Noin 3-kymppiset! Mitä suunnitelmia/unelmia teillä vielä on elämällenne?

Mukavat työpaikat jäävät jatkossa saamatta. Ne siirtyvät Intiaan. Että voit sitten reppureissailla sinne tekemään mukavaa työtä 2 euron tuntipalkalla.

Ja odotan vielä paljon elämältä. Enkä usko, että ne ovat edes haaveita, koska liittyvät ammattiin ja tavoitteisiin siinä.

Mukavat työpaikat jäävät jatkossa saamatta. Ne siirtyvät Intiaan. Että voit sitten reppureissailla sinne tekemään mukavaa työtä 2 euron tuntipalkalla.

ap

Tulevaisuudensuunnitelmina olisi saada kämppä maksettua 60-vuotiaana, tai jo nelissäkymmenissä, jos saadaan miehen vanhemmilta perintöä. Ja kyllä saadaan yhden asunnon verran, elleivät itse sitä rahaa vielä tässä vanhoilla päivillään yllättäen tarvitse johonkin hoivapalveluihin jne.



Sitten olisi toiveissa, että lapset pysyisivät terveinä, hyvinvoivina ja onnellisina, kasvaisivat aikuisiksi ja saisin jossain vaiheessa lastenlapsia :)



Kun palaan hoitovapaalta töihin, suunnitelmana on tehdä ammattiinpätevöityminen valmiiksi ja sitten haluaisin kivan työpaikan, saapa nähdä miten käy, töitä on kyllä aika vähänlaisesti alallani.



Jos pysymme miehen kanssa suht terveinä ja työkykyisinä, olisi varmaan varaa sitten kymmenen vuoden päästä hiukan matkustellakin. Minulla on pari maata, joissa haluaisin joskus päästä käymään.



Siinäpä se, ei mitään kovin ihmeellistä. Ehkä tavallaan toivoisin myös, että voisin joskus vielä saavuttaa sen huolettomuuden ja onnellisuuden tason, joka minulla oli silloin, kun oli vielä kolme lasta elossa. Sitä en kyllä usko ikinä enää saavuttavani. Mutta ihan suht onnelliseen elämään minulla on kyllä edelleenkin mahdollisuudet.

Piti oikein alkaa miettiä, että mistä unelmoisi, kun olen oikein tyytyväinen nykyelämääni. Mulla on yksi lapsi, olen yh ja asutaan vuokralla, mutta voi sanoa, että tällä hetkellä olen onnellinen. Rahaa voisi olla hieman enemmän, joten varmaankin unelmana on päästä jossain vaiheessa proffaksi (väittelen ensi vuonna). Ja tietty toivon, että lapsi pysyisi terveenä.

Kaksikymppisenä kuoleman kielistä selvinneenä tajusin että sitku elämän eläminen on harvinaisen tyhmää. Sitku itse, sitku töissä, sitku lapset, sitku, sitku... Ei se sitku välttämättä koskaan tule vastaan. Parempi siis elää nytku elämää ja nauttia jokaisesta päivästä mahdollisimman paljon. :)



On mies, on lapsi, on työpaikka, on asunto. Kaikki ihania (no paitsi työ kiva). Ei ole uratoiveita. Kunhan saan tarpeeksi rahaa muuhun elämään, työajat ovat joustavat ja työpaikalla ilmapiiri hyvä niin se riittää minulle. En kaipaa toista lasta. En kaipaa uutta asuntoa, en miestä, en mökkiä. Olen matkustellut koko pienen elämäni niin pakettimatkoilla esim. Kosilla kuin omatoimimatkoilla esim. (90-luvun alussa) Bora Boralla. Voin juu suunnitella minne seuraavaksi matkustaisin tai minne joskus haluaisin mennä mutta minulle ne ovat yhtä isoja suunnitelmia kuin se mitä teen seuraavana juhlapyhänä ruoaksi. Ts. ei isoja.



Enkö sitten oikeasti unelmoi mistään tai suunnittele saavuttavani mitään isoa? No en. Olenko laiska? Ehkä - mutta myös tyytyväinen elämääni. Ainoa mitä toivon sydämeni pohjasta on se, että pysyn itse ja läheiseni pysyvät terveinä ja että saamme miehen kanssa joskus tulevaisuudessa olla läheisiä ja arjessa mukana olevia isovanhempia lapsemme lapselle/lapsille jos hän lapsia/lapsen joskus saa.

vaikka mulla unelmia tulevaisuuden suhteen onkin.



:)



ap

Olen koko nuoruuteni reissannut ympäriinsä ja asunutkin ulkomailla pariin otteeseen. Olen samalla myös opiskellut hyvää tutkintoa. Nyt lähempänä 30-ikävuotta on alkanut tulla haaveeksi oma ihana perhe. Kihlattu löytyy jo ja seuraavaksi vois tulla ne lapset. Lisäksi haaveilen kirjan kirjoittamisesta, omasta pikku talosta ja mukavasta, onnellisesta loppuelämästä.