Pettäjät ja uudet suhteet- mysteeri

En minäkään ymmärtänyt ennenkuin koin sen itse.

sinä pettäjänä vai petettynä?

Kyllä tavallaan ymmärrän niitä jotka pettää, on syitä miksi nykyisestä suhteesta on vaikeaa lähteä (esim pieniä lapsia, asuntolaina jne), mutta vanhassa suhteessa ei ole mitään miksi siinä haluaisi enään olla. Pakko on kuitenkin saada läheisyyttä jostain, kun ihminen sitä tarvitsee. Siksi sitä haetaan suhteen ulkopuolelta.

Mutta rakastuin toiseen ja sillä oli seuraamuksensa.



Omasta puolestani tiedän vain, että asia yllätti minutkin. Tunteet toista ihmistä kohtaan olivat niin suuria, mutta ennen kaikkea ihmettelin sitä, mitä minulta puuttuu että sellainen toisen mentävä aukko on syntynyt.



En osaa selittää asiaa muuten kuin siten, että kun emme onnistuneet vanhassa suhteessa ratkaisemaan ongelmiamme, aloin teeskennellä itsellenikin, ettei niitä ole. Niinpä tilanne pääsi aika pahaksi.



Olisin myös halunnut erota jo aikaa sitten, mutta eipä ydinperheestä jossa ei ole jatkuvaa riitaa/uhkaa niin vain irrottauduta. Ennemmin uskotellaan itselle että kaikki on ok, näinkin voi elää. Ymmärtääkseni tämä on se tyypillisin ajatusmalli kolmiodraamaan päättyneissä suhteissa. Harva kai tahallaan haluaa puolisoaan loukata, on. pettänyt itseään liian kauan

Meillä oli mennyt jo vuosia huonosti ja töissä sitten ihastuin toiseen mieheen. En oikeasti edes ajatellut mitä tein, menin vaan tunteen mukana. Silloinen puoliso sai heti tietää asiasta, mutta yritettiin silti vielä jatkaa yhdessä. Ei siitä enää mitään tullut ja minä muutin pois.



Näin jälkeenpäin olen pyytänyt exältä anteeksi käytöstäni, enkä tänä päivänä tajua miten pystyin yleensä tekemään niin paskasti omalle puolisolleni ja lasten isälle.



Edelleen tunnen olevani paha ja arvoton ihminen, enkä kyllä koe ansaitsevani minkäänlaista onnea enää parisuhteissa. Ikinä en voisi enää tehdä samaa kenellekään ja jos aikaa voisin kääntää taaksepäin, eroaisin ensin ja miettisin ihastumisia muihin vasta sen jälkeen.

Kysymyksesi on aseteltu niin, että kuulostat aika empatiakyvyttömältä. Älä koe tätä loukkauksena, mutta sellainen fiilis minulle tuli, kun kuitenkin empatia tarkoittaa kykyä eläytyä toisen asemaan ja sinä et ilmiselvästi pysty yhtään kuvittelemaan sellaista tilannetta ja asiaa jota et itse henkilökohtaisesti ole kokenut. Silloin on aika vaikeaa ryhtyä selittämään alusta alkaen rautalangasta vääntäen. Sanotaan vaikka näin, että ehkäpä sinun ei tarvitsekaan ymmärtää kaikkia muiden asioita, jos kerran omalta osaltasi olet täysin varma ettet koskaan tee virheitä.

Toivosin kyllä, että olisin tajunnut miten pielessä kaikki oli ilman kolmannen osapuolen kohtaamista. Olen tuntenut itseni todella alhaiseksi, vaikka en siis missään vaiheessa valehdellut exälle tai muuta.



Mutta toisaalta ajattelen, että halu uskoa ydinperheeseen oli niin suuri, että tarvittiin jotain pysäyttävää joka pakotti katsomaan totuutta silmiin.



Minulla on yksi ystävä, joka jätti miehensä rakastuttuaan toiseen, mutta piti homman ensin salassa ja kutsui mm. miehen heille harrastamaan seksiä heidän parisängyssään. Tämä ihminen ei puolestaan tunnu katuvan yhtään tai potevan syyllisyyttä. Olenkin miettinyt, mikä meitä ihmisiä tässä erottaa? Itse häpesin silmät päästäni, vaikka toimin täysin toisin,

että moni on itsekin niin kriisistään hämmennyksissään, ettei osaa toimia aikuismaisesti. Oletko ikinä ollut tilanteessa, jossa tunne huutaa ihan toista, järki ja käyttäytymissäännöt toista? Siinä tulee tehtyä virheitä.



Wn ole ollut tällaisessa tilanteessa, mutta olen joka kerta lopettanut merkitykselliset ihmissuhteeni tökerösti ja äkisti ja loukannut toista - ihan vain siksi, että minua on ahdostanut niin paljon. Olen hävennyt ja koittanut ottaa opikseni, mutta tunteet saavata joskus aikaa kummallista käytöstä.

kannattaa muistaa ettei kaikki näy päälle. Esim pettäjä on voinut vuosia yrittää puhua ongelmista puolisolleen ja tehdä töitä suhteen eteen. Usein ihminen ei tartu asiaan, joka ei hänelle itselleen ole ongelma. Tällainen ihminen kantaa vastuun suhteesta vasta pakkotilanteessa, jolloin luottamus ja kunnioitus on ehkä jo toiselta mennyt.



Sanoisin, että joskus pettäminen onmmyös epätoivoisen ihmisen teko sietämättömän tilanteen muuttamiseksi, kun muut keinot pettävät.

olen alkanut ymmärtää pettäjiä. Olen ollut 10 vuotta naimisissa ja niin kauhealta kuin se kuulostaakin, en rakasta enää miestäni. :( Pidän hänestä kyllä, mutta en koe minkäänlaista intohimoa häntä kohtaan.

Mutta en ole ottanut eroa koska meillä on kolme suht pientä lasta. En voi hajottaa perhettämme sillä kaikki on päällisin puolin erinomaisen hyvin! Ja muutenkin kuin vain päällisin puolin - kaikki on kunnossa ja meillä on hyvä perhe-elämä.

MUTTA, jos tapaisin miehen, johon ihastuisin, todennäköisesti pettäisin. Ja jos siitä kehkeytyisi jotain syvempää, varmasti eroaisin jossain vaiheessa. Mutta tässä tilanteessa - nimenomaan lasten takia - en aio erota vain "varmuuden vuoksi".

Olen itsekin ihan samaa mieltä tänä päivänä. Turhaan en eroa, mutta jos tosi rakkaus tulee niin se tulee.

Ei tällaisia asioita voi laskelmoida. "Jätänpä nyt mieheni että voin äkkiarvaamatta rakastua toiseen". Ei se mene niin. Rakastuminen voi tulla kuin tsunami (anteeksi mahdollisesti raadollinen vertaus) keskelle paratiisia: yllättäen ja kaiken alleen hukuttaen.

Ei ihminen ole kone, joka vain aivoillaan järkevöi. Seksi voi myös todellakin olla vyörymäisen voimakas kokemus.

Seitsemän vuotta yriti korjata liittoani. Puhuin, toivoin, suorastaan anelin muutoksia, esim. kunnioitusta, kiinnostusta, romantiikkaa, seksiä, rakkautta. Ei tullut. Tapasin vanhan heilan ja sain häneltä kassikaupalla kaikkea tuota. Kuinka luulette että kävi? Ero tietysti. Enkä ole katunut sekunnin sadasosaakaan, erosta on nyt yli vuosi.

Avokilleni olin ja olen edelleen hänen elämänsä nainen. Ainoa ongelma hänellä oli, että on aina pettänyt naisiaan. Minä aikani yritin, mutta en jaksanut. Kun erosimme, hän petti kolmea seuraavaa avokkiaan minun kanssani. En halunnut enää hänen kanssaan elää, mutta emme oikein päässeet erilleen toisistamme.

Lopullisesti hänet jätin kun tapasin mieheni. Rakastan miestäni ja ex-avokkini ei merkitse nykyään minulle mitään. Mutta edelleen 18 vuoden jälkeen olen se ainoa ja oikea rakkaus hänelle:)

Ja tiedän sen aivan varmasti, vaikka hän on naimisissa ja heillä on 3 lasta. Tiedän, että olen se hänen ihonalaisensa. Mutta minulle se on ollutta ja mennyttä, koska en halunnut sellaista elämää.

Jaa-a. "rakastavat ja arvostavat..." Ja tätä diipadaapaa te syötätte itsellenne, kun mies pettää? Fakta on, että yksikään pettävä mies ei arvosta vaimoaan. Eikä rakasta. Välttämättä ei rakasta ketään tai sitten sitä pettämiskaveria. Vaimon kanssa ollaan, koska miehet ei jaksa eroamisen show:ta ja ovat realisteja. Helpompi jatkaa tutussa turvallisessa kuin tapella joka suuntaan. Se ei silti tarkoita, että se vaimo on arvostettu ja rakastettu. Itse olen pettänyt omaa eksääni, koskaan en ole ollut toinen nainen. En tunne mitään huonoa omaatuntoa edelleenkään. Suhde oli niin lopussa ja minä kuin äiti sille aikuiselle miehelle. Rakastuin mahdottomasti toiseen ja ratkaisu oli oikea. Tästä on syksyllä 13 vuotta ja edelleen uskollisesti tuon silloisen rakkauden kohteen kanssa. Kaksi lastakin on tullut ja ei ole käynyt edes mielessä pettää nykyistä. Joskus se vaan ottaa aikansa löytää se oikea. Nuorena sitä vaan menee jonkun kanssa yhteen, vuodet valuu ja oppii vasta sitten katsomaan, mitä sitä oikeasti toisesta haluaa ja mitä ei. Väärin toimin, se on totta. Olen pahoillani eksän puolesta. Toisaalta en kadukaan paitsi sitä, etten eronnut vielä nopeammin eksästä.

erota, näin varsinkin miehissä. Kyllä he rakastavat ja arvostavat vaimoaan, sitä joka pesee pyykit, hoitaa lapset ja tekee ruoat, mutta he vain kaipaavat vaihtelua elämäänsä. uuden suhteen jännitystä, erilaista seksiä, ihastumista jne. Vähän niinkuin se yhden toisen ketjun kusipäämies asian ilmaisi: "Kotona tallissa odottaa hyvä Volvo, mutta välillä on vaan pakko päästä ajamaan Ferrarilla." Naispettäjillä varmaan enemmän tunteet mukana jo alun alkaenkin.

lopettaa, koska jos käy niin huono tuuri, ettei saakaan uutta kumppania, jää yksin. Parempi pitää se entinen varalla jos ei löydy uutta.

Mielestäni aika surullinen syy pysyä yhdessä jonkun kanssa - toiseen tyytyminen paremman puutteessa.



Ap

Voi ihastua toiseen vaikka rakastaakin sitä puolisoaan. Tai sitten ei tiedä rakastaako ja haluaako jatkaa suhdetta. Tai sitten ei edes halua jättää puolisoaan vaan etsii siitä toisesta jotain mitä parisuhteesta puuttuu, esim. seksiä. Tai ei halua jättää heti ihastuttuaan toiseen, kun ei tiedä tuleeko sen toisen kanssa olemaan edes mitään ja haluaa ottaa siitä ensin selvän - pelkkä ihastuminen/rakastuminen ei ole liian painava syy vielä jättää puolisoaan. Niin ja kaikki pettäjät eivät halua edes mitään uutta suhdetta vaan vain jännitystä elämäänsä.



En minäkään ymmärtänyt ennenkuin koin sen itse.

.... epäluotettava ja rooliinsa sopimaton, ja antaa huonon miehen-/naisenmallin lapsilleen.

Terve aikuinen kestää nämä vaihtelut ja parisuhteen lähtökohtaisen yhteiseen kasvuun tähtäävän luonteen. Ilman että on haettava peiliä ja hyväksyntää parisuhteen ulkopuolisesta ihmisestä, ihailua, seksiä ja dramaattisia tunteita, säpinää. Jos on siis kykyä siihen kunnioitukseen ja edellytyksiä ylipäätään pitkään parisuhteeseen monine eri vaiheineen.

Olin ensimmäisen mieheni kanssa yhdessä 13 vuotta, siitä 10 vuotta naimisissa. Suhde meni kokoajan huonompaan suuntaan. Mies piti minua kämppiksenä, lisäksi hän oli työnarkomaani ja tietokoneaddikti. Mietin eroa ja lähtemistä vuosikausia ja kärsin.



Sitten tapasin ihanan miehen, jo ennestään tutun, joka oli ollut ihastunut minuun vuosia. Hän paljasti sen ja rupesimme seurustelemaan. Noin kaksi viikkoa mietittyäni päätin jättää aviomieheni ajatuksella "tuli mitä tuli, mutta nyt lähden".



Tästä on nyt 16 vuotta aikaa. Olen koko ajan ollut onnellinen uuden mieheni kanssa ja meillä on kolme lasta. Joskus mietin, että miksi roikuin siinä huonossa suhteessa niin kauan, enkä nostanut kytkintä. Ei vaan ollut rohkeutta.

ja antaa ajattelemisen aihetta.

tuon kunnioituksen lisäksi kyse kai loppupeleissä vastuullisuudesta. kyvystä ottaa vastuuta itsestään ja parisuhteesta ja perheestä.

Mä olin alitajuisesti pettynyt avosuhteeseeni, mutta koska pärjättiin jotenkin niin ei siitä tullut lähdettyä vaikken mitään ikuista tulevaisuutta yhdessä nähnytkään.



Sitten rakastuin todella lujaa ja ehdin pettää ennen kuin pistin suhteen poikki avomieheeni. Olin päättänyt lopettaa sen suhteen tuli mitä tuli sen uuden kanssa. Rakastuminen avasi mun silmät sille, etten rakastanut avomiestäni.



Uusi suhde jatkui vaikka miehellä kesti kauemmin irtaantua omasta avioliitostaan (2 lasta) ja välillä yritti jatkaakin liittoaan, mutta palasi luokseni. Nyt ollaan oltu yhdessä 7v, josta 2v naimisissa.



En olisi ikinä uskonut että satuttaisin toista ihmistä niin paljon koska mua itseänikin on petetty ja menin silloin ihan rikki. Toisaalta saatoin pystyä siihen juuri siksi, että tiesin että siitä voi selviytyä hengissä.

olen alkanut ymmärtää pettäjiä. Olen ollut 10 vuotta naimisissa ja niin kauhealta kuin se kuulostaakin, en rakasta enää miestäni. :( Pidän hänestä kyllä, mutta en koe minkäänlaista intohimoa häntä kohtaan.



Mutta en ole ottanut eroa koska meillä on kolme suht pientä lasta. En voi hajottaa perhettämme sillä kaikki on päällisin puolin erinomaisen hyvin! Ja muutenkin kuin vain päällisin puolin - kaikki on kunnossa ja meillä on hyvä perhe-elämä.





MUTTA, jos tapaisin miehen, johon ihastuisin, todennäköisesti pettäisin. Ja jos siitä kehkeytyisi jotain syvempää, varmasti eroaisin jossain vaiheessa. Mutta tässä tilanteessa - nimenomaan lasten takia - en aio erota vain "varmuuden vuoksi".

oli avioliitto mennyt rikki alkoholin ja lievän väkivallan takia.Myös tunteitteni kuolemiseen vaikutti toisen jumalaton itsekkyys ja oman navan kaivaminen ja tosi huono suhtautuminen lapsiin. Tiesin tammikuussa(vuonna miekka ja kypärä) että tulen eroamaan jonain päivänä.Kyselin yhdeltä lapsistanikin että kumman luo haluaisi jäädä asumaan jos niin käy. Jäin odottelemaan jotain "merkkiä taivaasta", joka tuli sitten toukokuussa ihanan mihen muodossa. Rakastuin. Suhteemme alkoi, muutin entisestä kodista heinäkuussa.



Tarinani opetus: luulenpa että naisilla vaikuttaa salasuhteen/uuden miehen löytymiseen liiton rakkaudettomuus tai muu mikä ei täytä naisen tarpeita, eli silloin ollaan sellaisessa tilassa että on normaalia alttiimpana ulkoapäin tulevalle signaalille eli houkutukselle..vai mitä mieltä muut? Miehillä monesti vain se että panettaa perkeleesti ja halutaan sitä jännitystä ja uutuuden viehätystä. Tietysti asia voi olla kumminpäin tahansa, mutta ehkä yleisemmin näin että nainen ajautuu vieraan syliin emotionaalisessa tyhjyydessä.