Lapsen kuolemasta.

Teen töitä vanhuste parissa ja vastaan on tullut monenlasta elämäntarinaa. Monet venhukset ovat menettäneet lapsiaan ihan pieninä, keski-ikäisinä ja siinä välissä. Lapsen iällä ei surevan vanhuksen kohdalla ole loppupäässä oikeastaan väliä.

Eräs n. 100-vuotias nainen kertoi: "Minulla on 4 lasta. Yksi miulta kuoli. Silloin minä halusin pudota siihen pimeään ja vain huutaa. Aika kuitenkin armahti ja kipu lientyi. Nyt minä ajattelen, että olen kohta vuosisadan vanha ja sain (?) tämänkin tunteen kokea. Se on musta ja kamala, mutta minä sain sen kokea ainoan elämäni aikana. Lahjana minä sen otan ja lahjana pidä. Siirrän sen kokemani tuskan rakkautena eläviin lapsiin ja ehijän lapsiin."

Jotenkin näin hänen sanomansa meni sen lyhyen vessareissu aikana n. klo 7.30 aamulla.

Jostain syystä tämän halusin (eräs avaus muistutti) kertoa. Ehkä lapsensa menettäneet saavat toivoa valosta ja me, jotka emme tätä menetystä ole kohdanneet, haluamme työntää asia pois omasta arjestamme.

Otan osaa kaikille äideille ja isille, joita asia koskettaa.