva.



Eron jälkeen minulla on ollut hyvä olla, vaikka olen kokenut tunnekirjon syyllisyydestä pelkoon ja öörimmäiseen väsymykseen ja suruun.



Lapset toki kärsivät jossain määrin, mutta myös positiivista on tapahtunut: poikani ovat alkaneet puhua tunteistaan ja jakamaan maailmaansa. Ajattelen, että vaikutukset ehkä kantautuvat myös aikuisuuteen: heillä on nyt kaksi terveempää parisuhdemallia ja keskusteleva kotikulttuuri. Myös eksäni vaikuttaisi olevan onnellisempi kuin aiemmin.



Minusta erosta puhuttaessa unohdetaan myös se, että paljon on kiinni siitä miten asiat eroprosessin aikana hoidetaan ja miten elämä järjestellään sen jälkeen. Ylipäätään, ydinperheessä tai eroperheessä, eniten on kiinni siitä, osaavatko vanhemmat huomioida lasten tarpeet ja kokevatko he vastuuta niistä, joiden vaikutusmahdollisuudet omaan elämäänsä ovat rajalliset.