kävin semmosessa äiti-vauva-kerhossa

ja se riitti mulle. Millään et pääse uutena tulokkaana ryhmään mukaan, on niin inside-jutut mammoilla, että :/

Yleensä se onkin helpompi olla hiljaa ja valittaa selän takana. aargh

Kaikista ei tule sydänystäviä, mutta mie ainakin tuun ihan hulluksi, jos en pääse kerran päivässä puhumaan vaikka sitten marjastamisesta (jota en harrasta, ymmärrä enkä osaa). Mulle kelpaa puheenaiheeksi ihan mikä tahansa. Olen kyllä huomannut, että jos on ihan uusi ryhmä, niin menee monta viikkoa tuollaisella "turvalinjalla", eli jutellaan säästä, vaatteista, Cittarin tarjouksista ja muusta. Sitten jonain aamuna joku äiti saattaakin sanoa, että "mulle määrättiin eilen masennuslääkitys" tai "saatteko te muut nukkua tarpeeksi" tai "luittekste Hesarista sen jutun"... ja keskustelu lähtee ihan uudelle tasolle.

kerhossa, ja kun ei mennyt, kuten olit kuvitellut, niin et enää mene? Jos et halua mennä, tai sinua jännittää uudet tilanteet liikaa, niin älä mene. Mutta rehellisesti sanottuna et voi yhden kerran perusteella vetää kovin isoja johtopäätöksiä.

Ihan vinkkinä; samalla tavalla kuin sinä et tutustu ihmisiin yhdessä tai kahdessa kerrassa, ei muutkaan tutustu sinuun jos piipahdat jossain vain muutaman kerran. Kaikki tutustuminen vaatii yleensä vähintään sen kymmenen tapaamiskertaa.



Joten häntä pystyyn ja uudelleen! Otat sitten siellä esille asioita, joista itse haluat keskustella.

Mitä äiti-lapsikerhossa sitten pitäisi mielestäsi tehdä tai puhua? Jos ei puheenaihe kiinnosta, voi leikkiä lapsensa kanssa ja kuunnella sivukorvalla, josko vaikka kohta tulisi mielenkiintoisempaa aihetta. Kotiäitien jutut tulevat siitä omasta elämästä, arkipäivästä yleensä. Harvalla on aikaa tai kiinnostusta kulttuuririentoihin, täysipäiväiseen politiikan seuraamiseen tai muihin ns. parempien puheenaiheiden seuraamiseen. Jos katsot ympärillesi, voit myös huomata, että joku toinenkin on tympiintynyt tai yksinäinen. Ehkä voit löytää sielunkumppanisi juuri sieltä, missä ei kovaan ääneen kälätetä.

lapsen mukana tuomasta elämänmuutoksesta ja väsymyksestä ja siitä mitä tunteita vanhemmuus herättää. Ja rehellisesti, pelkäämättä mitä muut siitä ajattelevat. Kun joku hieman sivusi nukkumisongelmiaan niin toinen siihen totesi kipakasti, että "ai ei kai mua väsytä vaikka saan nukuttua vaan niin ja niin vähän yössä, on niin ihana kun saa lapsen kanssa olla kotona", perään hymyili ja pusutti lasta aivan kuin ois halunnu korostaa tätä hyvää äitiyttään. Ja aika lyhyeen jäi se keskeustelu.



Ja niinku sanoin, syy on todennäkösesti mun asenteessa, oon todella huono ryhmätilanteissa.

käydään ystävien kanssa, ei tuntemattomien ihmisten kanssa kerhossa. Ne on liian henkilökohtaisia asioita yleisiksi puheenaiheiksi. Tuntemattomien kanssa niistä ei tule tilannetta, jossa saat vertaistukea ja ymmärrystä. Niistä tulee mielipiteenvaihtoa ja keskustelua koska ihmiset siinä ryhmässä voi olla ihan vilpittömästi sun kanssa eri mieltä - äideilläkin kun on kaikilla omanlaisensa elämäntilanne. Se tilanne on tosi räjähdysherkkä, koska äitiys on kaikkein herkin alue useimpien naisten elämässä, ja siinä ollaan heti loukkaantumassa tai ottamassa arvosteluna muiden rehelliset mielipiteet heidän OMASTA vastaavasta kokemuksestaan. Siksi noi monet kerhoilijat välttävät noita keskustelunaiheita. Eivät siksi, etteivätkö haluaisi keskustella kanssasi ehkäpä juurikin tuosta aiheesta, mutta eivät siinä tilanteessa.



Kannattaa tehdä niin, että pysyttelet noissa turvallisissa asioissa, kunnes alat saada tuttuja ja kavereita. Kun olette sitten rauhallisessa tilanteessa ja kahden kesken (ja tiedät enemmän näistä ihmisistä ja heidän elämäntilanteestaan) niin voit ottaa esille näitä henkilökohtaisempia aiheita.



Olet vielä tuossa kerhoryhmässä vähän marginaalissa, koska olet uusi. Tuollaiset ryhmät ei kuitenkaan koskaan ole niin yhtenäisiä kuin miltä ne uudesta tulokkaasta näyttävät. Niihin mahtuu yleensä hyvin mukaan, kun vaan jaksaa käydä. Niissä ei myöskään ole mitään jengin pomoa tai hierarkiaa, vaikka sitäkin herkempi ihminen voi niissä nähdä. Joku vaan on suuriäänisempi, särmikkäämpi kuin toinen, ja joku vaan rakastaa puhua itsestään eikä kukaan saa aikaiseksi hiljentää häntä. Kaikki nämä kuuluu ryhmän olemukseen, eikä niitä kannata säikähtää.



Tsemppiä vaan, kyllä se siitä!

käydään ystävien kanssa, ei tuntemattomien ihmisten kanssa kerhossa. Ne on liian henkilökohtaisia asioita yleisiksi puheenaiheiksi. Tuntemattomien kanssa niistä ei tule tilannetta, jossa saat vertaistukea ja ymmärrystä.

NIMENOMAAN nuo sopivat vertaisryhmässä puitaviksi asioiksi. Ei ehkä ihan ekalla ryhmäkerralla, kun ihmiset vielä tutustuvat, eikä tiedetä keitä siellä on juttelemassa. Mutta kuten ylempänä sanoin, niin muutaman viikon päästä voi hyvinkin joku ihan yllättäväkin mamma sanoa täräyttää, että "nyt loppuu jaksaminen, en saa ikinä nukkua" tai muuta vastaavaa. Siksi siellä ryhmässä on ihan hyvä käydä säännöllisesti ja pidempään, plus tietysti auttaa, jos paikalla on hyvä ryhmänvetäjä. Jos ryhmällä on vetäjä, voi häntä vaikka nykäistä hihasta ja sanoa, että "mua kiinnostais lasten uniasiat, voiskohan joskus pitää jonkun keskusteluaamun". Vertaistuki on nimenomaan sitä, että samanlaisessa elämäntilanteesta (tässä: pikkulapsiarki) olevat ihmiset tapaavat ja sitten katsotaan, löytyykö yhtymäkohtia, samoja kokemuksia, samoja mietteitä, samoja ongelmia.