Millaisen kasvatuksen tuloksena syntyy helposti hätääntyvä ihminen?

mutta on myös temperamenttikysymys.

kielletään, varotaan ja varotetaan, ollaan huolissaan, annetaan kuvaa että maailma on vaarallinen ja vihamielinen paikka, niin eihän ihminen opi luottamaan itseensä eikä muihin ja hätääntyy sitten helposti.

Minulla ei oo hössöttävät vanhemmat ja silti olen herkästi huolestuvaa ja hätäilevää mallia.

Uskon siihen vakaasti, että turvaton kasvatustyyli tuottaa hätääntyviä aikuisia. Siis, lapsi jätetään liian suurien haasteiden eteen yksin liian pienenä, ilman rauhallista aikuista. Jos lapsi menee liian pienenä liian suureen päiväkotiryhmään.. perheessä on väkivaltaa tai alkoholiongelmaa tms.. lapsen vanhemmat käyttäytyvät arvaamattomasti.. lapsi joutuu olla paljon yksin. Näistä syistä aikuisenakin tuntee itsensä "hätääntyväksi lapseksi".

Muutenhan tietyntyyppisten ihmisten kaikki lapset olisivat aina samanlaisia.



Itse olen minkä tahansa mittapuun mukaan turvattoman kasvatustyylin tuotos mutta hätääntyväksi minua ei voi kukaan luonnehtia. Oman esimerkkini mukaan voisinkin väittää, että kun lapsi aivan pienestä asti oppii luottamaan vain ja ainoastaan itseensä ja omaan neuvokkuuteensa, tämä kantaa koko elämän läpi (mutta en väitä näin; oma luonteeni ja temperamenttini on vain johtanut tällaiseen tulokseen).

että kasvatus vaikuttaa ihmisen luonteeseen hyvin paljon, siitähän se perusturvallisuuskin syntyy tai on syntymättä. Mutta vaikuttaa myös synnynnäiset ominaisuudet.

en tiedä mitä olen tehnyt väärin.. :/

Pelkää aina että äiti häviää ruokakaupassa tai jotain muuta vastaavaa. Ei ole äiti koskaan hävinnyt, missään, minnekään. Tosin hänen kohdallaan se totuus että jätetty päiväkotiin aivan liian pienenä, reilun vuoden ikäisenä, olisiko se syynä..? Pojat saaneet olla äidin hoivissa 2- ja 2,5-vuotiaiksi.

Pojat sitten sellaisia taivaanrannanmaalareita ettei tosikaan, hermo menee siihenkin ettei esim aamulla tajuta että pitäis mennä jo, bussi jättää, mutta ei, tässä on niin kiva käpy kerrassaan tässä matkan varrella että voi että sentään.. ja siis koululainen "jo" kyseessä.

Uskon siihen vakaasti, että turvaton kasvatustyyli tuottaa hätääntyviä aikuisia. Siis, lapsi jätetään liian suurien haasteiden eteen yksin liian pienenä, ilman rauhallista aikuista. Jos lapsi menee liian pienenä liian suureen päiväkotiryhmään.. perheessä on väkivaltaa tai alkoholiongelmaa tms.. lapsen vanhemmat käyttäytyvät arvaamattomasti.. lapsi joutuu olla paljon yksin. Näistä syistä aikuisenakin tuntee itsensä "hätääntyväksi lapseksi".

Itse olen alkoholistin lapsi, jonka ympärillä on pyörinyt hössöttäviä, joka puolella hirveitä uhkia ja vaaroja näkeviä ihmisiä.

Elinympäristöni oli todella sekava, eikä mistään johdonmukaisuudesta ollut tietokaan. Koskaan en tiennyt etukäteen mistä asiasta tulee rangaistus ja mistä palkinto ö.ö

Silti minusta on tullut ihan rauhallinen ihminen, jolla on hyvä stressinsietokyky.

Vaikeassakin tilanteessa voin ajatella, että vaikka mitä tapahtuisi, niin lapsuuteen en voi joutua takaisin. Se on todella helpottava ajatus.

Kasvatuksellakin toki voi olla merkitystä, mutta se on sitten temperamentista kiinni mikä vaikutus kasvatuksella on.

on juuri se pisimpään läheisyyttä tankannut kuopus. :D Eikä hänkään mitenkään neuroottinen ole, onpa vain huolestuvaisempi luonteeltaan kuin isommat sisaruksensa.



Esikoinen, joka on mennyt hoitoon alle vuoden ikäisenä, on sen sijaan ihan ylirauhallinen, sopeutuva ja "easy going", joka luottaa siihen, että asiat kyllä suttaantuvat.



Että ei näihin kasvatus vaikuta!!

vaikka mitä tapahtuisi, niin lapsuuteen en voi joutua takaisin. Se on todella helpottava ajatus.

mutta uskottavaa kyllä. Itselläni huono stressinsietokysy etenkin arkisissa asioissa (työmatkat, lasten hoitoon vienti aamuisin jne) ja lapsuuteni on ollut hyvinkin turvattu. Ehkä en ole saanut mitään vastuunkantoa harteilleni varhaislapsuudessa..? Koulussa olin kiitettävän oppilas ja kannoin vastuun koulunkäynnistäni täysin itsenäisesti.

Vaikeassakin tilanteessa voin ajatella, että vaikka mitä tapahtuisi, niin lapsuuteen en voi joutua takaisin. Se on todella helpottava ajatus.

Lisään tähän myös sen ihanan, ihanan tunteen, että omat lapseni eivät joudu kokemaan samaa.

T. Se, joka (myöskin) on viettänyt erittäin turvattoman lapsuuden.

toki kasvatuskin vaikuttaa. Itse olen elänyt hyvän lapsuuden. Minua hoisi äidin töihin menon jälkeen turvallinen mummo 3-vuotiaaksi kunnes menin tutulle perhepäivähoitajalle. Lapsuus oli onnellinen, vanhemmat järkeviä jalat maassa olevia ihmisiä ja mitään pahaa muistettavaa lapsuudesta ei ole. Silti olen hätäilevä, hitaasti lämpenevä ja stressinsietokykyni on olematon.



Siskoni on sen sijaan ihan toista maata vaikka on joutunut päiväkotiin jo 9 kk iässä, muuten kasvatus on ihan samaa. Siskolla on lehmän hermot ja muutenkin paljon rennompi ote elämään.



Itse olen luonteeltani ihan kuin isäni, valitettavasti. Siskoni on taas saanut äidin lupsakkuuden ja rauhallisuuden. Omissa lapsissani taas esikoinen on jo ihan pienestä lapsesta osoittanut samoja luonteen piirteitä mitä itsestäni löydän kun taas kuopus on tullu rentoon isäänsä.

on sellainen, jota on paapottu lapsuudesta lähtien ja yli kolmekymppisenäkin vielä jatketaan paapomista. Joka päivä soitellaan, huolehditaan pukeutumisesta ja syömisestä ja jokaikinen viikonloppu pitää kyläillä vanhempien luona. Tuloksena hössöttävä, hätäilevä, pienestäkin vastoinkäymisestä sänkyyn kaatuva ihminen...

Se johtuu siitä, että lapsuudenkodissani ei koskaan tiennyt, mitä hirveää voi tapahtua.



Ainoat hetket jolloin olen rauhallinen on se katastrofin hetki ja sitä seuraavat hetket, jolloin keskityn kylmästi ja tyynesti siihen katastrofiin.



Sitten alan taas pelätä seuraavaa ja tyyneys on tipotiessään.

synnynnäisten tekijöiden ja kasvatuksen vaikutus on about 50-50.

kuin kasvatuksella.



Minulla ja siskollani on täysin erilaiset muistot ja kokemukset lapsuudestamme. Isä oli alkoholisti ja äiti jokseenkin neuroottinen marttyyri. Oli aikoja, jolloin meno kotona oli melkoista kahden pienen lapsen katsella, näin jälkikäteen ajateltuna.



Sisko on kokenut sen aivan kaoottiseksi, eikä ole vieläkään antanut anteeksi vanhemmille. Minä taas en lapsenakaan kokenut mitään niin kauhean pahaksi.



Siskostani tuli hätäilijä ja stressaaja, oikea maailmanlopun enteilijä. Minusta tuli ihminen, joka ottaa asiat niin kuin ne tulee ja tekee mitä on tehtävissä ilman kauheaa stressiä.

Sisko on kokenut sen aivan kaoottiseksi, eikä ole vieläkään antanut anteeksi vanhemmille. Minä taas en lapsenakaan kokenut mitään niin kauhean pahaksi.

Suurimmassa vaarassa on se joka "osallistuu" perheen kaaokseen, vetäytyvä lapsi pärjää paremmin. Vanhemmat myös ottavat lapsia eri lailla mukaan kaaokseen. Esim. minä kärsin aika lailla siitä, että olin henkisesti ja fyysisesti sairaan äitini uskottu, kun taas sisarukset pääsivät helpommalla.

siitä mitä perheessä on menossa silloin kun kukin lapsin on herkimmillään. Omassa sukulaispiirissäni ihmettelin esim. sitä, kuinka sisarusparven kaikki muut olivat vähän hassuja mutta yksi heistä selvästi henkisesti aika lailla kärsinyt. Pistin minäkin sen temperamentin piikkiin kunnes kuulin, että yksi perheen lapsista oli kuollut vauvana juuri kun tämä kyseinen mt-ongelmainen oli taaperoiässä. Tai perheessä voi olla muita murheita, esim. pettämistä tai muita vanhempien välisiä ristiriitoja, joista lapset ei ikinä tule tietämään ja joista jokin lapsi joutuu kärsimään erityisesti. Eikä vain perheessä, myös perheen suhteessa ulkomaailmaan voi olla suuria eroja. Ehkä joltain lapsilta puuttuu sit just se tuki joka toisella oli, esim. isovanhempien osallistumisen ja elämänmuutosten myötä. Lisäksi kun otetaan naapurit, kaverit, siinä on aika vaikea mennä toista tuomitsemaan heikommaksi.