Onko täällä ketään sellaista jonka anoppi suosii toista miniää?

Toinen miniä käyttäytyy meillä kuin vieras ikään, on kohtelias, ystävällinen, ei urki minun asioitani eikä toisaalta ole uskoutumassa minulle. Puhuu pojastani kunnioittavasti, ei tuo keskinäisiä riitojaan ratkottavakseni.



Toinen miniä teki alusta alkaen selväksi, että hän on se, joka määrää. Tunkee nenänsö joka paikkaan, haluaa penkoa ullakon "jos siellä vaikka olisi jotain", ottaa naistenlehteni lupaa kysymättä matkaansa lähteissään, moittii minulle poikaani jne. Haastaa riitaa vaikka mistä, koska omien sanojensa mukaan riita puhdistaa ilmaa. Turharuikuttaja.



Voi vain arvata, kumman miniän vierailu on mukavampi.

Anopillani on 3 miniää, joista alussa minä olin se suosituin. En pitänyt tilanteesta lainkaan. Anoppi olisi itse halunnut aikoinaan opiskella ja oma puolisoni on perheensä koulutetuin henkilö. Kun tulin kuvioihin aikoinaan mukaan, anoppi alkoi suosia minua, koska halusi esittää, että seurustelee erityisen mielellään Nk paremman väen kanssa (en pidä itseäni mitenkään ketään parempana, mutta anopille selvästi oli mieleen oikein maisterin kanssa seurustelu, huoh ja yök.



Muutama vuosi sitten meillä meni anopin kanssa välit poikki, koska kyllästyin jatkuvaan ruikutukseen ja valittamiseen (mm. kälyni ja lankoni kaikki talousongelmat yms. kaadettiin meille niskaan, lisäksi tyttäremme oli vähemmän toivottu lapsenlapsi kuin serkkunsa, joka on poika jne.).



Ennen välirikkoa anoppi koetti saada minua mm. naureskelemaan yhdessä lankoni vaimolle, kun tämä kertoi olevan "toimistotyössä". Ja toisen lankoni avovaimoa anoppini moitti minulle "vanhaksi". Ja tätä rataa. En tähän lähtenyt mukaan.



Suosiminen voi olla myös vallankäytön väline, ja välineenä ei ole mukava olla.

Sinne on kiva mennä huusholleeraamaan ja lastenhoitohommiin. Anoppi oli siellä yhden kokonaisen vuodenkin aupairina kun apelle piti saada ostettua edullinen auto. Kaikki kevätlomat ja muut lomat anoppi on edelleen lastenhoitajana. Kotisuomessa on kiva sitten kavereille kertoa, että kun minä siellä xxx sitten sitä ja tätä.



Meidän lapset on jo isoja ja ollaan tarvittu apua vuosien mittaan aika satunnaisesti, päällekkäisten työmatkojen takia. Toki on anoppi meitäkin auttanut jos ei ole ollut muita menoja.



Anopin tytärtä tuntuu kaikkein eniten rassaavan, kun äiti ei ehtinyt mm. heidän viime lomareissun aikana mennä sinne ruokkimaan tyttären abipoikaa vaan meni mieluummin ulkomaille hoitamaan pojantytärtä.

ja mä oon kyllä se vähemmän suosittu. Alussa harmitti, mutta nyt oon antanut olla. Meille ei koskaan kerinnyt auttamaan lasten kanssa tai muutenkaan, toisen miniän luona käy viikottain. Lisäks vertailee meitä ainakin mun kuullen ja kun en oo pieni ja herttanen niinku tämä toinen miniä, niin jään siinäkin toiseks.

En juurikaan käy enää anoppilassa, mies käy lasten kanssa. Nyt anoppi alkaa olla sen verran huonokuntoinen, että apu kelpais. Valitettavasti oon niin vittumainen ja inhottava että mua ei kiinnosta auttaa yhtään.

Anopilla kaksi, minä ja käly. Tietenkin suositaan sitä toista, joka ollut kuvioissa jo monta vuotta enne kuin minä tulin kuvioihin. Mutta olen minäkin suosiota saanut hetkittäin, mutta sitten meni välit poikki.



Aina anoppi saarnaa miten pitää saada sanoa mielipiteensä jne. mutta itse kun avaat suusi ja olet jotain mieltä, niin eihän se käy. Jos erehdyt jotain sanomaan takaisin kun anoppi repii turpaansa, niin siinä on vuosisadan sota pystyssä. Lopputuloksena on aina se, että minä olen se paha ihminen.



Myös kälyni puhuu anopistaan sen seläntakana minulle ja muille, seurassa on toki mielinkielin.

Muutamaan otteeseen olen erehtyny jotain sanomaan kälylle anopista ja kohta pukkaa viestiä anopilta, että häntä on nyt verisesti loukattu ja koskaan ei kukaan oo ollut hänelle nän ilkeä. Eli kälyseni siis kertoo anopille kaikki mitä minä olen sanonut ja vääristelee mun sanomisia..



Seurauksena on nyt sitten välit poikki kälyyn, että anoppiin. Anoppi nyt saa ollakkin, mutta kälyyn olisi ollut kiva olla väleissä, kun he on miehensä kanssa lapsemme kummeja.. Mutta aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta

Mieluisampi hänelle on se toinen, joka asuu samassa kaupungissa. Tietenkin myös siellä asuva lapsenlapsi vie voiton kaikista muista.



Me asumme täällä kaukana Suomessa, emmekä näe anoppia/mummua edes joka vuosi. Kun menemme käymään, kaikki on yhtä ruikutusta. Mikään viemämme tuliainen ei ole kelvannut. Aina kaikki on päin peetä. Rahamme kyllä kelpaavat ympäri vuoden =(.



Nyt ollaan siinä tilanteessa, että lapsemme eivät halua enää käydä tapaamassakaan mummoaan, aina kun tulee p...aa niskaan. Enkä heitä kyllä voi siitä moittia. Molempia olemme rohkaisseet ylläpitämään hyvää suhdetta isänäidin kanssa, mutta yksipuolisesti ei voi mitään suhdetta kovin paljoa parantaa :(.



Minua ei liiemmälti haittaa, vaikka anoppi ei minusta pidäkään. Tosin äitini jo nuorena menettäneenä aina haaveilin anopista, jonka kanssa olisi mukava viettää aikaa.

Itse olen raskaana ja anoppi ulkomailla, pelkään että lapsen ja mummon välit menevät juurikin tuollaisiksi...

Mutta mieheni ei ole suosikkipoika, eikä meidän lasten asiat kiinnosta anoppia, ei ole luonut mitään suhdetta lapsenlapsiinsa, vaikka asutaan samassa kaupungissa. Mieheni sisaruksen lapsille soittelee jatkuvasti ja puhuu heistä aina.



En ole katkera kuitenkaan. Lapsilla on onneksi toisetkin isovanhemmat.

Syynä se, että anoppi asuu veljesten kotimaassa ja veljet taas vaimojensa kotimaissa. Toki aina nähdessämme on hyvät välit jne., mutta aika etäiseksi on jäänyt, kun keskimäärin kerran kahdessa vuodessa nähdään. Sähköposteja vaihdellaan parin kuukauden välein ja mies soittaa kotiin jouluna, äitienpäivänä ja syntymäpäivinä. Silloin vaihdan pari sanaa anopinkin kanssa.

Anoppi taitaa olla minulle ja kälylle vähän katkerakin siitä, että "veimme" hänen poikansa muille maille.



Nähtäväksi jää, miten suhde muuttuu, kun kuvioihin tulee lapsia. Toistaiseksi molemmat anopin pojat ovat lapsettomia.

Anopilla on kirjahyllyssä mieheni (eli lapsensa) yo-kuva, miehen veljen yo-kuva, veljen ja hänen vaimonsa hääkuva, ja veljen perheen lasten kuvat. Minun kuvaani ei hyllystä löydy: ei yo-kuvaa, eikä mieheni ja minun hääkuvaa.



Minulle tehdään erilaisin pienin keinoin / elein selväksi, että en kuulu heidän perheeseensä. Vaan en kyllä haluakaan kuulua, sillä anoppini on hirviö. Toinen miniä jaksaa "hyvien tapojen nimissä" myötäillä ja mielistellä sitä, vaikka se kohtelee toistakin miniää törkeästi. Minä en siihen mielistelyyn pysty, joten olen ulkopuolinen.

Anopilla kaksi, minä ja käly. Tietenkin suositaan sitä toista, joka ollut kuvioissa jo monta vuotta enne kuin minä tulin kuvioihin. Mutta olen minäkin suosiota saanut hetkittäin, mutta sitten meni välit poikki.

Aina anoppi saarnaa miten pitää saada sanoa mielipiteensä jne. mutta itse kun avaat suusi ja olet jotain mieltä, niin eihän se käy. Jos erehdyt jotain sanomaan takaisin kun anoppi repii turpaansa, niin siinä on vuosisadan sota pystyssä. Lopputuloksena on aina se, että minä olen se paha ihminen.

Myös kälyni puhuu anopistaan sen seläntakana minulle ja muille, seurassa on toki mielinkielin.

Muutamaan otteeseen olen erehtyny jotain sanomaan kälylle anopista ja kohta pukkaa viestiä anopilta, että häntä on nyt verisesti loukattu ja koskaan ei kukaan oo ollut hänelle nän ilkeä. Eli kälyseni siis kertoo anopille kaikki mitä minä olen sanonut ja vääristelee mun sanomisia..

Seurauksena on nyt sitten välit poikki kälyyn, että anoppiin. Anoppi nyt saa ollakkin, mutta kälyyn olisi ollut kiva olla väleissä, kun he on miehensä kanssa lapsemme kummeja.. Mutta aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta

Olisin voinut kirjoittaa tuon viestin itse!! Miten miehesi suhtautuu? Oma mieheni sanoo, että anna olla, eikä puutu asiaan mitenkään. Lisäksi tämän toisen miniän lapsi on suosikki, jota hoidetaan ja hemmotellaan kilvan. Tälle lapselle jos tulee vaikka nuha, niin ollaan koko suku ympärillä ja lasta melkein hengityskoneeseen kiidättämässä. Meidän lapselle jos tulee nuha, sanoo anoppi tympeällä äänellä" no onhan noilla lapsilla nuhia". Epäreilu, vanha haahka, joka haukkuu niin että paukkuu!!! Jospa vain toinenkin miniä tietäisi.........

Siinähän suosii. Minä olin ensin suosiossa, mutta kun en jaksanut kuunnella toisen miniän solvaamista, jolla oli pieni lapsi silloin, sain hylkiön osan. Samapa tuo, lapset tulee kuitenkin aina tärkeysjärjestyksessä ensin minulle.

Kuka muutenkaan kaipaa empatiakyvyttömän ja narsistisen itsekkään ihmisen ystävyyttä, hyh.