Aikuisen äitisuhde

Kiitos ihanista vastauksista. Samankaltaisia tarinoita on varmasti monia. Onneksi voi omien lasten kanssa toimia tietoisesti eri tavalla. Ainakaan vielä eivät inhoa äitiään vaikka ovat jo teini-iässä. Ja tosiaan "vääriä" tunteita ei voi korjata oikeiksi, vaikka kuinka haluaisi. Kannattaa äitinä ajatella sitä, miten lapsiaan kohtelee jos haluaa, että suhteet aikuisenakin jatkuvat hyvinä.

ap

Et ole ainoa, jos se yhtään lohduttaa. Minä olen tajunnut vasta omia lapsia saatuani, että äitini aiheutti minulle paljon traumoja. Hän oli turhautunut, masentunut kotiäiti, jolla oli paljon erittäin kapeakatseisia ja tiukkoja näkemyksiä siitä, mikä on ok ja mikä ei, ja näitä luutuneita käsityksiä minä olen sitten koko aikuisikäni karistanut suurella työllä ja vaivalla. Äidilläni oli myös tapana paheksua kaikkea ja kaikkia, haukkua naapureita ja sukulaisia lasten kuullen, syyllistää, olla todella pitkävihainen, murjottaa päiväkausia jos tein jotain, mistä hän ei pitänyt jne. Minusta tuli kiltti suorittajatyttö, jolla on huono itsetunto näennäisestä elämässä menestymisestä huolimatta. Olen kuitenkin yrittänyt ajatella niin, että nyt aikuisena olen itse vastuussa itsestäni enkä voi syyttää äitiäni kaikista ongelmistani. Niinpä yritän ajatella niitä positiivisia asioita, joita sain kotoa sekä toimia itse omien lasteni kanssa toisin. Kadehdin ystäviäni, joilla on hyvä äitisuhde, äiti, jonka kanssa voi puhua kaikesta ja jolta saa tukea. Minä aion olla tällainen omille lapsilleni, se lohduttaa.

Minäkään en suhtaudu äitiini siten kuin sovinnaisemmat sielut näkevät välttämättömäksi, mutta en osaa tuntea siitä huonoa omaatuntoa. Eivät tunteet ole "vääriä". Ehkäpä en osaa auttaa sinua mitenkään. Mielestäni sinun ei tarvitse tuntea syyllisyyttä, mutta tämän toteaminenhan ei ota sinulta sitä tunnetta pois :-).