Lue keskustelun säännöt.
Primitiiviraivarit... päivän huono äiti-tarina
15.07.2011 |
Hävettää mutta kerronpa teille niin voitte antaa tuomionne, olenko normaali vai onko minusta pysyvää haittaa lapselleni.
Olin puistossa koiran ja 8-vuotiaan kanssa ja poika heitti vahingossa koiran uuden lelun puuhun. Totesin että ainoa konsti on yrittää heittää se kengällä alas.
Sitten tuli eka virhe: en ottanut koiraa kiinni enkä anatanut lapselle mitään ohjeita sen suhteen. Lapsi heilutteli jotain risua, koira hyppäsi ja kynsi raaapaisi lasta kipeästi. Lapsi suuttui ja ilmoitti lähtevänsä kotiin. Minä suutuin lapselle ja käskin olla menemättä.
Toinen virhe: keskityin edelleen kengän heittelyyn sen sijaan että olisin pitänyt tauon, jutellut lapsen kanssa ja laittanut sen hemmetin koiran hihnaan. Tietä tuli nimittäin toinen koira jonka luokse omani tapojensa vastaisesti ryntäsi. Ja tässä kohtaa mulla pimahti.
Karjuin koiralle, karjuin lapselle, joka lähti marssimaan poispäin ja tiuskasin jotain aivan viattomalle toisen koiran omistajallekin. Siis ihan todella huusin ja kiroilin varmaan 10 minuuttia aivan vastuuttomassa tilassa. Sinä aikana lapsi häippäsi ja koira asettui vähän matkan päähän tuijottamaan minua.
Lopulta sain kuin sainkin lelun alas, kutsuin koiran luo ja kävelin sen kanssa kotiin. Onneksi oli sen verran matkaa että ehdin rauhoittua ja puuhata samalla vähän normaalijuttuja koiran kanssa. Illalla juttelin lapsen kanssa ja selitin miksi hermostuin ja että olin pahoillani. Lapsi kiukkusi kyllä koko loppuillan siitä huolimatta, mutta tämän lapsen kanssa sitä valitettavasti sattuu...
Häpeämisen lisäksi en voi olla nyt miettimättä paljonko nämä mun pimahtamiset (tapahtuu ehkä kerran kahdessa kuukaudessa) vaikuttaa siihen, että tuo 8 v. on niin hankala. Jos osaisin aina pysyä rauhallisen turvallisena, niin ehkä hän uhmaisi ja hermostuisi harvemmin ja osaisi paremmin ratkoa konflikteja. Olen tässä kyllä petrannut vuosien mittaan, mutta tuossa tilanteessa oli vaan liian monta liikkuvaa osaa eikä alkavat menkat parantaneet itsehillintääni. Vieläkin kaduttaa niin vietävästi...
Kommentit (19)
Mutta eihän sillä ole väliä, että lapsella on paha ja turvaton olo. Pääasia, että äiti saa näyttää tunteitaan.
Liioittelua, ihanaa. ;> Eihän nyt herranjumala satunnaisesta pikku pimahtamisesta lapsen maailma romahda ja loppuelämä täyttä helvettiä.
Ihan inhimillinen ihminen se äitikin on ja hermo voi edelleen mennä vaikka kuinka lapsia onkin. Ne täysin sataprosenttisesti tunteensa hillitsevät kivikasvoiset superihmiset lienevät melko harvassa. :P
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta näin sieluni silmin koirasi tuijottamassa sinua matkan päästä kun raivoat ja hihitin vedet silmissä. Minullakin on koira ja jotenkin vain pystyn kuvittelemaan koirasi hölmistyneen ilmeen.
Mukavaa jatkoa ja tsemppiä!
niin minusta toi on ihan normaalia. Ei sekään ole hyvä jos lapsi näkee aikuiset vaan jonain ilmeettöminä muovinukkeina. Joskus kuppi kaatuu, semmosta se elämä on.
Kunhan ei satuta eikä henkisesti alista toista eikä tahallaan juoni ja vahingoita ketään. Minusta suuttuminen kuuluu elämään.
niin minusta toi on ihan normaalia. Ei sekään ole hyvä jos lapsi näkee aikuiset vaan jonain ilmeettöminä muovinukkeina. Joskus kuppi kaatuu, semmosta se elämä on.
Kunhan ei satuta eikä henkisesti alista toista eikä tahallaan juoni ja vahingoita ketään. Minusta suuttuminen kuuluu elämään.
Komppaan tätä. Lisäksi kuitenkin tärkeää on käsitellä lapsen kanssa tilanne jälkeenpäin, mitä tapahtui ja miksi, ettei jää epäselväksi. Kaikki tunteet kuuluvat elämään.
niin minusta toi on ihan normaalia. Ei sekään ole hyvä jos lapsi näkee aikuiset vaan jonain ilmeettöminä muovinukkeina. Joskus kuppi kaatuu, semmosta se elämä on. Kunhan ei satuta eikä henkisesti alista toista eikä tahallaan juoni ja vahingoita ketään. Minusta suuttuminen kuuluu elämään.
Mutta eihän sillä ole väliä, että lapsella on paha ja turvaton olo. Pääasia, että äiti saa näyttää tunteitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta pyysit anteeksi.
Ehkä tuo katumuksesi saa sinut muistamaan seuraavalla kerralla, että ei kannata.
Minua vähän hihityttää se toinen koiranomistaja. Mitähän se miettii?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
alkoi vaan naurattaa tämä tilannekuvaus. Niin inhimillistä, no worries!
niin minusta toi on ihan normaalia. Ei sekään ole hyvä jos lapsi näkee aikuiset vaan jonain ilmeettöminä muovinukkeina. Joskus kuppi kaatuu, semmosta se elämä on. Kunhan ei satuta eikä henkisesti alista toista eikä tahallaan juoni ja vahingoita ketään. Minusta suuttuminen kuuluu elämään.
Mutta eihän sillä ole väliä, että lapsella on paha ja turvaton olo. Pääasia, että äiti saa näyttää tunteitaan.
Jokaikinen vanhempi on epätäydellinen. Ihan kaikilla on vikansa. Nämä heikkoutensa hyväksymällä ja itseään rakastamalla ne kuitenkin ikäänkuin "pienenevät". Samalla oppii hyväksymään myös muiden, epätäydellisten kanssaihmisten viat ja heikkoudet.
Kunhan tilanteesta puhutaan avoimesti jälkeenpäin, eikä kyseessä ole henkinen tai fyysinen väkivalta... Oikeasti, jokainen vanhempi ja lapsi joutuu sopeutumaan siihen, että elämässä sattuu ja tapahtuu, kanssaihmiset tekevät kummallisia juttuja ja maailma on välillä myös aika ikävä paikka. Kukaan ei pysty aina olemaan 100% turvallinen ja rakastava. Se on mahdotonta.
Voimme vain pyrkiä olemaan hyviä vanhempia parhaamme mukaan, mutta siihen pyrkimiseen kuuluu myös anteeksianto. Sinä olet ihminen eli siis aina hieman epätäydellinen ja ihan ok juuri sellaisena.
T:psykoterapeutti, joka myös pimahtelee joskus ihan totaalisesti ja pyytää aina anteeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja koko viime vuosi oli ihan kamala. Lapsi haastaa ihan koko ajan.
En kehtais ihan julkisella paikalla pimahtaa. Mulla on 4 lasta ja elämä välillä (tai useimmiten) yhtä kaaosta ja paskaa sataa niskaan vaikka miten. Jotenkin sitä on vaan pidettävä itsensä koossa ainakin julkisesti. En tiedä edes riittääkö energiani raivareihin. Hajoilen sitten kotosalla, yleensä vain itkien. Joskus on tullut kyllä juostua saunaan karjumaan ilmat pihalle, etten olisi lapselle huutanut kovin pahasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täytyy myöntää että aika pian tajusin itsekin olevani naurettava kun viskoin kiroillen sitä tennaria puuhun ja koira katseli mua pää kallellaan. Silti toivon että olisin vähän aikaisemmin saanut itseni kiinni ja ottanut tilanteen haltuun...
ap
olen muuten samaa mieltä hänen kanssaan, mutta minusta TUO mainittu tapaus ei edes ole "todella heikko kohta" vanhemmuudessa, vaan normaalia elämää. Minusta raivari ja suuttuminen on sata kertaa terveellisempää lapsen kanssa (kunhan tietenkään ei satuteta tai muuten toimita väärin) kuin tunnekylmyys ja etäisyys tai vihan ilmaiseminen sarkasmilla ja "hylkäämisellä". Huutoa mahtuu maailmaan, jos pelkästä huutamisesta kyse, niin siitä vaan. Ettekö oo katsoneet esimerkiksi muinoin Serranon perhettä. Kaikkihan siellä huusi kurkku suorana ja rakkautta oli silti. Minusta on vain temperamenttikysymys MITEN suuttumuksensa ilmaisee. Toinen huutaa, toinen muuttuu kylmäksi ja mykäksi. Itse valitsen ensimmäisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näitä kait sattuu kaikille meistä. Koitetaan ottaa opiksi.
Täytyy myöntää että aika pian tajusin itsekin olevani naurettava kun viskoin kiroillen sitä tennaria puuhun ja koira katseli mua pää kallellaan. Silti toivon että olisin vähän aikaisemmin saanut itseni kiinni ja ottanut tilanteen haltuun...
ap
niin minusta toi on ihan normaalia. Ei sekään ole hyvä jos lapsi näkee aikuiset vaan jonain ilmeettöminä muovinukkeina. Joskus kuppi kaatuu, semmosta se elämä on. Kunhan ei satuta eikä henkisesti alista toista eikä tahallaan juoni ja vahingoita ketään. Minusta suuttuminen kuuluu elämään.
Mutta eihän sillä ole väliä, että lapsella on paha ja turvaton olo. Pääasia, että äiti saa näyttää tunteitaan.
Lapsella vissiin pitää sitten AINA olla vain hyvä olo. Pumpulissa, pumpulissa...
jotka sättivät kaikkea koko ajan. Mielestäni on parempi saada joskus rääkyvä raivokohtaus kuin koko ajan valittaa ja naputtaa joka asiasta. Makuasiahan tämä tietenkin on.
taas on niiiin hyvin käyttäytyvä. Aina hyvin hillitty ja korrekti. Ei vaan koskaan, ikinä, koskaan jousta yhtään missään, kaikki pitää olla millintarkasti kuten hän on tottunut, ei koskaan huomioi yhtään kenenkään muun mielipidettä, on täydellisen tunnekylmä ja aina etäinen.
taas on niiiin hyvin käyttäytyvä. Aina hyvin hillitty ja korrekti. Ei vaan koskaan, ikinä, koskaan jousta yhtään missään, kaikki pitää olla millintarkasti kuten hän on tottunut, ei koskaan huomioi yhtään kenenkään muun mielipidettä, on täydellisen tunnekylmä ja aina etäinen.
Tämä neuvo on melkein suoraan Pikku Naisista, mutta jos juttelisit lapsen kanssa siitä, miten vaikea mutta tärkeä taito itsehillintä on. Lapsen pitäisi sitä opetella ja sinäkin vielä opettelet (vaikka oletkin jo paljon parempi, kun olet sentään aikuinen). Kehutte sitten aina illalla toisianne, jos kumpikin on selvinnyt päivästä räjähtämättä. Ja koiraa myös.